Sypressikuiske
Kirjoittaja: Saaga
Näykin loputkin varpusen rippeet suihini ja katsahdin Syreenitassua silmiin, kun tuo aloitti lauseensa.
“Miten sinulla ja Sädepennulla on mennyt pentutarhassa?” hän kysyi. Hymy levisi kasvoilleni, kun pentuni osoitti kiinnostusta veljeään kohtaan.
“Todella hyvin. Sädepentu on reipas ja ihana pikkukolli. Hänet muuten nimitetään tänään, kun hän herää”, madalsin ääntäni viimeisen lauseen kohdalla, ettei kukaan muu kuin tyttäreni kuulisi.
“Ai oikeasti!” Syreenitassu jo ehti innostua mutta jouduin laannuttamaan hänen innostuksensa nopeasti heilauttelemalla häntääni kiivaasti.
“Älä kerro vielä kellekään. En halua kenenkään tietävän ennen Sädepentua itseään”, selittelin mutta hymyilin edelleen lempeästi.
“Heräisipä hän pian. Haluan tietää hänen mestarinsa”, Syreenitassu naukui kärsimättömästi. Kuin tilauksesta hieman uninen Sädepentu tassutteli ulos pentutarhasta ja Syreenitassun silmissä leimahti ilo. Jouduin hyssyttelemään häntä häntäni merkeillä, jottei Sädepentu huomasi.
“Huomenta”, nau’uin iloisesti ja kuulin kuinka tyttärenikin liittyi mukaan naukuun.
“Miksi te olette outoja tänään?” Sädepentu kysyi hieman unisen oloisena. Nappasin pennun lähemmäs itseäni ja aloin sukimaan tuon turkkia.
“Emo älää!” pentu inisi samaan aikaan, kun hänen sisarensa kikatti huvittuneena.
“Sädepentu, voisitko tulla tänne”, aukiolle ilmestynyt Pimentovarjo kysyi. Epätodellinen olo löi minua takaraivoon ihan yhtäkkiä, kun tajusin että tämän keskustelun aikana oli ehtinyt jo tapahtua vaikka kuinka paljon asioita. Yhtäkkiä havahduin, kun Sädepentu pyristeli pois käpälistäni.
“Anna minun mennä”, hän naukui ärtyneenä mutta lämpeni heti irti päästyään.
“Anteeksi”, naukaisin nolona, “Meneppä nyt Pimentovarjon luokse.”
Sädepentu teki työtä käskettyä ja kipitti nopeasti Pimentovarjon kanssa litteäkiven alle.
“En tajua miten tämä on mahdollista. Tai siis tarkoitan, että miten kaikki tämä on käynyt näin nopeasti ja miten minulla on kaksi näin ihanaa kullannuppua”, hehkutin kehräten niin onnellisena. En ollut tuntenut näin pitkään aikaan – viimeksi silloin, kun Hallavarjo oli hyväksynyt minut ottotyttärekseen.
“Olette elämäni kaksi tärkeintä aarretta ikinä”, naukaisin ja syöksähdin Syreenitassun luokse nuolemaan tämän korvia ja kehräämään.
//Syre?
