Syreenisumu
Kirjoittaja: Ampiainen
Katselin hymyillen perhopennun perään kun tämä loikki kimalaistoiveen perään ulos pesästä. Hymyilin hellästi ja ikävöin tätä jo nyt mutta tiesin että minun ei pitäisi huolehtia hänestä sillä kimalaistoive oli hyvä hoitaja naaralle vaikka tunsin kyllä kovaa halua päästä naaraan luo ja jutella hänen kanssaan yhä. Tunsin kuitenkin samalla unisuuta ja halusin oikeastaan myöskin vain käpertyä mukavaan asentoon vaikka en saanut takatassuani millään tavalla liikkumaan ilman että siihen sattui joten annoin sen olla siinä melko epämukavassa asennossa. Suljin lopulta silmäni ja torkahdin.
heräsin yhtäkkisesti parantajan pesästä jonkun herättämänä, nostin pääni ja huomasin edessäni seisovan leimusilmän avutoman näköisenä.
”Syreenisumu, olen pahoillani sinä et voi enään olla soturi tassusi takia” leimusilmä maukui. Säpsähdin kauhistuneena silmät järkytyksestä sameina.
”Mistä sinä jo nyt muka tiedät että en voisi enään tämän tassun kanssa olla soturi? Enhän ole ollut täällä vielä kauankaan!” Ulahdin kauhistuneena.
”Minä tiedän koska olen parantaja” kolli murahti ja kääntyi pois. Tunsin sydämeni särkyvän sirpaleiksi Ja juuri kun olin nousemassa niin minä yllättäen heräsin. Henkitin hetken raskaasti silmät edelleen sameina järkytyksestä vaikka tiesin että se oli ollut unta.. olinhan minä herännyt? Ja eikös se tarkoitta että se olisi ollut vain unta? Päätin varmistaa nopeasti leimusilmälta asiaa.
”Leimusilmä! Oletko varma että minä voin olla vielä soturi? Siis että paraneeko jalkani enään? ” Kysyin huolestuneena. Leimusilmä käänähti ympäri katsoen minua vähän hölmistyneen näköisenä.
”Tietysti se paranee”, leimusilmä maukui ja kääntyi taas ympäri jatkaen sitä mitä olikaan tekemässä.
