Syreenisumu
Kirjoittaja: Ampiainen
”Ei voi olla totta! Sinulla on niin kauniit silmät!” perhopentu hihkui äänekkäästi. Olin hyvin hämmentynyt siitä että hän kehui silmiäni mutta olin hyvin kiitollinen tälle sillä se todellakin sai minulle paremman mielen. Kehärsin kun katselin nuorta naarasta joka näytti aivan isältään ampiaispistolta tosin tämän isä ja emo olivat kuolleet mutta siitä ei ollut kehdattu kertoa kuinka nuorelle pennulle että miten he olisivat kuolleet ja se vasta tuntuikin väärältä oli hänelle oikein että hän saisi tietää miten hänen vanhempansa olivat kuolleet.. vaikka se olikin niin surulista.. hänen pitäisi saada tietää totuus.. en kuitenkaan halunnut kertoa tälle totuutta vaikka minun mielestäni olisi pitänyt tehdä niin niin jokin syvällä sisimmässäni esti minua tekemästä niin ja se tuntui hyvin oudolta varsinkin kun minusta oli väärin salailla totuuta tältä pikkuiselta naaraalta. Käänsin katseeni nopeasti nuoreen naarasseen sillä olin tajunnut että en ollut kiittänyt tätä joten kiittin häntä nyt.
”Kiitos perhopentu”, mau’un hymyillen iloisena. Perhopennun silmät loistivat.
*Onkohan hän kateellinen sille että minulla on eripari silmät? Aika moni onkin kaateliinen niistä!* Ajattelin mielessäni. Kosketin hellästi pentua kuonnollani kehräten. Hän oli varmasti kovin yksinäinen kun hän ei voinut elää isänsä ja emonsa kanssa pentuna kaukaan hän ei edes ollut saanut nähdä vanhempiaan.. se oli varmasti surulista.. käpälääni tykkyti hitusen kivusta mutta en halunnut myöntää sitä kellekään. Sydämeni tuntui pampavaan kun katselin pentua.. minä haluaisin joskus saada oman pennun! Toivon että ne voisivat olla minun ja nopsatassun pennut mutta en voinut päätä tätä. Sydämeni tuntui niin raskaalta kun ajattelin että nopsatassulla olisi jo joku muu kissa josta hän pitäisi.. enkä sen vuoksi voisi olla hänen kumppaninsa, pudistelin päätäni selvitääkseni ajatuskseni ja tarkensin taas katseeni Pentuun. Hymyilin hänelle ja hän hymyili takaisin. Nostin pääni pystyyn ja katselin nuorta pentua lempeästi, pyysin tätä tuomaan minulle vähän riistaa:
”Perhopentu, voisitko ehkä hakea minulle riistaa? Minulla on hirveä nälkä”, mau’un anova ilme kasvoillani. Perhopennun häntä nousi pystyyn kun hän nyökkäsi. Jäin katselemaan kun pikkupentu kipiti innoissaan hakemaan jotakin riistaa. Katselin hymyillen tämän menoa, laskin pääni käpälilleni ja suljin silmäni, torkahdinkin melko nopeasti. Heräsin yhtäkkisesti kun perhopentu tassuti takaisin sisään pulska Vesimyyrä suussan. Naaras pudotti saalin käpälieni juuren ja istahti hetkesi odottamaan että saisin syötyä. Nuolaisin huukiani nähdessäni niin maukaan Vesimyyrän – en saanut edes uskoa että sellaisia löytyisi enään koska oli jo niin kylmä! Aloin oitis syömään ja olin niin iloinen sillä se oli niin mehukkas ja se maistui täydelliseltä. Kun olin täynnä niin työnsin hellästi lopun Vesimyyrästä perhopennulle joka alkoi syödä sitä innokaasti. Hymyilin tälle ja tunsin syvällä sisimmässäni hellyttää tätä kohtaan. Hän oli niin nuori niin viaton mutta silti niin voimakas.
”Haluaisitko että kertoisin sinulle millaista oli olla oppilas? Tai soturi” kysyn sydän täynnä lämpöä tätä pientä pentua kohtaan, kyllä hän vielä kasvaisi mutta nyt hän oli niin pieni… Ennen kuin kukaan ehtisi aavista niin tästä pienestä tomerasta naarasta olisi tullut avulias ja oppivainen oppilas! Pidin hänestä kovasti.
//Perho
