Tähdenlento
Merete ei ryhtynyt kertomaan koko menneisyyttään – joka oli oikeastaan hyvä asia, sillä meillä ei olisi ollu aikaa sille – vaan kertoi vain, että hänellä oli silkkoja huonoja muistoja kaksijaloista. Se sai minut tuntemaan piston sydämmessäni. En koskaan pakottaisi häntä kertomaan minulle kaikkea sellaista, mikä hänen mieltään ja sydäntään painoi, mutta tarjoaisin kyllä kuulevaa korvaa, mikäli hän tahtoisi puhua siitä enemmän.
“Tuletko jo hyvin toimeen Harjuksen ja Lohen kanssa? Harjus etenkin tuntuu pitävän sinusta kovasti! Silloinkin, kun et ole paikalla, hän monesti puhuu sinusta sitä sun tätä”, nau’uin keventääkseni tunnelmaa hieman. Kuulisin mielelläni siitä, miten Merete oli sopeutunut joukkioomme. Hän oli ollut jo hyvän tovin, mutta ymmärrettävästi toisilla sopeutuminen vei pidemmän aikaa, kun muilla.
“Kerran hän selitteli minulle lähes koko päivän siitä, miten varmasti voittaisit minut kiipeilykilpailussa, koska oli joskus nähnyt sinut nappaamassa oravaa jahdaten sitä puun runkoa ylös”, selitin ja kehräsin muistellessani nuoren kollin intoa. Hän oli kiintynyt Mereteen nopeasti, joka – ainakin toivottavasti – oli auttanut hänen kotiutumisessaan pieneen ryhmäämme.
//Markku?
