Tähdenlento
Kuuntelin, kun Merete kertoi, kuinka ei ollut ollut aiemmin juurikaan muiden kissojen kanssa vaan oli ollut enemmän yksikseen ennen minun, veljeni ja Harjuksen joukkoon liittymistä. Ajatus oli minulle hyvin vaikea sisäistää jollain hassulla tasolla, sillä muiden kissojen kanssa oleminen oli aina ollut minulle hyvin tärkeä asia.
“Toivottavasti se ei sitten tee meidän seurastamme sinulle jotenkin inhottavaa. Saat aina kulkea niin lähellä tai kaukana meistä kuin haluat. Sinun ei tarvitse koskaan sitoutua mihinkään meidän kanssamme, jos et tahdo”, nau’uin naaraalle, vaikka tiesin, että olin sanonut asiasta jo useaan kertaan.
“Tiedän, mutta pidän seurastanne kyllä!” Merete naukaisi pikaisesti. Oli se sitten vain ystävällisyyttään tai aidosti se, mitä naaras tunsi, aioin luottaa hänen sanaansa. Ei ollut minun tehtäväni ryhtyä väittämään muita valehtelijoiksi.
Loikattuani seuraavalle oksalle vilkuilin pidemmälle horisonttiin ja näin valoa. Käänsin pääni taakse taas kerran ja katsoin Mereteä, joka sai juuri tasapainonsa taas seuraavalla oksalla.
“Tulehan katsomaan! Tuolla on jotain! Olisikohan se hyvä suunta mennä?” naukaisin takanani tulevalle naaraalle ja nousin ylemmälle oksalle, jotta hän voisi tulla samaan puuhun kanssani katsomaan eteenpäin. Pian tunsinkin pienen notkahduksen, kun naaraan paino tuli yhtäkkiä alemmalle puun oksalle.
//Merenneito?
