Tähdenlento
Kiitos Mereten olin päässyt turvaan ja Revontuli oli päässyt paikkaamaan haavani. Kylkiäni kirveli edelleen toisinaan, vaikka hyökkäyksestä oli jo useita päiviä ja lehtisateen alun viileä ulkoilma ei helpottanut parantumista. Veljeni oli jatkuvasti hyysäämässä kaikkia ja varmistamassa, että kukaan ei saanut edes nuhan alkua.
Olimme päättäneet mennä näkemällemme kaksijalkalalle. Etenkin nyt, kun olin puolikunnossa kylkihaavojeni kanssa – joista suurin osa oli onneksi kuitenkin jo parantunut ja vain syvimpiä ja pisimpiä oli enää jäljellä – oli helpompaa pysytellä jossain, mihin pedot eivät tulisi ja söisi minua tai tovereitani elävältä.
Harjus loikki luoksemme kaksijalan ja metsän rajalla olevalle pesälle Lohi kintereillään. Koska ei ollut vielä liian kylmä, olimme päättäneet vain rakentaa kaatuneen puun oksistoon pesämme, jonka olimme vahvistaneet kasveilla, sammaleella ja oksilla.
“Minä ja Lohi tapasimme jonkin kotikisun!” Harjus naukui kuin innokas pentu. Lohi hänen vierellään seisoskeli selkä suorassa kuin olisi edelleen aktiivisesti joutunut todistamaan itseään muille.
“Kotikisu oli vaaleaturkkinen naaras, joka kertoi nimensä olevan Aino. Hän vaikutti ystävälliseltä ja yritti kutsua meidät sisään pesäänsä kyläilemään”, kirjava naaras selitti kuin tehden jonkinlaista raporttia ympäristöstään. Nyökkäsin ja vilkaisin Revontulea, joka juuri suki roskaista turkkiaan vain parin hiirenmitan päässä.
“Hän totesi minun ja Lohen jopa täydentävän toisiamme, kun minä olisin mielelläni lähtenyt sisään, mutta hän pidätteli minua”, Harjus kehräsi ja virnuili leveästi vilkaisten Loheen. Kehräsin hieman itsekin ja kampesin itseni istuma-asentoon.
Vilkaisin Mereteen, joka istui vähän matkan päässä. Naaras oli kulkenut aluksi hieman itsekseen saavuttuamme kaksijalkalalle, mutta oli palannut jo hetken ennen Lohta ja Harjusta.
“Lähtisin mielelläni tapaamaan tätä Ainoa jossain välissä”, naukaisin rauhallisella äänellä, vaikka pieni kirvely edelleen tuntui kyljissäni. “Haluaisitteko näyttää, missä hän asustaa?”
“Mielelläni!” Harjus naukaisi, mutta Lohi ei näyttänyt yhtä innokaalta.
“Minä jäisin ennemmin vielä tänne”, kirjava naaras naukaisi hiljaa.
“Jää vain, voit levätä sillä välin kun me menemme. Haluatko sinä lähteä mukaan, Revontuli? Entä sinä, Merete?” kysyin kahdelta muulta ja Revontuli nousi heti makeasti venytellen tassuilleen.
“Toki, mikäs siinä”, kolli naukaisi ja käänsin sitten odottavan katseeni Mereteen.
//Mestari?
