Tähtimötaivas
Kirjoittaja: Saaga
En tiennyt pitikö minun vastata Karjuvirneelle hänen ehdotukseensa olla hiljaa ja vain istua, joten päätin olla vastaamatta. Hiljaisuus ei tuntunut enää niin painostavalta mutta ilmassa leijui ääneen sanomattomia lauseita, joiden halu tulla sanotuksi sai ajatukseni aivan sekaisin. Karjuvirneen hännän tuntu lavoillani sai oloni hieman paremmaksi. Pelkäsin, että kolli syyttäisi itseään ahdistuksestani mutta totuus oli ettei se liittynyt miltei ollenkaan häneen. Ilmeettömät kasvoni riitelivät niillä valuvien kyynelten kanssa täysin. Kun toinen ei vieläkään sanonut mitään, arvelin ettei hän vain löytänyt sanoja tai sitten hän halusi olla hiljaa. Molemmat vaihtoehdot kävivät minulle sillä en itsekkään tiennyt mitä sanoa tai ollakko vain hiljaa. Pikku hiljaa lause alkoi muotoutua päässäni oikein järkeväksi mutta, kun se oli valmis en uskaltanutkaan avata suutani. Mitä, jos Karjuvirne pitäisi minua outona sanomani jälkeen?
“Minulla on ollut ikävä sinua ja… ja minusta on ollut hieman ikävää, ettemme ole jutelleet pitkään aikaan mutta minusta tuntuu, että siinä kuitenkin oli puolensa. En tarkoita tätä pahalla vaan sillä että olen saanut aikaa ajatella”, sanoin. Jokainen sana vain liukui suustani ihan toisenlailla, kuin hetkeä aiemmin, kun en ollut saanut edes ääntäni kuuluviin.
“Voisimmeko vaikka mennä johonkin partioon? Haluaisin tehdä jotain”, jatkoin antamatta Karjuvirneelle aikaa vastata aikaisempaan kommenttiini. Ehkä, jos menisimme johonkin partioon yhdessä saisimme vähän muuta ajateltavaa ja piristyisimme. Ikävä oloni myllersi rinnassani siitä huolimatta, että hymyilin hiukan. Koitin peittää pahan oloni, jos se vaikka häviäisi sillä tavoin helpommin.
//Karju? :>
