Tähtimötassu
Kirjoittaja: Saaga
Kuulin kuinka joku karjaisi ja Mutalammen paino lähti päältäni. Avasin silmiäni ja huomasin, että pelastajanani oli toiminut Karjuvirne. Hän loikkasi kiinni Mutalampeen ja kaksikko kieri kauemmas minusta. Sydän pamppaillen nousin jaloilleni. Karjuvirneen seuraksi Mutalampea vastaan taistelemaan yhtyi Kieroarpi. Lunta tuiskutti taivaalta entistäkin kovemmin. En enää nähnyt Mutalampea mutta kuulin tuon älähdyksen. Tumman ruskea kolli lähti lipettiin huudellen solvauksia mennessään. Tärisin paikoillani. Karjuvirne käännähti minuun päin ja asteli hiukan lähemmäs. Tuijotin edelleen Mutalammen perään järkytyksen vallassa.
“Oletko sinä kunnossa?” kuulin Karjuvirneen kysyvän. Sanat sotkeutuivat toisiinsa ja menettivät tarkoituksensa saavuttaessaan aivoni ja jouduin pinnistelemään pysyäkseni nykyhetkessä. En osannut sanoa mitään. En ylipäätään tiennyt mitä minun olisi pitänyt sanoa, että olen aivan kunnossa vaikka vatsastani tiputti helakan punaista verta maan lumipeitteelle? Käänsin katseeni Karjuvirneeseen – se oli pelokas, hyvin pelokas katse. Astelin huterasti eteenpäin yrittäen päästä Karjuvirneen luo mutta vain vatsassa olevan haavan ajattelu sai minut voimaan erittäin pahoin.
“En tiedä”, sopersin ja koitin lopettaa jalkojeni tärinän vaikka se olikin hurjan hankalaa ja vei voimiani aivan uudella tavalla. Henkäisin. Olisin halunnut nojautua Karjuvirneeseen ja anella tätä auttamaan minut leiriin pois täältä mutta Kieroarven läsnä olo hermostutti minua.
“Pitäisikö meidän palata leiriin?” sanoin ääni väristen ja katsahdin alas huomaten, että haava vatsassani oli vuotanut jo sen verran verta että jos jäisimme tähän kököttämään vuotaisin kuiviin.
//Karju?
