Taivaslaulu
Kirjoittaja: Lonely Warrior
Ilma oli pysähtyneen kuuma ja oloni oli tukahtunut. Valkoinen turkkini piti minut jokseenkin turvassa auringon suorilta säteiltä, muttei kuitenkaan vienyt kokonaan lämpöaallon tuomaa painostavaa kuumuutta. Uskoin, että lopulta ilma purkautuisi ukkosena, mutten tiennyt kauanko aikaa vielä menisi taivaan repeämiseen. Ehkä tunteja, ehkä päiviä.
Merkurius oli lähtenyt partioon, joten istuin yksin leirin syvimmässä varjossa. Tai no en varsinaisesti yksin, sillä lähes kaikki leirissä oleskelevat kissat olivat löytäneet suojan samaisista varjoista.
Klaanielämä oli opettanut minut olemaan pitkiäkin aikoja erossa Merkuriuksesta, mutta silti aina kaipasin hänen seuraansa. Ei elämäni nyt hänen ympärillään pyörinyt, mutta hän oli erittäin tärkeä osa sitä.
Sitten ajatukseni löysivät tiensä taas Ruskatassun luokse. Alakulo yritti varjostaa mieltäni, mutta torjuin sen. Ruskatassu ei muistanut minua, ei Merkuriusta, ei oikeastaan mitään ennen onnettomuutta tapahtunutta. Poikani muistinmenetys aiheutti minulle välillä ahdistuneen olon: kiristävän tunteen, josta olisin halunnut pyristellä pois. En tiennyt muistaisiko hän enää koskaan, mutta saatoin vain luottaa tähtiklaaniin. Joskus yritin kertoa Ruskatassulle menneisyydestä, jos se vaikka saisi hänet muistamaan. Tiesin kuitenkin, että pitäisi olla myös varautunut siihen, ettei hän muistaisi enää. Voisimme aina luoda uusia muistoja, jos siihen tilanteeseen ajauduttaisiin. Vaikkei hän muistaisi meitä – joka sattui minuun kuin syvälle vedetty viilto – voisimme aina tutustua häneen uudelleen. Tekisin mitä vain.
Huomasin liikettä näkökenttäni laidalla ja näin Liljahenkäyksen kantamassa vettä vuotavaa sammalta klaaninvahimpien pesää kohti. Vesi olisi herahtanut kielelleni, jos en olisi ollut niin janoinen.
Nousin ylös ja lähdin kipittämään aukion läpi kohti ulos vievää tunnelia. Otin muutaman lennokkaan askeleen heti ulos päästyäni, mutta pian totesin sen olevan huono idea. Nopea liikkuminen sai olon entistä tukalemmaksi. Keskityin vain yksittäiseen askeleeseen kerralla ja pian matka oli taittunut joelle turkkia korventavassa paahteessakin.
Asetuin juomaan ahnaasti ja pääni ylös nostaessa vesipisarat valuivat viiksilläni virkistävästi. Kuulin vähän matkan päästä iloisia ääniä ja veden satunnaista roisketta. Kun sain katseeni kohdennettua oikeaan suuntaan, näin tutun valkean ja roanssinkirjavan Lauhalaukan ja hänen oppilaansa Kirpputassun veden äärellä – varmaankin uintiharjoituksissa. Vesi houkutteli tänä päivänä minua enemmän kuin koskaan ja olisin loikannut suoraa päätä jokeen jos vain olisin osannut uida, mutta kun en oikein osannut.
Kastoin tassujani vuorotellen veden tyynen pinnan läpi. Se tuntui ihanalta.
Viimein lähdin matkaamaan entistä verkkaisemmin takaisin leiriin silmiäni kirkkautta vastaan siristellen. Olin sitä mieltä, ett-
“Pöö!” Hyppäsin ilmaan, kun takaani pölähti vierelleni siniharmaa naaraskissa. Minulta kesti muutama hetki tajuta tilanteen laita ja sitten toruin hyväntuulisesti naaraan temppua.
“Lumihiutale, et tiedäkään kuinka paljon säikähdin!”
Naaraan suu aukesi ilkikuriseen naurahdukseen. Tönäisin tätä kevyesti kylkeen ja vilkaisin tätä kulmieni alta lämpimästi.
“Mistä sinä olet tulossa?” naaras kysyi sointuvalla äänellään ja vilkaisi minua reippaasti.
“Kävin juomassa. Tämä keli on ihan hirveä.” Lumihiutale nyökkäsi tukalan oloisena, jonka jälkeen tähyili taivaalle irvistäen:
“Ei näy pilvenhattaraakaan!”
Totta tosiaan, taivas suorastaan kirkui sinisyyttään.
“Oletko menossa leiriin? Voitaisiin mennä yhtä matkaa”, ehdotin ja naaras hyväksyi tarjouksen ilomielin.
Leiri oli aivan yhtä raukea kuin lähtiessänikin ja kissat löhöilivät piilossa auringolta. Muutama uskalias yksilö oli ottanut paikan auringosta. Pidin minäkin lämmöstä tiettyyn pisteeseen asti, mutta se piste oli jo ylitetty.
Ennen kuin ehdimme Lumihiutaleen kanssa asettua mihinkään, näin parantajan pesältä kurkistavat oranssit kasvot, joiden siniset silmät kimaltelivat eloisasti. Kasvoilleni nousi automaattisesti pieni hymy.
“Mentäisiinkö tervehtimään Ruskatassua?” kysyin ja käännyin katsomaan Lumihiutaletta hieman yläviistoon, sillä naaras oli minua suurikokoisempi. Siniharmaa naaras nyökkäsi arkailematta ja lähdimme yhdessä tassuttamaan Ruskatassua kohti.
//Ruska? :DD
530 sanaa
