Taivaslaulu
Kirjoittaja: Lonely Warrior
Siirsin päätäni katsoakseni Merkuriuksen silmiin ja hymyilin hänelle lämpimästi – sillä tavalla miten syvästi rakastunut kissa hymyilee – vaikka olinkin edelleen huolissani äskeisen keskustelumme antaman muistutuksen takia. Silti kumppanini sanat saivat perhosparven lehahtamaan vatsassani samalla tavalla kuin aina ennenkin.
“Lupaan kyllä”, sanoin, “ja minuakin pelottaa. Pelottaa ihan hirveästi, mutta tällä kertaa meillä on tähtiklaani puolellamme. Ja parantaja. Meidän täytyy vain yrittää luottaa.”
Merkurius nyökkäsi vaikka tiesin hänen tuntevan samanlaista neuvottomuutta kuin minäkin. Meidän pitäisi yrittää jättää kaikki tämä muiden tassuihin, sillä me emme voineet sille itse tämän enempää.
“Ja sinä höpsö, olet myös minun koko elämäni”, kehräsin ja puskin hellästi kollin rintaa, “enkä ole ikinä koskaan jättämässä sinua tänne yksin.”
Oli kulunut jo neljäsosakuu siitä kun olimme vastaanottaneet ilouutisemme Liljatuulelta. Mesitähti oli suostunut Merkuriuksen ehdotukseen siitä, että siirtyisin hieman tavallista aikaisemmin pentutarhalle. Nyt jaoin pesän päällikön kumppanin Aurinkokajon ja hänen nuorimman poikansa Loistopennun kanssa. Sinikilpikonnakuvioinen naaras oli ottanut minut ystävällisesti vastaan ja tarjoutunut auttamaan petini kokoamisessa. Olimme sen jälkeen viettäneet päivät pääsääntöisesti keskustellen kaikesta mitä ikinä keksimmekään aina siihen asti kunnes Merkurius vapautui soturintehtävistään. Kumppanini tuli aina tehtäviensä päätteeksi luokseni ja vietimme yhdessä aikaa. Hän myös toi minulle aina silloin tällöin saalista pitäen huolta syömisistäni. Mielestäni se oli hellyttävää ja niinpä aina kun näin hänen työntyvän karhunvatukoista muodostuvaan pesään tuoden jotain mukanaan, sydämeni suli.
Tällä hetkellä ilta alkoi kääntyä yöhön ja pentutarhan varjot syvenivät entisestään. Aukiolle oli satanut aikaisemmin päivällä lunta, joka oli pysynyt osittain leirin pohjan peittona. Olimme Aurinkokajon ja Loistopennun kanssa käyneet ihailemassa valkoisen lumen kimallusta, joka oli saanut pienen pennun silmät pyöristymään valtavan kokoisiksi. Hän oli herttaisen innostunut koko retken ajan, kunnes hän väsähti ja palasimme pesään ja Loistopentu pääsi ottamaan päiväunia. Pennun into oli saanut minut muistamaan kauas mieleni sopukoihin hautautuneet muistot siitä kuinka olin aivan samalla tavalla iloinnut lunta ensimmäistä kertaa nähdessäni.
Nousin seisaalleni venytelläkseni käpäliäni, jotka olivat puutuneet maatessani liian kauan samassa asennossa niiden päällä. Olin jo hetken aikaa vain hartaasti odottanut Merkuriuksen tuloa. Hän oli vieraillut luonani aamupäivällä ja kertoi joutuneensa illan myöhäiseen partioon ja muun päivän kuluvan Paatsamatassua opettamassa.
Asetuin takaisin makuuasentoon pehmeiden sammalten päälle. Aurinkokajo oli jo alkanut torkkua poikansa vatsaansa vasten käpertyneenä. Välillä naaras hätkähti hereille ja ihmetteli sitä, ettenkö vieläkään ollut mennyt nukkumaan. Lyhyen keskustelun jälkeen hän taas palasi uneensa. Halusin nähdä Merkuriuksen ennen kuin kävisin nukkumaan ja se mielessäni taistelin kovasti väsymystä vastaan. Ja niinpä minä odotin.
//Ilta? c:
387 sanaa
