Talvikkipentu
Kirjoittaja: Aura
Talvikkipennun pienet käpälät leipoivat isomman, lämpimän karvakasan vatsaa. Hänellä oli nälkä ja naaras osoitti sen vikisemällä kimeästi. Muut mytyt toivat toki lämpöä, mutta yrittivät myös varastaa lämpimän ja herkullisen nesteen, ja siitä naaraspentu ei pitänyt. Ei sitten yhtään! Naaraskissa yritti kiivetä ja töniä muita, kun he tunkeutuivat samalle nesteelle. Talvikkipennun suusta kuului protestoiva ininä, mikseivät muut voineet mennä pois? He olivat lämpimiä ja heidän vieressään oli mukava nukkua, mutta keitä he edes olivat? Ainakin veivät kaiken, mikä täytti hänen vatsaansa. Talvikkipentu tunsi jonkun, tarkemmin isomman karvakasan ja ruoanlähteen koskettavan jollain karhealla asialla turkkiaan. Punaruskea naaras jatkoi vatsan painelua ja imi ahnaasti, mutta hätäisesti maitoa. Olisi oltava nopea, että muut eivät ehtisi. Eikö? Jokaisella kerralla, kun isompi karvakasa kosketti hänen turkkiaan karhealla kielellään, pennun suusta kuului vinkaisu. Kun Talvikkipentu sai omasta mielestään syötyä tarpeeksi, hän lähti möngertämään vailla päämäärää. Talvikkipennusta alkoi jo tuntua uneliaalta, kun isompi karvakasa oli siirtynyt silittelemään naaraspentua pehmeällä, karvaisella hännällään. Talvikkipennun suusta tuli röyhtäisy, kun hän asettui osittain toisen karvamytyn päälle makaamaan. Toivottavasti lämpö ei lähtisi enää koskaan, aiemmin se oli jo lähtenyt ja aiheuttanut pienokaisessa paniikkia. Tässä oli hyvä olla, lämpimässä ja masu täynnä maukasta nestettä. Talvikkipennusta ajattelu oli väsyttävää, olisi aika nukkua. Ei kulunut kauaakaan, kun pieni, punaruskea naaras vaipui syvään uneen.
// 207 sanaa
