Talvikkipentu
Kirjoittaja: Aura
Talvikkipentu katseli tarkkaavaisesti Tuulitassun, Pilketassun ja Salamatassun taisteluharjoituksia. Kolmikko harjoitteli leirissä, joka oli naaraspennun mielestä mainio juttu. Hän voisi oppia ja olla näin muita parempi oppilas. Kilpailuhenkisenä ja kunnianhimoisena kissana hän halusi omistaa etulyöntiaseman. Pitäisi harjoitella ahkerasti, niin hän voisi seurata isänsä tassunjälkiä päälliköksi asti. Naaras yritti matkia Pilketassun asentoa, mutta hänen tassunsa menivät solmuun ja pentu tupsahti kuonolleen. Maa oli kylmä ja kova, se tuntui pennusta inhottavalta ja hänen teki mieli potkaista sitä. Tulisipa hänestä pian oppilas, sitten kaikki olisi helpompaa! Ei tarvitsisi kykkiä pentutarhassa ja nukkua päiväunia, ne olivat pikkupennuille! Ja sellainen Talvikkipentu ei todella ollut. Naaraan vihreät silmät tapittivat harjoituksia tarkkaavaisesti ja hän yritti painaa jokaisen liikkeen muistiinsa, jotta voisi harjoitella niitä myöhemmin muiden katseilta suojassa. Hän ei halunnut näyttää muille epäonnistumisiaan, vaan pitää ne salassa. Ei ainakaan muille pennuille tai perheelleen. Etenkään Ampiaispennulle. Toinen vain liehitteli sitä Kultatassua. Juonikohan kolli jotain? Taatusti! Kultatassu takuulla opetti häntä ja näin kolli olisi Talvikkipentua parempi. Pentu murahti vihaisesti ja hänen silmissään lemusi liekit. Ne mokomat yrittivät juonia häntä vastaan… Se ei onnistuisi, ei takuulla. Kukakohan voisi opettaa häntä? Naaras päätti ottaa auringonhuipun aikaan selvää muiden oppilaiden kyvyistä, myös Kultatassun. Hän halusi oppeja vain parhaalta, keskinkertainen ei kelpaisi Talvikkipennulle. Keskinkertaisuus ei kuulunut hänen ajatusmaailmaansa. Talvikkipentu vilkaisi vielä kolmikon harjoituksia, mutta tassutteli sitten takaisin pentutarhalle. Jos hänet todella yritettäisiin rökittää, hän ei tekisi siitä helppoa. Ehkä hän ei voisi paljastaa, että tiesi muiden aikeistaan. Pentu hymyili itsekseen tyytyväisenä. Nyt hänellä olisi etulyöntiasema, ohjat olisivat hänen – Talvikkipennun tassuissa. Se helpotti hänen levotonta sieluaan. Kaikki tuntui vaikealta, jos ei saanut itse päättää asioistaan ja naaras ei tehnyt helpoksi hänen komenteluaan. Talvikkipentu oli päättänyt ihan huvikseen olla vaikea muille. Naaras käpertyi emonsa, Minttuliekin viereen ja otti otteen toisen hännästään. ”Emo, miksei meistä voi jo tulla oppilaita? Olen valmis, lupaan!” naaras nurisi, mutta sai vastaukseksi vain lempeän naurahduksen. ”Kultaseni, kannattaa vain nauttia pentuajoistasi. Lupaan että tulet kaipaamaan niitä vanhempana kissana”, Minttuliekki vastasi hänelle lempeästi ja ojentautui sukimaan tyttärensä takkuista turkkia. Talvikkipentu nautti turkkinsa sukimisesta. Hän tiesi, että hänen emonsa suojelisi häntä, jos joku yrittäisi voittaa hänet.. Kukaan ei voittaisi Talvikkipentua, ei kukaan.
// 347 sanaa
// Kuka vain saa jatkaa, jos haluaa!
