Talvikkipentu
Kirjoittaja: Aura
Talvikkipentu katseli haltioituneena Yötassua, olihan naaras vanhempi ja oikea oppilas. Yötassu naukaisi, että pennun katse oli hyvin itsevarma, muttei hän saisi olla liian itsevarma ympärillä tapahtuvista asioista, sillä se voisi myöhemmin kostautua. Talvikkipentu olisi halunnut kysyä mitä toinen tarkoitti kokemuksella, mutta ajatteli, ettei naaras ehkä haluaisi puhua siitä. Pentu kuitenkin päätti, että kysyisi joskus myöhemmin. Ehkä Yötassu olisi kokenut jotain siistiä. Naaras korjasi parhaansa mukaansa katsetta, mutta lysähti harmistuneena. Hän ei ollut muistanut, että oppilaat söivät lähes viimeisenä. ”Entä jos mestarini on ihan hiirenaivoinen?” naaras päätti kysyä, mutta Minttuliekki läpsäisi häntä hellästi korvalle, jolloin nuorikko kääntyi katsomaan emoaan. ”Talvikkipentu, tiedät että et saa puhua muista noin. Isäsi antaa sinulle hyvän mestarin, ei Eloklaanissa huonoja sotureita olekaan. Mikäli et pian lopeta niskurointia, sinusta tulee oppilas myöhemmin, kun Laventelipennusta”, Minttuliekki varoitti tytärtään, mutta sukaisi pennun päätä hellästi. Talvikkipentu vilkaisi siskoaan hieman tympeästi, mutta käänsi sitten iloisemman katseen Yötassuun. ”Haluan olla paras! Tai oikeastaan aion olla paras. Minusta tulee päällikkö, kuten Mesitähdestäkin. Ajattelitko sinäkin tavoitella päällikön paikkaa?” pentu uteli mustaturkkiselta ja räpäytti silmiään. ”Aijaa! Mutta en aio olla lempeä vihollisille, teen niistä tälläistä silppua”, pentu miukaisi ja alkoi repiä pesäsammalta vimmatusti. ”Voisitkohan leikkiä jotain? Vai onko sinulla kiireitä?” Talvikkipentu uteli ja väläytti hellyyttävän hymyn vanhemmalle kissalle. Naaras toivoi, että saisi Yötassusta uuden ystävän, ainakin naaras vaikutti mukavalta.
// 214 sanaa
// Yö?
