Talvikkitakku
Kirjoittaja: Aura
Talvikkitakku tapitti Kuutamolainetta silmät roihuten.
“Väistä, minulla on kani kynittävänä tämän kirppusäkin kanssa”, Talvikkitakku sähähti Kuutamolaineelle ja yritti ohittaa naaraan, mutta Kuutamolaine peilasi Talvikkitakun liikkeitä.
“Sinä pysyt siinä. Eikö päässäsi liiku mitään? Luuletko, että Leimusilmä haluaa tuhlata yrttinsä klaanitoverien välisiin nahinoihin? Ainiin, eihän sinua kiinnosta mihin meidän yrtit käytetään, kun kuvittelet voivasi käyttää niitä meidän tuoresaaliiden mausteina”, naaras sihahti Talvikkitakulle selkeästi jo ärsyyntynenä. Talvikkitakku siristeli silmiään ja väläytteli hampaitaan Virnakukalle, kuka sukaisi muutaman kerran sotkuun mennyttä rintaturkkiaan.
“Pyh, tämä uusi ystäväsi tässä ei taida olla kovin kummoinen taistelija, kun ei edes uskalla vastata haasteeseeni”, naaras naukaisi silmiään muljauttaen ja liu’utti kyntensä jälleen ulos. Vielä hän tuon katin muiluttaisi. Naaraan aikeet kuitenkin keskeytti kovaääninen jyrähdys.
“Seis! Mitä täällä taas Tähtiklaanin nimeen tapahtuu?” Mesitähti jyrähti vihaisena ja silmäili kolmea naarasta kysyvänä.
Kahakasta oli kulunut muutama auringonnousu ja Talvikkitakun mieliala ei ollut kohonnut niiden aikana lainkaan. Mesitähti oli nimittäin alentanut hänet oppilaaksi ja saanut “mestarikseen” Salviakatseen, kuka oli Talvikkitakusta vielä tylsistä tylsin kissa. Naaras ei kuitenkaan suostunut käyttämään itsestään nimeä Talvikkitassu ja hän oli valmis kynsimään jokaisen kissan kuka kehtaisikin kutsua häntä -tassuksi. Naaras pujahti oppilaiden pesästä aukiolle ja hänen katseeseensa osui heti Virnakukka, kuka istui Kuutamolaineen vieressä. Ja jos naaraalta kysyttiin, he istuivat turhankin lähellä toisiaan. Talvikkitakku kohitti kuonoaan ja lähti tassuttelemaan kohti naaraita. Hänen onnekseen he istuskelivat selin Talvikkitakkuun. Naaras änkesi itsensä väkisin kaksikon väliin ja ryhtyi sukimaan turkkiaan.
“Talvikki_tassu_, sinua ei tietääkseni oltu kutsuttu meidän seuraan”, Virnakukka sanahti lyhyesti ja mittaili naarasta katseellaan. Talvikkitakun suusta pääsi tuhahdus. Että hän sitten inhosi tuota virnuilevaa Virnakukkaa! Jos Talvikkitakku olisi saanut päättää, hän olisi jo karkoittanut moisen kissan mahdollisimman kauaksi Eloklaanista.
“Tietääkseni tämä on vapaata reviiriä. Menkää te muualle, jos seurani ei kelpaa”, punaturkkinen naukaisi olevinaan huolettomasti, mutta samalla hän tunsi sydämessään muljahduksen. Se oli hänen suurin pelkonsa. Että hänen seuransa ei kelpaisi.
//Kuutti? >:)
