Talvikkitakku
Kirjoittaja: Aura
Hivuttauduin aivan kiinni Kuutamolaineeseen, suosikkikissaani.
“Minä haluan kävellä juuri tässä”, naukaisin pirteästi ja väläytin Kuutamolaineelle virneen. Minut oli määrätty rajapartioon “mestarini” Salviakatseen kanssa. Ajatus partioinnista oppilaana oli minusta niin tylsää, ehkä tylsintä ikinä. Mutta minun oli pakko totella Salviakatsetta, sillä halusin mahdollisimman nopeasti takaisin soturiksi.
“No kävele sitten”, Kuutamolaine murahti kyllästyneesti ja siirtyi kauemmaksi. Kipitin ystäväni perässä ja liimauduin taas kiinni naaraan mustavalkoiseen turkkiin, joka tuntui kotoisalta.
“Etkö sinä juuri sanonut, että haluat kävellä tuolla toisaalla?” naaras huokaisi ja pyöräytti silmiään. Hymyilin Kuutamolaineelle ärsyttävällä tavallani.
“Niin, se oli silloin. Mielipiteet muuttuvat, Kuutamolaine hyvä”, naukaisin toiselle muka viisaasti. Kuutamolaine ei kuitenkaan naukaissut mitään, mutta korvani erottivat pienen tuhahduksen.
“Mihin sinä Virnakukan jätit? Hän on kuin iilimato, aina sinussa kiinni”, jatkoin, kun en saanut naaraalta mitään reaktiota aiemmalla toiminnallani. Naarassoturi pysähtyi ja vilkaisi minua ärsyyntyneesti. *Jes*, ajattelin, kun sainkin Kuutamolaineelta reaktion. Mielessäni ajattelin, että kyllä minä tiesin kuinka häntä käsiteltiin.
“Hän on aikuinen kissa ja osaa suorittaa velvollisuuksiaan, kuten minäkin tässä yritän. Sitä paitsi kukahan se tässä jatkuvasti roikkuu minussa kiinni? Ihan oikeasti Talvikkitakku! Haluan nyt olla rauhassa sinun jatkuvilta metkuiltasi”, naaras ärähti ja siirtyi taas kauemmaksi kävelemään. Minä kuitenkin jäin seisomaan ja tuijottamaan ystävääni, jonka silhuetti loittoni entisestään. Liu’utin kynnet ulos ja hermostuneena yritin saada otetta maasta, joka oli kuitenkin jo kuuran kovettama. En tiennyt mitä sanoa. En tiennyt mitä oikea Talvikkitakku sanoisi, mutta se Kuutamolaineen seurassa esiintyvä ärsyttävä Talvikkitakku varmaan ryntäisi naaraan perään ja liimautuisi toiseen taas kiinni. En kuitenkaan halunnut tehdä sitä. En enää. Olin vihainen. Kuutamolainekin oli yksi niistä kuka oli hylännyt minut. Silmäni kapenivat viiruiksi ja takkuinen turkkini pörhistyi. Mieleeni tulivat vain ne hetket, kun Mesitähti ja Minttuliekki olivat hylänneet minut ja… Kuutamolainekin oli hankkinut uuden ystävän Virnakukasta. Pidättelin kyyneliä ja yritin pidätellä itseäni, että en päästäisi valloille sekavia tunteitani. En enää tiennyt mitä tuntea vihan ja ilon lisäksi. En osannut kertoa tarpeistani muulla tapaa enkä ymmärtänyt miksi kukaan ei ymmärtänyt selkeitä vihjeitäni. Lähdin loikkimaan muun partion perään ja kun sain heidät kiinni, annoin Kuutamolaineelle vihaisen katseen. Miksi kukaan ei enää halunnut olla ystäväni? Miksi kukaan ei kysynyt mitä minulle kuului? Minun oli niin vaikea ymmärtää sitä.
“Milloin voi palata leiriin?” tiuskaisin Salviakatseelle. Jos tämä oli se mitä Kuutamolaine halusi, annan palaa. Hyvästi ”olet oikeasti suosikkikissani ja välitän sinusta, vaikka en osaa sanoa sitä”, tervetuloa ”olet minun mustalla listallani ja sieltä ei niin vain päästäkään pois”.
//Kuutti >:(
