Talvikkitassu
Kirjoittaja: Aura
Talvikkitassu oli karannut leiristä, ties kuinka monennen kerran! Naaras tiesi, että hän saisi pian siitä sanktiota, Okraviiksioli viimeksi pitänyt hänelle asiasta pitkän puhuttelun ja laittanut hänet rangaistukseksi siivoamaan leiriä. Naaras oli vältellyt vanhempiaan, jotta ei saisi heiltä asiasta huutoja.. Talvikkitassu ei välittänyt, hän oli vihainen typerälle Eloklaanille. Erityisen vihainen typerälle joukkueelleen! Hän oli tehnyt kaikkensa voiton eteen ja muut olivat menneet häviämään. Naaras oli mököttänyt Laventelitassulle häviöstä lähtien ja kiusasi Kimalaistassua joka kerta, kun he vain osuivat samaan aikaan oppilaiden pesälle. Talvikkitassu halusi juosta ja hakata jokaista puuta niin lujaa, että se hajoaisi. Tähän mennessä hän ei ollut onnistunut kuin juoksemisessa, kumma juttu. Naaraan ilme oli hyvin tyytymätön ja hän näytti siltä, että olisi niellyt kokonaisen ketun raadon. Mutta tämä oli pahempaa, Talvikkitassu oli hävinnyt. Hän ei taatusti osallistuisi enää ikinä mihinkään tälläiseen typerään huonon joukkueen kanssa! Niiden takia hän oli hävinnyt, erityisesti Kimalaistassun ja Vaahteratassun. Miten ne kaksi olivatkon kerta toisensa jälkeen suoriutuneet niin surkeasti?! Ja miksi hän ei ollut päässyt kaksintaisteluun, vaan Laventelitassu! Kaikkihan tiesivät, että hän oli Laventelitassua parempi taistelija. Talvikkitassun koulutus oli jopa edennyt hieman tahmeasti, sillä naaras oli angastannut mestarilleen ja joutunut suorittamaan kerta toisensa jälkeen rangaistuksia. Vaikka suurista harjoituksista oli kulunut jo jonkinmoinen tovi, mököttäisi Talvikkitassu asiasta niin kauan, kunnes saisi jotain muuta aihetta mököttää. Tai aiheen kehuskella jollain. Ehkä hänen pitäisi napata kettu, se olisi kyllä todellinen voitto! Sitten naaras olisi paljon parempi, kuin voittajajoukkue. Mutta mistä ihmeestä hän löytäisi ketun? Talvikkitassun olisi mietittävä, hänen olisi toimittava viisaasti! Naaraan taistelutaidoilla hän kyllä voittaisi vaikka sata kettua, se oli täysin saletti. Naaras jatkoi vihaista rymistelyään kohti Sekametsää ja luimisteli korviaan. Talvikkitassun tielle osui laho puu ja naaras hakkasi sitä etukäpälillään vihaisena. Kyyneleet kihosivat oppilaan silmiin, kaikki tuntui niin epäreilulta! Kaikki olivat hiirenaivoisia! Hän takuulla piilottaisi piikkejä myös Ampiaistassun, Kultatassun ja Aurinkotassun pesiin! Vaahteratassu oli mennyt kuolemaan, hän ei taatusti veisi toisen hautapaikalle mitään tervehdyksiä. Korkeintaan risuja, mitäs oli kiipeillyt niin huonosti. Talvikkitassu pohti, että olikohan naaraan kuolema rangaistus häviöstä? Todennäköisesti. Talvikkitassu tuhahteli itsekseen ja katseli Sekametsän jokia mietteliäänä. Tulva oli vienyt monen kissan hengen, onneksi naaraan perhe ja läheiset olivat säästyneet siltä. Pilvitassu taasen hylkäsi Eloklaanin ja oli ryhtynyt kotikisuksi. Se kuului asioihin mitä punaturkkinen naaras ei hyväksynyt. Pilvitassu oli petturi, petturi joka oli lähtenyt pakoilemaan vastuitaan. Naaraasta sellainen oli oksettavaa, entä jos tulisi taistelu? Pilvitassu olisi kaksijalkojensa huomassa eikä tekisi mitään auttaakseen Eloklaania! Talvikkitassun kurkusta kumpusi pieni ja hiljainen murina. Talvikkitassu huokaisi syvään ja yritti rauhoittua. Hänen turkkinsakin oli mennyt tapansa mukaisesti sotkuun ja oli täynnä selvittämättömiä takkuja, mitä naaras ei jaksanut juuri nyt sukia. Hänen turkkinsa muistutti hyvin vahvasti naarasoppilaan elämää, yhtä sotkuun menneitä molemmat! Talvikkitassu katseli Sekametsää ja lopulta nosti ravinsa juoksuun. Talvikkitassu pinkoi minkä koivistaan pääsi ja nautti vauhdun hurmasta. Tuuli tuiversi oppilaan kasvoilla ja hymy, mitä Talvikkitassun kasvoilla ei harjoitusteen jälkeen ollut näkynyt, piirtyi naaraskissan kasvoille. Että Talvikkitassu sitten rakasti juoksemista! Mikään muu ei nollannut hänen päätään yhtä hyvin, kun juokseminen. Hän antautui tuulelle ja juoksi metsässä sulavasti. Talvikkitassu voisi todellakin tehdä tätä ikuisesti. Talvikkitassu kiihdytti vielä hurjempaan vauhtiin, kunnes hän kuuli partion ääniä. Talvikkitassu nielaisi, eikä! Hän jarrutti niin, että törmäsi melkein lähimpään puuhun ja kipitti sitten suuren puun taakse piiloon. Hänen epäonnekseen tuossa partiossa oli Mesitähti, naaraan isä! Talvikkitassu yritti tasata kiihtynyttä hengitystään, hänen pitäisi jotenkin päästä livistämään tästä pinteestä. Mesitähti antaisi tyttärensä taatusti kuulla kunniansa, jos hän saisi naaraan kiinni karkureissultaan. Talvikkitassu ei kuitenkaan katunut sitä, olihan hän edelleen vihainen joukkueelleen. Se kuka olikaan keksinyt hiirenkorvan suuret harjoitukset, oli takuulla itse yksi hiirenaivoinen katti! Talvikkitassu lähti varovaisesti hiippailemaan kohti vapautta, naaraan onneksi metsässä oli paljon puita! Kunhan vain Mesitähti ei tajuaisi hänen hajujäljen kuuluvan Talvikkitassulle, niin oppilas selviäisi pälkähästä. Talvikkitassu kulki hissukseen puiden välissä ja varoi askeleitaan hyvin tarkkaan. Hän ei saisi astua yhdenkään kepin tai muun rapisevan päälle. Lopulta naaras pääsi partion jäsenistä tarpeeksi kauas ja huokaisi helpotuksesta. Hän oli turvassa! Talvikkitassu jäi hetkeksi tasaamaan hengitystään ja odottelemaan, että partio siirtyisi lähemmäs leiriä. Sitten hän voisi jatkaa juoksemista ja kenties jopa saalistaa.
//Mesi kunhan Hallan ja Mesin tuokio on ohi?
