Talvikkitassu
Kirjoittaja: Aura
Talvikkitassu huokaisi helpotuksesta, hän oli onnistunut välttämään Mesitähden ja partion kohtaaminen. Naaraan itsetunto kohentui taas hieman ja itsevarmempana Talvikkitassu lähti tarppomaan hiirenkorvaisessa metsässä. Tyytyväisenä hän ravisteli turkkiaan ja hyräili hieman. Talvikkitassu teki loikkia metsässä ja heittäytyi selälleen märkään maahan. Hän kierähti ympäri ja lähti sitten juoksemaan. Naaras oli kyllä harjoitellut, mutta vain itsekseen ja vain taistelua sekä juoksemista. Ne hän taitoi kyllä hyvin! Talvikkitassun punaruskea turkki erottui hiirenkorvaisesta metsämaisemasta hyvin ja naaraan turkin väri oli syy siihen, miksi hän ei pitänyt lehtikadosta sitten yhtään! Talvikkitassun oli vaikea maastoutua valkoiseen maisemaan punaruskean turkin kera. Juostessaan Talvikkitassu nautti vauhdin suomasta hurmasta ja antoi tuulen pörröttää jo valmiiksi pörröistä turkkiaan. Talvikkitassun käpälät rummuttivat maata ja naaras hyppäsi sulavasti kaatuneen puunrungon ylitse. Hops, noin vain! Samassa naaraan maistellessa ilmaa hänen sieraimiinsa leijaili jäniksen tuoksu ja Talvikkitassu hiljensi vauhtiaan. Pitkäkorva oli kulkenut tästä hetki sitten, siitä joku saisi mainion aterian! Talvikkitassu lähti hajujälkeä ja naaraan askelet kuljettivat hänet lähemmäs Kuolonklaanin reviiriä. Talvikkitassun sydän pamppaili, toivottavasti jänis ei ollut suunnannut vihollisklaanin puolelle. Soturilain rikkomisesta oppilas ei perustanut, vaikka salaa ajattelikin, että heidän reviiriltään lähtenyt jänis kuului heille! Talvikkitassu tiesi kuitenkin, että muut kissat eivät nähneet asiaa samalla tavalla, joten hän ei voisi ominpäin muutella soturilakia. Mutta kun hän olisi päällikkö, niin tämä kyllä tulisi takuulla Talvikkitähden soturilakiin! Nuoresta naaraasta oli luonnollinen jatkumo, että hän ottaisi paikan päällikkönä, kunhan hänen vanhemmistaan aika jättäisi. Sen Talvikkitassu ei kuitenkaan toivonut tapahtuvan aikoihin! Hänen vanhempansa eläisivät toivottavasti vielä useiden vuodenaikojen ajan. Talvikkitassun seuraama hajujälki päättyi kuin päättyikin Kuolonklaanin rajalle ja hetken hän jopa harkitsi hakevansa pitkäkorvan, mutta päätti sitten noudattaa soturilakia. Talvikkitassu huokaisi turhautuneena, miten kaikki tuntuikin menevän näin pieleen? Samassa Talvikkitassu tajusi jotain. Jos Mesitähden partio oli lähtenyt leiriin, kolli voisi löytää sieltä hänen mestarinsa ja -! Talvikkitassu nielaisi, hän voisi ehkä vielä ehtiä ennen partiota. Ehkä he olisivat vaikka löytäneet kadonneet Mahlahallan ja Lauhalaikan, tai-! Oli miten oli, nyt naaraalle oli tullut kiire. Talvikkitassu juoksi niin kovaa kuin käpälistään pääsi leiriin. Naaras hyppelehti ja varoi eteen tulleita kiviä ja kantoja. Toivottavasi partio olisi jäänyt saalistamaan pidemmäksi aikaa. Vai oliko se edes ollut saalistuspartio? Äh, ei Talvikkitassu tiennyt. Pian leiri häämötti hänen näkökentässään ja Talvikkitassu hidasti vauhtiaan. Nyt naaras suorastaan mateli ja yritti kulkea mahdollisimman huomaamattomasti. Kissa sipsutti hiljaa kohti piikkihernetunnelia ja livahti sen kautta leiriin. Oppilas yritti hyödyntää muurin varjoja ja hipsi kohti klaaninvanhimpienpesää, jonka kohdalla hänen katseensa kohtasi Mesitähden kanssa. Naaras nielaisi ja suorastaan kutistui päällikön edessä. Mesitähti nousi nopeasti ylös ja käveli tyttärensä luokse ripeästi.
”Okraviiksi kertoi, että olit taas luvatta metsässä”, kolli aloitti tiukasti, siirtyen välittömästi suoraan aiheeseen. ”Tiedät varmasti hyvin, ettei niin saa tehdä”, Mesitähti mourui, mutta laski sitten ankaran katseensa. ”Olen huomannut, että jokin painaa mieltäsi. Puhu minulle, Talvikkitassu. Sinun ei tarvitse puida yksin mielessäsi asioita, jotka ovat vaikeita. Tiedät kai, että jos näin jatkuu, et voi ansaita soturinimeäsi. Sinun olosikin helpottuu, jos keskustelet pahan olon pois”, valkoruskea kolli maukui ja katsoi tytärtään isällisen tiukasti, mutta lempeästi. Hetken punaruskea naaras ajatteli, että hän pakenisi, mutta istuutui sitten.
”Minä, öh. Minä olen niin vihainen! Ne typerät hiirenkorvan harjoitukset, joukkueeni hävisi hiirenaivoisten kissojen takia. Miksi sinun piti laittaa minun joukkueeseeni huonoja kissoja, kuten Kimalaistassu ja Vaahteratassu?! Heidän takiaan meidän joukkueemme hävisi! En halunnut olla joukkueessa kolmijalkaisen mutanttikissan kanssa, miten tuollainen voi edes olla eloklaanilainen oppilas!!” Talvikkitassu aloitti ja loppua kohden hänen äänensä muuttui lähes kiljunnaksi. Aukiolla olevien kissojen katseet kääntyivät kaksikon puoleen.
”MINÄ HALUAN OLLA VOITTAJA!!” Talvikkitassu kiljui täyttä kurkkua kuin pahainen pentu ja lopulta purskahti itkuun.
”Minä en saanut edes taistella”, naaras vollotti nyt täydestä sydämestään ja painautui isänsä turkkiin. Pettyneenä hän nyyhkytti ja välillä taas kyyneleet tulvivat hänen poskilleen. Harjoituksista aiheutunut harmi vyöryi nyt yhtenä jysäyksenä Mesitähden turkkiin ja naaras ei edes välittänyt, vaikka koko klaani olisi nähnyt hänen purkauksensa.
// Mesi-iskä?
