Talvikkitassu
Kirjoittaja: Aura
Talvikkitassu katsoi uteliaana, kun hänen emonsa Minttuliekki puikahti pentutarhaan. Oliko naaras menossa huolehtimaan Sumupennusta? Pentu vaikutti hänestä ärsyttävältä. Kolli tuntui valittavan aivan kaikesta ja Talvikkitassu inhosi kollin kaltaisia valittajia. Miksi Sumupennun oli pitänyt tulla juuri Eloklaaniin? Olisi painunut Kuolonklaaniin kaltaistensa joukkoon. Talvikkitassu kohensi ryhtiään astellessa pentutarhaan ja hänen katseensa kohtasi välittömästi Minttuliekin oman kanssa.
”Hei emo, mitä sinä täällä? Eikö sinulla ole varapäällikkönä paljon kiireitä?” Talvikkitassu naukaisi ja tassutteli sitten lähemmäksi. Minttuliekki katsoi tytärtään lämpimästi hymyillen ja taputti tassullaan paikkaa vieressään.
”Hei Talvikkitassu. Haluaisitkohan sinä kenties auttaa emoasi sammaleiden laitossa?” Minttuliekki naukaisi pehmeällä äänellä ja kallisti päätään. Naaras siristeli silmiään, oliko Minttuliekki todella jäämässä tehtävistään vahtimaan tuota pahaista pentua? Toisenhan ura menisi aivan sivuraiteille tälläisen takia!
”Kannattaako sinun nyt jäädä vahtimaan Sumupentua? Eikö varapäällikkönä olo ole paljon-” Talvikkitassu kyseli epäluuloisena, mutta varapäällikkö keskeytti hänet.
”Talvikkitassu, sinä käsitit nyt aivan väärin. Tai, totta kai minä voin nyt katsoa Sumupennun perään, kun olen täällä, mutta… Minä ja Mesitähti saamme toisen pentueen, sinä saat pikkusisaruksia”, Minttuliekki naukaisi iloisella ja riemastuneella äänellä. Talvikkitassu ravisteli päätään, oliko hänellä herhiläisiä päässä ja vaikkua korvissa? Oliko Minttuliekki todella naukunut, että hän saisi pikkusisaruksia? Minttuliekki paljasti pyöristyneen vatsansa häntänsä alta ja Talvikkitassun tyrmistynyt ilme vaihtui puhtaaseen raivoon.
”Kuinka te kehtaatte hankkia lisää pentuja!? Näin vain, hylkäätte minut ja Laventelitaivaan!” Talvikkitassu sähähti suuttuneena ja vanhempi naaras kavahti tyttärensä jyrkkää reaktiota.
”Talvikkitassu rakas, emmehän me teitä ole hylkäämässä. Minulla ja isälläsi on jaettavanamme paljon rakkautta, siitä riittää kyllä-”, punaruskea kissa naukui pehmeällä äänellä, mutta naarasoppilas sylkäisi tuohtuneena maahan.
”Siitä ei selvästi riitä minulle! Minä en aio katsoa sinun tai Mesitähden naamaa enää lainkaan. Te ette ole minulle enää mitään, etsin uudet vanhemmat! Niin, aivan taatusti etsin. Vihaan sinua ja Mesitähteä, toivon että Tähtiklaani langettaa uusille, mukamas paremmille pennuillenne jonkun kirouksen!” Talvikkitassu sähisi raivoissaan ja hänen turkkinsa oli pörhistynyt suorastaan kaksin-, ellei jopa kolminkertaiseksi. Naaras hengitti hieman raskaammin ja tuijotti entistä emoaan tulistuneena. Minttuliekki säikähti selvästi tyttärensä reaktiota ja oli naukaisemassa jotain, mutta naaras käänsi Minttuliekille selkänsä. Talvikkitassun sisällä kuohui ja hän olisi halunnut itkeä, mutta sitä hän ei suostunut tekemään kuningattaren edessä.
”Mädänny pentujesi kanssa tänne!” Talvikkitassu huusi vielä olkansa ylitse ja marssi pentutarhasta ulos. Talvikkitassun häntä huiski vihaisena ja hän oli jo marssimassa leiristä pois, kunnes hänen katseeseen osui Kuutamotassu. Mustavalkoinen naaras suki turkkiaan oppilaiden pesän edustalla ja Talvikkitassu suuntasi oppilastoverinsa luokse vihaisena.
”Ai, Talvikkitassu hei. Jos isääsi etsit, niin hän suuntasi vierailijoidemme kanssa ulos leiristä. Onneksi he tulivat Hiilihampaan kanssa kuntoon”, Kuutamotassu naukui sukimisien lomassa eikä nostanut katsettaan turkista.
”Pah, olisi saanut kuolla! Mesitähti siis. Voitko kuvitella? He hankkivat Minttuliekin kanssa uusia pentuja! Minut on nyt virallisesti hylätty. Vihaan entisiä vanhempiani. Ehkä minun pitäisi vain lähteä leiristä ja etsiä uudet, paremmat tilalla. Ihan samalla tavallahan hekin tekivät minulle!” Talvikkitassu sihisi Kuutamotassulle ja hivuttautui lähemmäs. Jos naaraan kasvoja tarkasteli tarkemmin, huomasi vihan ja raivon lisäksi myös surua. Talvikkitassun sydäntä pisti, kun hän vain ajattelikin juuri tapahtunutta. Kyyneleet kuitenkin olivat kihonneet tahtomattaan hänen silmiinsä.
”Älä nyt viitsi, eikö tuo ole jo hieman liioittelua? Hei, itketkö sinä?” Kuutamotassu vastasi ja nostaessaan katseensa naaras huomasi vanhemman kissan kostuneet silmät. Talvikkitassu ravisteli päätään ja pyyhkäisi tassullaan kasvojaan.
”En”, hän vastasi lyhytsanaisesti, vaikka kuka tahansa näkevä kissa huomasi kyllä tilanteen.
”Mitä nyt siis on tapahtunut?” Kuutamotassu kysyi hieman hämmentyneenä, sillä Talvikkitassu oli puhunut aiemmin nopeasti ja kiihtyneesti.
”Minttuliekki ja Mesitähti saavat uuden pentueen. Ihan selvästi tässä on nyt takana se, että he haluavat parempia pentuja. Ja ei, Minttuliekki ei sanonut niin, mutta minä osaan kyllä lukea muita kissoja! Minut on todella hylätty, olen nyt orpo. Tältäkö se tuntuu? Minulla on jo nyt niin yksinäinen olo. Luulin, että voisin luottaa vanhempiini, mutta selvästi en. Selvästi en kelpaa heille, kun olen vieläkin oppilaana”, punaruskea kissa nyyhkytti turhautuneena.
”Ehkä minä todella lähden klaanista, ryhdyn erakoksi. Ainakaan minun ei tarvitsisi sietää tuollaisia pettureita. En voi uskoa, että minulle tehtiin näin”, Talvikkitassu jupisi ja tuijotti tassuihinsa. Hän muisti, että Mesitähdellähän oli aiempikin pentue entisen Aurinkokajon kanssa. Kollihan oli mestari tälläisissä petoksissa.
”Ehkä minun pitäisi etsiä Aurinkokajo tassuihini. Hän on kokenut myös Mesitähden petoksen”, naaras mutisi.
//Kuutamo? 😉
