Talvikkitassu
Kirjoittaja: Aura
Talvikkitassu siirsi katseensa tassuihinsa, kun Kuutamotassu naukaisi olevansa mieluummin pehmo, kuin Talvikkitassun kaltainen jästipää, joka tuotti muille vain pettymyksiä tempauksillaan.
”Pitäisit sinäkin joskus suusi kiinni!” punaturkkinen kissa kivahti ja sanat olivat selvästi osuneet hänen sieluunsa. Leimusilmän saapuessa hän lähti marssimaan ulos pesästä tuohtuneena. Kuutamotassu osasi kyllä pilata kaiken! Tästä kostoksi Talvikkitassu kyllä taatusti karkaisi eikä palaisi leiriin ennen kuin mustavalkea kissa olisi anellut sitä! Viha ja surulliset tunteet kytivät hänen sisällään, naaraan kommentti oli todella loukannut häntä ja sitä hän ei hevillä antaisi anteeksi. Talvikkitassu kyllä pärjäisi ilmankin tuollaista hiirenaivoa! Naaras tömisteli oppilaiden pesälle ja lysähti omille sammalilleen turhautuneena. Hän jäi miettimään suunnitelmaansa huomisen varalle ja kääntyi vielä selin Kuutamotassun sammaliin. Hän olisi näyttänyt naarasoppilaalle kieltä, mutta toinen oli vielä Leimusilmän vastaanotolla. Talvikkitassu haukotteli ja pian uni ottikin hänestä vallan.
Seuraavana aamuna hän heräsikin aikaisin, pesän ensimmäisenä. Ilma tuntui raskaalta ja painavalta, mutta naaras ei välittänyt siitä. Talvikkitassu oli käynyt hakemassa juotavaa ja törmännyt matkalla mestariinsa. Okraviiksi oli kertonut hänelle, että he lähtisivät Utusielun ja Kuutamotassun kanssa partioimaan. Talvikkitassua ärsytti, mutta samalla hän oli tyytyväinen. Hän voisi roikkua naaraassa koko päivän, vielä hän saisi tuon pinnan katkeamaan. Hän tuijotti pesän kissoja tympääntyneenä, mutta Kuutamotassun liikahtaessa hän vetäisi kasvoilleen tutun, ylimielisen virneensä. Sen taakse oli helppo piiloutua, sen aikana Talvikkitassu oli joku muu eikä typerä, herkkä itsensä. Talvikkitassu suki etukäpäläänsä suurieleisesti ja iski Kuutamotassulle flirttailevasti silmää. Naaras lähti hiipimään lähemmäksi Kuutamotassua ja hipaisi hännällään naaraskissan poskea.
”Mitäs kaunokainen?” naaras kuiskasi ylimielisesti ja virnisti. Kuutamotassu katsahti kyllästyneesti pesätoveriinsa, joka jatkoikin heti:
”Sain kuulla ilouutisen siitä, että pääsimme samaan partioon”, Talvikkitassu naukui ja oikein kiehnäsi oppilaassa kiinni. Kuutamotassu tuuppasi punaruskean kissan kauemmaksi, mutta se ei lannistanut Talvikkitassua.
”Kuinka ilkeää, kuinka voitkaan kohdella minua näin!” naaras naukaisi olevinaan harmistuneena ja tuhahti Kuutamotassun sanoille. Okraviiksi ja Utusielu ilmestyivät pesän suuaukolle ja näin keskeyttivät naaraiden piikittelytuokion. Talvikkitassu nousi ylös ja venytteli tapansa mukaansa suurieleisesti, ja -äänisesti. Talvikkitassu vilkaisi vielä Kuutamotassua omahyväisesti ja lähti mestariensa luokse.
”Taivas enteilee sadetta”, Utusielu naukaisi ja Talvikkitassu tapitti Okraviikseä keskittyneenä.
”Käymme Sekametsässä saalistamassa, toivottavasti te ette pelkkää sadetta”, Okraviiksi lisäsi ja ja heilautti häntäänsä oppilaille, jotta he ymmärtäisivät seurata. Talvikkitassu toivoi, että he kohtaisivat jäniksiä, muiden saalistamisessa hän oli suorastaan toivoton tapaus. Talvikkitassu virnisti Kuutamotassulle ja lähti kulkemaan lähes kiinni mestarinsa hännänpäässä.
Päästessään Sekametsään Talvikkitassu tunsi kuinka sadepisarat ropisivat hänen turkkiinsa. Naaras ravisteli turkkiaan ja vilkaisi Kuutamotassuun, joka ei kuitenkaan huomannut häntä, vaan keskittyi hiiren vaanimiseen. Talvikkitassu inhosi sitä, kun joku ei huomannut häntä. Naaras lähti hiipimään lähemmäs Kuutamotassua ja kun Kuutamotassu oli juuri loikkaamassa hiiren kimppuun, päästi Talvikkitassu kovaäänisen naukaisun. Kuutamotassu vilkaisi kyllästyneenä ja ärsyyntyneenä pesätoveriaan.
”Hiirenaivo! Katso nyt mitä sinä teit, klaani olisi saanut siitä syötävää”, Kuutamotassu tiuskaisi ja luimisti korviaan.
”Hupsis, miten minä nyt tuolla lailla nau’uin”, Talvikkitassu naukaisi, mutta Kuutamotassu oli lähtenyt seuraavan hajujäljen perään. Saatuaan myös Okraviikseltä tylyn katseen, päätti Talvikkitassu vain liimautua niille sijoilleen. Mitä itua muiden häiritsemisestä edes oli, jos he eivät antaneet siitä mitään huomiota. Naaras värähti sadepisaroiden kastellessa hänen turkkinsa läpimäräksi. Sade oli yltynyt ja Talvikkitassua alkoi todella kyllästyttämään paikallaan istuskelu. Kaikki kolme olivat keskittyneitä saalistamiseen ja samassa Talvikkitassu sai idean. Nyt olisi täydellinen hetki laittaa hippulat vinkumaan ja lähteä. Talvikkitassu vilkaisi vielä mestareihin ja Kuutamotassuun, kunnes kääntyi ja lähti juoksemaan. Sade piiskasi hänen turkkiaan ja kasvojaan. Harmaa taivas ja kova sade vaikeuttivat näkyvyyttä. Talvikkitassu loikkasi taitavasti kiven ylitse ja räpytteli silmiään. Talvikkitassu lähestyi reviirin rajaa ja luimisti korviaan. Tämän siitä sai, kun ei huomioinut Talvikkitassua. Eloklaanilaiset saisivat nyt sitten etsiä hänet ihan keskenään! Talvikkitassu ylitti rajan ja juoksu vaihtui rentoon hölkkään. Naaras pälyili ympärilleen sopivan puunkolon toivoissa ja hetken etsinnän jälkeen sopiva löytyikin. Naaras pujahti koloon, joka oli todennäköisesti aikoinaan kuulunut ketulle. Löyhkä oli kuitenkin jo haihtunut kolosta. Ukkonen jyrähti kauempaa ja säikähtänyt Talvikkitassu painautui kolon seinämään. Joku saisi löytää hänet ja pian!
//Kuutamo? 😉
