Tupsutassu
Kirjoittaja: Aura
Suuri aivastus lähetti Tupsutassun kehoon väristyksiä ja sai hänen viikset värähtämään nolosti. Kollin korvat painuivat vaistomaisesti luimuun. Hänestä ei todellakaan olisi parantajaksi. Heti herättyään hänen nenäänsä oli tulvinut kymmenittäin uusia, vieraita tuoksuja. Makeita, kitkeriä ja pistäviä. Pelkkä ajatuskin yrteistä sai kollin nenän kutisemaan vimmatusti. Kolli oli ihan varma, että hän oli allerginen joka ainoalle yrtille mitkä Leimusilmä ja Vienotassu olivat pesään roijanneet. Hymy kuitenkin levisi äkkiä takaisin Tupsutassun huulille. Hän oli kiitollinen siitä hoidosta mitä parantajat olivat hänelle tarjonneet, ei kolli halunnut valittaa! Tupsutassu kulki uuden toverinsa johdolla ulos pesästä. Kääpäpuna oli oikeassa. Parantajakaksikolla oli taatusti käpälät täynnä töitä eivätkä he halunneet rauhaansa häirittävän. Sitä paitsi kummankaan vammat eivät olleet Leimusilmän mukaan niin vakavia, että heidän olisi syytä olla pesässä tarkkailtavana. Nokosten ja alun shokkitilan jäljiltä Tupsutassunkin haavoja kirveli vähemmän. Onneksi heidän taisteluparikseen oli sattunut kissa, joka ei elänyt tappaakseen. Tupsutassu oli joutunut rukoilemaan moraalillisen vastustajankin kanssa henkensä edestä, mutta kolli tiesi, että edes Tähtiklaani ei pystyisi ihmeisiin. Jos heidän vastustajakseen olisi osunut ukkostakin hurjempi Henkäystähti, olisi Tähtiklaani joutunut nöyrtymään ja toteamaan, että teidän kohtalokseen koitui rajakahakka. Ikävät ajatukset saivat nuoren kollin ravistelemaan päätään. Molemmat pysähtyivät soturien pesän eteen. Tupsutassu olisi halunnut pyytää Kääpäpunaa ruokailemaan hänen kanssaan. Tupsutassu vilkaisi Kääpäpunaan. Ajatus pyöri hänen mielessään, mutta hän ei osannut pukea sitä sanoiksi. Kolli ei kehdannut. Ja sen perusteella, että he olivat saapuneet soturien pesälle, Tupsutassu arveli Kääpäpunan kaipaavan lepoa. Kolli jähmettyi ja tapitti itseään vanhempaa kollia häkeltyneenä. Sen perusteella mitä Kääpäpuna oli kertonut, Armas oli tuolle todella tärkeä ja varmasti hieno kissa. Ja nyt Kääpäpuna toivoi, että he tapaisivat vielä? Tupsutassu ei ollut varma oliko kukaan koskaan sanonut hänelle mitään yhtä kaunista. Sanat tuntuivat hänen rinnassaan haurailta ja lämpimiltä. Hän pelkäsi, että pelkkä tuulenvire voisi rikkoa tämän hetken ja viedä tämän tunteen mukanaan. Levollinen olo levisi kollin kroppaan ja sai hänet hymyilemään lämpimästi.
“Minä olen varma, että sinä tapaat Armaan. Pidän siitä huolen, me löydämme hänet”, valkoharmaa kollikissa naukaisi lopulta. Kääpäpuna oli jo kadonnut pesän uumeniin eikä kolli tiennyt oliko toinen kuullut hänen sanansa. Oli miten oli, Tupsutassu etsisi tuon mystisen Armaan käpäliinsä.
