Tupsutassu
Kirjoittaja: Aura
Kolli heilautti surumielisenä häntäänsä Leimusilmälle. Parantaja oli sanonut samaa mitä aiemmillakin kerroilla. Että hän ei tiennyt miksi Tupsutassun turkki kuoriutui irti. Ainoa mitä kolli oli osannut epäillä oli, että se oli synnynnäistä. Olihan Tupsutassun turkki ollut jo pentuna ruma, mutta nyt.. Tiedättekö sen kaljun, lehdettömän puun mikä näyttää jo päivisin vänkyräiseltä eikä kukaan halua kiivetä sen latvaan, mutta yöaikaan suorastaan kauhistuttavalta? Siltä Tupsutassusta tuntui. Kollikissa lähti laahustamaan kohti oppilaiden pesää. Nykyään kolli vietti huomattavasti vähemmän aikaa aukiolla. Hän ei halunnut, että kukaan joutuisi tuijottelemaan hänen harvahapsuista turkkiaan. Kuka edes haluaisi katsella häntä?
“Hei, mitä Leimusilmä sanoi? Onko hänellä jokin yritti siihen?” ystävällinen naukaisu hiipi hänen korvaansa. Tupsutassu käänsi arasti katsettaan, vaikka olikin jo tunnistanut äänenlähteen. Ruskearaidallinen kolli katseli häntä silmät viherlehteä hehkuen.
“Hän uskoo, että siihen ei ole yrttiä”, kolli sai särkyvällä äänellä sanotuksi. Näyttäisikö hän tältä ikuisesti? Oppilas käänsi katseensa takaisin käpäliinsä ja jätti sanomatta, että Leimusilmä oli varoittanut, että se saattaisi pahentua entisestään.
“Minulla on jo nyt kylmä”, Tupsutassu mumisi. Mitä jos hänestä tulisi kokonaan kalju? Joutuisiko hän sitten lähtemään kotikisuksi? Miten kokonaan kalju kissa voisi edes toimia soturina?
“Hei, ei hätää. Kaikki varmasti järjestyy”, Kääpäpuna lohdutti varovaisesti, mutta Tupsutassu ei ollut lainkaan varma miten asiat voisi tästä enää järjestyä. Ei kukaan voisi taikoa hänen turkkiaan takaisin.
