Tupsutassu
Kirjoittaja: Aura
Tupsutassu hölkötteli leiriin suuri kottaraineen tuomisinaan. Kollin naamalla oli leveä hymy, hän oli onnistunut nappaamaan ensimmäisen saaliinsa! Kolli nyökäytti päätään muille partion jäsenille, hän ei meinannut pysyä nahoissaan. Hiilihammas oli antanut hänelle hyviä neuvoja vaanimisasennon suhteen ja niillä opeilla hän oli onnistunut! Tupsutassu oli Hiilihampaalle ikuisesti kiitollinen. Kolli ei halunnut valittaa, sillä Syreenisumu oli todella mukava, mutta.. Mestarina naaras ei ollut ihan paras. Tupsutassusta tuntui, että Syreenisumu ei oikein osannut opettaa. Mutta kolli oli varma, että naaras kehittyisi siinä! Eikä hän halunnut ajatella Syreenisumusta mitään pahaa. Olihan naaras sentään hänen klaanitoverinsa. Tupsutassu oli laskemassa kottaraisensa tuoresaaliskasaan, kunnes Syreenisumun ääni kuului hänen takaataan:
“Mitä jos vaikka veisit sen pentutarhalle? Siellä on varmasti paljon nälkäisiä suita.”
Tupsutassu nyökkäsi muutaman kerran pontevasti ja otti muutaman askeleen kohti pentutarhaa, kunnes yksi sen asukeista loikki häntä vastaan ja hukutti Tupsutassun kysymystulvaan. Kolli laski kottaraisensa maahan ja hymyili leveästi. Tupsutassu piti pennuista todella kovasti. Eihän siitä nyt ollut kovinkaan kauaa, kun hän ja hänen siskonsa Kiurutassu olivat olleet itsekin pentuja. Kaikki leikit ja temmellykset olivat tiukasti hänen muistissaan.
“Hei, Sielupentuhan se oli, eikö niin? Onpa hauska nähdä! Mitä jos me mennään tuonne sivummalle, niin ei olla soturien tiellä?” Tupsutassu ehdotti ja Sielupentu nyökytteli päätään innokkaana. Kolli tarttui kottaraiseensa ja loikki Sielupentu mukanaan sivummalle. Syreenisumu oli opettanut hänelle, että leirissä oli hyvä viettää aikaa hieman sivummalla, jotta leiriin palaavat ja sieltä lähtevät soturit saisivat olla rauhassa.
“Olin saalistuspartiossa Syreenisumun ja Hiilihampaan kanssa. Ja katso, minä sain ensimmäisen saaliini! Haluatko maistaa?” Tupsutassu naukui pirteästi ja työnsi saaliinsa Sielupennulle. Tupsutassu oli niin ylpeä. Jatkossa hänkin voisi osallistua klaanin ruokkimiseen, kuinka mahtavaa! Kolli mietti olikohan Kiurutassu saanut vielä saalista. Kolli ei ollut päässyt hetkeen vaihtamaan kuulumisia siskonsa kanssa. Heillä molemmilla piti niin pahasti kiirettä.
“Ja ulkona kaikki on niin suurta! Olemme kiertäneet reviirin, mutta Syreenisumu kertoi, että sen jälkeen on reviiritöntä aluetta ja se jatkuu loputtomiin. Kuulemma kukaan kissa ei ole koskaan nähnyt kaikkea”, Tupsutassu henkäisi silmät tuikkien ja mietti mitä kaikkea nähtävää hänellä vielä olisi. Joka kerta kun hän kulki Eloklaanin reviirillä, hän näki jotain uutta.
“Ja viherlehden aikaan metsä on kuulemma vieläkin hienompi! Vihreä, täynnä kukkia ja tuoresaalista”, kolli jatkoi selittämistään. Pentuna hän oli nähnyt leirissä kukkia, mutta kolli ei malttanut odottaa, että näkisi metsän kukkaloistossaan.
“Kunhan minusta tulee soturi, niin minä ainakin aion nähdä kaiken”, Sielupentu naukaisi päättäväisesti ja tapitti vanhempaa kissaa silmät hehkuen. Tupsutassu hymyili Sielupennun innolle.
“Ja minä en ole vielä nähnyt kuolonklaanilaisia tai petoja, mutta siskoni kertoi, että hänen mestarinsa on taistellut useamman kerran kuolonklaanilaisia vastaan! Mutta olen kyllä nähnyt Kuolonklaanin reviirin, se on hieno. Vaikka Eloklaanin reviiri on tietysti kaikista hienoin”, Tupsutassu kertoi ylpeästi.
//Sielu?
