Tyrni
//Tarinassa pientä mainintaa itsetuhoisuudesta
Siristin silmiäni oranssiturkkisen kissan ehdottaessa yhteistyötä. Näin hän pääsisi pakoon ja minä saisin reviirini takaisin.
”Miksi luottaisin sinuun? Olet tuonut jo tarpeaksi kärsimystäni tähän päivään. Saat löytää tiesi ulos itse”, juoksin kulma-askelmat pelokkaasti ylös pikavauhtia ja astelin kaksijalkani lepohuoneeseen. Hän makasi pedillään katse keskittyneenä omaan valosuorakulmioonsa.
Hyppäsin kaksijalkani viereen ja yritin saada hänen huomionsa. Raavin kaksijalkani nahkaa, kunnes se huudahti ja laittoi kirkkaan esineen pois kädestään. Säikähdin kaksijalan äkkinäisiä liikkeitä, jonka vuoksi hyppäsin pois hänen pediltään.
Katsoin järkyttyneenä, kun näin oranssin turkin ovenraolla. Painauduin nurkkaan ja mourusin, kun se tuli minua lähemmäs. Kukaan ei saisi koskea minuun nyt, eikä koskaan!
Sisäinen kyynel tipahti tassulleni. Olinko todella ansainnut tälläistä kohtelua kaikilta? Oma kaksijalkani oli ottanut toisen kissan mukaansa, eikä hän antanut huomiotaan minulle. Olinko oikeasti niin turha ja hyödytön, niin epärakastettava. Joka ikinen tuntemani kaksijalka oli satuttanut minua jollain tavalla. Ehkä he olivat oikeassa, oliko minun tarkoitus kuolla? Ehkä olin syntynyt vahingossa tähän maailmaan tai kenties kuolemaan. Minun piti niellä ikävä, mutta vain paikkaansa pitävä totuus sisääni.
”En minä yritä satuttaa sinua”, ääni kuului edestäni. Se vaikutti hieman rauhoittavalta, mutta samalla pelottavalta. Hän oli varmasti huomannut pelkoni vuotaneen ulospäin.
Paniikissa hyppäsin takaisin kaksijalkani pedille. Yritin lyödä toista kissaa, mutta se painautui fiksusti maahan. Pian lähdin juoksemaan piiloon pois kaikkien muiden elävien otusten läheltä.
Makasin omalla pedilläni peläten seuraavaa hyökkäystä jatkuvasti. Toinen kissa oli lukittu huoneeseensa yöksi, joten pieni osa vaarasta oli kadonnut.
Minua ei myöskään kuitenkaan tehnyt mieli mennä kaksijalkani viereen nukkumaan sattuneista syistä. Hän ei nimittäin ansainnut huomiotani, enkä minä ansainnut kenenkään huomiota.
Hampaaseeni sattui, kun puraisin johonkin kovaan. Olin huomaamattani pureskellut yhden lempi leluistani, mikä minulla oli pesässäni säpäleiksi. Tiesin stressini aiheuttavan pureskelua, enkä pitänyt siitä, jos joku suuttui minulle esineiden puremisesta. Toisaalta, kaikki kaksijalat yrittivät muutenkin tappaa minut hitaasti ja varmasti, joten yksi suuttuminen muiden joukossa ei olisi kovin paha minun yleiselle – jo valmiiksi huonolle – terveydelle.
//Roihuuhhuhhuu
//Tää katos yhdessä vaiheessa, joten saattaa jossain olla joku virhe… koska otin sitten tallennetun luonnoksen parin minuutin takaa.
