Tyrni
//Tässä tarinassa lievää itsetuhoisuutta ja hieman vakavampaa väkivaltaa Tyrniä kohtaan
Omistajani oli pettänyt minut. Hän oli lähtenyt pois kotoa, ei ollut herättänyt minua, eikä ollut edes jättänyt minulle herkkuja! Tassuttelin muutaman kerran kaksijalanpesän ympäri ja hyppelin hiljaisesti takaisin ylös pehmeään petiini. Nousin, koska olin epämukavassa asennossa, mutta menin sitten taas makaamaan sänkyyni.
Sieltä pystyin katsomaan ulos, niin että viherlehden auringonsäteet lämmittivät mukavasti turkkiani. Ravistin turkkiani ja katselin ulos. Harmistuin, kun en nähnyt siellä mitään jännää. Yritin sulkea silmäni, mutta en saanut unta.
Ehkäpä joskus itsekin pääsisin pois tästä kärsimyksestä juoksemaan avarille niityille ja hyppelemään puskasta toiseen. En edes voinut kuvitella sellaista elämää, en edes parhaimmissa unissani. Halusin olla vapaa, mutta kaksijalat pitivät minua vankina.
Joku oli aina koskemassa turkkiini tai huutamassa minulle. En koskaan saanut olla rauhassa miltään. Olinko ansainnut tämän elämän? Ehkä olisin toivonut jo kuolevani aijemmin.
Huokaisin syvään ja laskin pääni tassujeni varaan. Kiepautin häntäni ympärilleni niin, että sain nuolaistua sitä. Sillä se oli ollut likainen.
Käännyin makuupaikallani siten, että pystyin näkemään kaksijalanpesän sisäänkäynnille. Ihan varmuuden vuoksi vain. En haluaisi kenekään hiipimään selkäni taakse ja satuttamaan minua.
…
Avasin silmäni, katsoin ympärilleni ja tunsin, miten olin ruohon päällä. Tältäkö tuore ja vihreä kasvusto tuntui tassujen alla? Tältäkö vapaus tuntui? Lähdin juoksemaan johonkin suuntaan, kunnes kompastuin kiveen. Kiveen joka oli kolme kertaa minun kokoiseni.
Tipuin terävän kiven reunalta alas ja tunsin turkkini kastuvan. Kylmä vesi täytti keuhkoni enkä enää pystynyt hengittämään. Yritin räpiköidä pintaan epätoivoisesti, mutta vesi tuntui täyttämään koko kehoni.
…
Heräsin täristen samasta pedistä, mihin olin aijemmin nukahtanut. Onneksi olin tipahtanut veteen unessa. Aloin nuolemaan turkkiani, vaikka en ollut oikeasti pudonnut minnekään.
Olin silti kylmissäni, todennäköisesti johtuen pilveen painuneesta auringosta. Kohta sitä ei näkisi enää ollenkaan, sillä se painautuisi puiden taakse.
Hyppäsin takaisin maan tasoon pediltäni, en saanut tasapainoani kunnolla hallintaan, joten horjahdin hieman. Sain kuitenkin pidettyä tasapainoni juuri ja juuri enne kaatumista.
Lähdin miltei juoksuun kohti ruoka – ja juomakuppiani, sillä nälkä oli yllättänyt. Kuitenkin, kun katsoin ruokakippooni en nähnyt siellä mitään. Oliko kaksijalkani jättänyt minut nääntymään
Vettäkään ei juurikaan ollut, joten lipitin veden viimeiset jämät ja jatkoin matkaa ruoanvalmistushuoneen korkeammille tasoille. Hypättyäni ylös, huomasin että pöydällä oli suuri pussi, joka tuoksui aivan ruoaltani. Astelin lähemmäs, nuuskutin ansan varalta, raotin pussin suuta ja näin sen täynnä ruokaani. Into ja helpotus roihahtivat sisälläni yhtä aikaa, sillä sainkin ruokaa!
Työnsin pääni pussin suusta sisään ja ruokin itseni niillä naksuilla, joita sain joka aamu ja ilta. Ehkäpä kaksijalkani oli jättänyt sen tarkoituksella auki minua varten?
Jatkoin matkaani, mutta vahingossa osuin pussiin takapäälläni ja tiputin sen lattialle. Pysähdyin hetkeksi, kunnes kuulin valtavan kolauksen ja naksuni ropinan maata vasten.
Hyppäsin säikähtäneenä nopeasti tasolle, jossa oli muutama kalksijalkani ruokailualusta. Varoin niitä, sillä kaksijalkani heittäisi minua niiden sirpaleilla, jos pudottaisin yhtään. Ainakin entinen kaksijalka teki niin.
Puikkelehdin niiden välistä varoen entistä tarkemmin häntänikin kanssa. En halunnut suututta omistajaani ylimääräisesti.
Onneksi olin lähellä toista tasoa, jolla kaksijalkani aina ruokaili. Laskeskelin etäisyyttä minun ja sen välissä, vaikka matka oli pitkä päätin hypätä. Ilmalennon aikanai tajusin, ettei minun olisi pitänyt hypätä.
Molemmat etutassuistani osuivat pöytään, niin teki leukanikin. Takatassuni jäivät harmikseni roikkumaan ilmaan. Tein laskelmoidun alastulon, päästin irti tasosta etutassuillani ja samalla väänsin kehoani niin, että pystyin laskeutumaan maahan tassuilleni.
Kuulin ulkoapäin tulevaa ääntä, kaksijalkani oli todennäköisesti tullut kotiin. Mitä hän ajattelisi tekemästäni tuhosta?
Juoksin pelästyneesti piiloon sohvan alle. Olin kasvanut jo sen verran, että minulla oli vaikeuksia ahtaa itseäni sinne. Kuitenkin pääni sinne saatua tiesin, että loppukehonikin mahtuisi sinne.
Ulkoa kuului taas ääniä, pian ovi aukesi. Katselin sohvan alta, kun omistajani käveli sisään. Hän heitti jotain selästään portaita ylös, se jäi portaiden puoliväliin roikkumaan hassusti. Normaalisti hän ei ollut näin hermostunut, väsynyt tai ärsyyntynyt tullessaan pesäänsä.
”Voihan Tyrni!” Ruokailutilasta kuului turhautunutta puhetta, kaksijalkani oli löytänyt tuhotekoni. En tiennyt, mitä hän siitä ajatteli tai siellä teki. Kuitenkin jokin aisti kertoi minulle, että olisi parasta poistua piilopaikastani ja löytää toinen.
Olin nyt askelmien alapäässä, aijoin mennä tutkimaan kaksijalkani sinne heittämää esinettä. Loikin askelmat ylös, siihen asti että se oli vierelläni. Avasin suutani haistellessa esinettä.
Kaksijalkani haju oli voimakkain, mutta huomasin, että kaksijalkani oli tekemisissä myös muiden yksilöiden kanssa. Tungin tassuni esineen sisään, tunsin siellä erilaisia asioita. Halusin myös nähdä ne, joten työnsin pääni tassuni viereen.
Näin vain muutaman asian: Puoliksi Ruskean ja puoliksi keltaisen, hieman pehmeän ja pitkän asian jota olin nähnyt myös aijemmin ruokailutilassa.
Valkoisen, pyöreät kulmat sisältävän, helposti avautuvan laatikon, jonka sisällä oli kaksi pienempää ja hassummanmuotoista asiaa. Molemmat tipahtivat alas askelmia, kun kaivoin ne pussista ylös.
Kun ilosta ja innostuksesta viuhuva häntäni osui johonkin, huomasin, että kaksijalkani oli melkein vierelläni. Murisin tälle, hän ei ollut varoittanut minua!
Kun katsoin ylös, kuitenkin huomasin kaksijalkani iloisen katseen. Hän puhui mukavasti ja piti kädessään sitä samaa neliönmallista mustaa juttua, mitä hän usein piteli edessään. Juoksin poispäin kaksijalastani, suoraan omaan petiini sen nukkumatilassa. Ehkä hän ymmärtäisi jättää minut rauhaan?
Nousin pediltäni ja venyttelin. Ulkona ei näkynyt mitään, eikä sisätilojen valoitustilanne ollut myöskään kovin hyvä. Onneksi näin kohtalaisen hyvin pimeässä.
Nousin askelmat ylös ja kuljin sille ovelle, minkä takana omistajani nukkui. Istahdin alas ja mau’uin. En varsinaisesti halunnut hänen viereen nukkumaan, mutta toivoin kuitenkin jonkinlaista huomiota. Hän ei nimittäin koskaan leikkinyt kanssani, mutta ehkä nyt olisi sopiva hetki?
Jatkoin maukumista ja oven raapimista, kunnes vihdoinkin kaksijalkani tuli avaamaan oven. Hän kaatui suoraan takaisin pehmeän esineen päälle, mutta minä jouduin hetken miettiä sen päälle hyppäämistä. Olisiko se turvallista?
Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että makuupaikan päälle oli turvallista hypätä, sillä omistajani oli täysin unessa. Hän ei pystyisi satuttamaan minua mitenkään siinä tilassa.
Tassuttelin itseni toiselle puolelle makuualustaa kuin missä hän oli. Laskin kehoni pedin varaan ja käänsin tassuni turkkini suojaan, sillä huoneessa oli kohtalaisen viileä. Suljin silmäni ja rentoutin korvani, sillä olin turvassa.
…
Näin jonkin hahmon, joka muistutti minua. Sen turkissa oli valkoisia ja mustia täpliä oranssilla pohjavärityksellä. Kissahahmo kääntyi ympäri sieluton katse silmissään. Mitä hän halusi minulta?
”Hei. Olen äitisi, mutta senhän taisitkin tietää jo. Huomaan, että olet selvästi virhe. Miten olet edelleen hengissä? Luulin isäsi viimeistelleen sinut. Hänkään ei näemmä ollut tarpeaksi hyvä tähän maailmaan. Et ansaitse minua, mene ja kuole”
Järkyttyneenä, mutta surullisena suljin silmäni ja lähdin kävelemään poispäin ’äidistäni’.
Jostain syystä näin edessäni kimaltelevän terän. Se vaikutti vaaralliselta, joten yritin paeta sitä. Jotenkin minua kuitenkin piteli kiinni entinen kaksijalkani. Hän näytti olevan kontrollissa terästä, eikä odottanut enää hetkeäkään ennen kuin pisti sen kaulastani läpi.
Verta roiskahti turkilleni ja minua pitelevän kaksijalan käpälään. Kuin ’äitini’ käskystä.
Huusin tuskissani, mutta minua pitelevä kaksijalka vain nauroi ilkeästi. Ketään ei näemmä kiinnostanut hyvinvointini tai edes henkeni. Ehkä olin vain turha lelu, jota sai pahoinpidellä ilman seuraamuksia. Ehkä olin vain epäonnistunut koe, mutta jäänyt vahingossa elämään, aivan kuin ’äitini’ sanoi.
…
Heräsin kylmissäni. Huohotin, mutta huomasin kaksijalkani oli jo herännyt. Nousin itsekin ja hyppäsin alas nukkuma-alustalta.
Peloissani tassutin oven luokse ja työnsin sitä auki kehollani, niin että mahduin siitä läpi.
Yritin tutkia ympäristöäni, sillä halusin tietää mihin kaksijalkani oli suuntautunut. Eikai päivästä tulisi taas samanlaista kuin eilisestä? Eikai hän yrittäisi tehdä samaa minulle?
Hajujälkien perusteella hän oli kyllä juuri mennyt tästä ohi. Halusin pysyä paikoillani ja odottaa jotain merkkiä häneltä. Halusin rauhoittua painajaisestani.
Pian kaksijalkani huuti nimeäni alhaalta, joten päätin suunnata sinne. Hän ei vaikuttanut tarvitsevan minua juuri silloin, joten päätin jäädä rappusten alapäässä olevaan petiin lepäämään. Ruokaani oli vielä hetki ja tiesin, ettei omistajani antaisi sitä minulle etukäteen.
Korvani singahtivat ylös, kun kuulin ulkoa jotain samanlaista, kuin mitä kuulin joka päivä ennen kuin kaksijalkani tuli kotiin. Ääni oli kuitenkin hieman erilainen, eikä kaksijalkani ollut vielä lähtenyt. Ovi aukesi ja omistajani alkoi puhumaan oletettavasti toiselle kaksijalalle.
Hetken päästä näin itsekin toisen kaksijalan, kyseessä oli hieman omaa kaksijalkaani nuorempi yksilö. Se käveli suoraan luokseni, vaikken edes halunnut, että se koskisi minuun.
Kaksijalka työnsi tassunsa suoraan päälleni ja puhui minulle samalla. Kuitenkin esittämättä jättäytyminen ja yllättäen minuun koskeminen aiheutti sen, että pienen murinan jälkeen löin kaksijalkaa mahdollisimman kovaa ja lähdin juoksemaan kohti ruokatilaa ja sen korkeita tasoja. Kuulin satuttamani kaksijalan huutoa siitä huoneesta, missä juuri olin, mutta muuten minun olisi pitänyt olla turvassa.
Kyyristyin ylätason päälle ja kiersin häntäni kehoni ympärille ylimääräiseksi suojaksi. Kuulin kaksijalkani ääntä, jonka jälkeen oven loksuntaa. Joko hän, tai vieras oli lähtenyt. Toivoin sitä, että se tuntematon olisi lähtenyt. Mutta kun hän käveli sisään ruokailutilaan, kaikki toivo oli mennyttä.
Uusi yksilö sanoi nimeni, mutta kuulosti inhoavan sitä.
”Miau?” Tiesin, ettei kaksijalat voineet ymmärtää minua, joten jonkin sanominen olisi turhaa. Halusin vain tietää, aiheuttiko tämä kaksijalka vaaraa minulle.
Vastauksena sain ilkeän mulkaisun ja tömistelevän hyvästin. Tämä kaksijalka tuntui pelottavalta, joten yrittäisin pysyä kaukana siitä, tai sen hajusta.
Uusi kaksijalka oli taas tullut kylään, tiesin oman kaksijalkani lähteneen jonnekin. Olin enteillyt pahaa, valitettavasti pystyin kuvittelemaan minun satuttamisen jo etukäteen.
Kätzink! Jokin lasinen esine oli mennyt sirpaleiksi. Säleet lensivät miltei oleskeluhuoneeseen.
”Tyyrniiiiii?!?” Kuulin vimmattua huutoa, siltä uudelta kaksijalalta tietysti. Mitä olin tehnyt tällä kertaa? En se minä ollut!
Varauduin vaaraan automaattisesti hyppäämällä ylimpään petiin, mutta tällä kertaa olin oikeasti vaarassa. Uudella kaksijalalla oli kädessään jokin puinen kapula. Samanlainen, mikä entisellä kaksijalallani oli ollut. Aikoisiko hän lyödä minua sillä?
Kaksijalka lähestyi nukkumapaikkaani uhkaavasti. Se tuli aivan pesäni viereen, mutta jäi sitten odottamaan hetkeksi. Pystyyn nousseet karvani eivät näkyneet hänelle nukkumapaikkani pimeydestä. Hän silti toivott — Kaksijalka puristi kaulastani ja nosti minut pois turvastani roikkumaan ilmaan.
Yritin saada happea, mutta tukahduttava kuristus ei antanut minulle tilaa hengittää. Paniikissa yritin purra ja lyödä häntä, mutta en pystynyt siihen. En saanut henkeä! Harvoin minua satutettiin näin pahasti. Olinko todella ansainnut tämän? Olisinko parempi kuollena? Ehkä tein jotain väärin koko elämäni ajan?
Seuraavaksi hän löi minua useamman kerran puisella esineellä. Joka kerta kylkeeni sattui enemmän ja enemmän, mutta kipu ei hellittänyt ennen mieleni mustenemista…
Avasin silmäni, mutta kodin sijasta näin kirkkaita valoja, sekä samanlaisia sinipukuisia kaksijalkoja, kuin tilapäisessä pesässäni. Haistoin oman kaksijalkani, mutten sitä toista. Ehkä hän oli vihdoin lähtenyt pois? Yritin rimpuilla pois minua paikallaan pitävästä otteesta, mutta en päässyt. Katsoin kaksijalkani silmiin, ja hän katsoi minua takaisin räpäyttäen silmiään hitaasti.
Kaksijalkani puhui minulle harvinaisen hellästi, eikä lopettanut missään vaiheessa. Hän myös rapsutti kaulaani, se tuntui yllättävän hyvältä kuristuksen jälkeen. Yritin jatkaa rimpuilemista, mutta kaksijalkani ei vieläkään päästänyt irti. Pienimuotoinen paniikki iski uudelleen päähäni, ehkä oma kaksijalkanikin halusi kuristaa minua? Hän saattoi vain leikkiä ystävällistä.
Yritin repiä itseni pois hänen sylistä, mutta tassuni oli asemoitu niin, etteivät ne pystyisi vahingoittamaan ketään. Pääsin kääntymään mukavampaan asentoon, mutta sekin oli haaste. Alaselkääni jomotti vietävästi, sen kääntäminen oli vaikeaa. Kuitenkin sain itseni lopulta puolelta toiselle.
Kaksijalkani nousi, edelleen pitäen minua sylissään. Hän vei minut kohti valkoista tasoa. Sen molemmilla puolilla oli sinipukeinen kaksijalka. Pelästyin sen kädessä olevaa piikkiä, mutta toinen kaksijalka piteli minua jo paikoillaan.
Sähisin ja yritin purra sitä kaksijalkaa, joka piteli minua paikoillaan. Valitettavasti hänellä oli päällään jonkinlaiset suojaimet, joista hampaani eivät menneet läpi. En päässyt pois, enkä voinut edes haistella niitä kaksijalkoja etukäteen.
Vinguin, kun tunsin jonkin menevän nahastani läpi. Miksi minä jouduin kärsimään? Kaksijalkani tuli eteeni ja rapsutti päätäni. En halunnut kenenkään koskevan minuun, mutta se oli tällä hetkellä mahdoton ajatus. Kaksijalkani koskeminen ei auttanut stressiini, vaan pikemminkin pahensi sitä.
Nyt murisin. Päähäni koskeminen loppui äkkiä, mutta selästäni pidettiin kiinni edelleen. Piikki katosi jalastani, enkä pian enää tuntenut mitään missään…
Heräsin siitä samasta laatikosta, missä minut vietiin ensimmäisen kerran kotiini. Saman liikkuvan hirviön sisältä.
Tärisin, halusin oksentaa, takajalkani tuntuivat olevan vain puoliksi olemassa. Sen lisäksi sabotoitut kynteni eivät auttaneet asiaa.
Katsoin kaksijalkaani, joka näytti keskittyvän ulos. Oliko siellä jotain? Minäkin halusin nähdä!Tai sitten en, sillä nostettua päätäni, meinasin oksentaa. Onneksi onnistuin nielaisemaan sappinesteet tarpeaksi nopeasti takaisin vatsaani.
Hirviö jarrutti ja sammui. Kaksijalkani lähti pois sen sisältä ja kantoi sitten minut takaisin pesäämme. Laatikko naksahti ja sitten metalliritilä aukesi.
Kävelin pois kaksijalkani tieltä, mutten uskaltanut mennä minnekkään. Mitä jos oma kaksijalkaninkin oli vaarallinen tappaja? Ehkä hänkin halusi kuristaa minut, mutta odotti vain sopivaa hetkeä. Tasapainoni horjahteli välillä enkä tiennyt miksi. Yritin hypätä sohvalle, mutta takajalkani tuntuivat edelleen heikoilta. Kuulin oman kaksijalkani takanani, mutta en tiennyt varmaksi oliko hän iloisella vai ilkeällä tuulella. Hän kyykistyi viereeni ja antoi minun haistaa hänen käpäläänsä.
Painauduin matalemmaksi, niin pääsisin peruuttamaan piiloon, jos hän kävisi väkivaltaiseksi. Yllätyksekseni hän piteli herkkua. Ei mitä tahansa herkkua, vaan lempiherkkuani! Lipaisin lihan kaksijalkani käpälältä, pureskelin sen huolellisesti ja nielaisin.
Maku oli yhtä herkullinen kuin ennenkin, vaikkakin herkkuhetki oli nopeasti ohi. Nuolin huuliani ja käänsin päätäni, ehkä saisin sillä tavalla lisää. Yllätyksekseni sain lisää sitä herkullista lihaa.
Kaksijalkani tällä kertaa piti sitä kauempana minusta. Hän ei antanut sitä minulle, vaan sulki kätensä kun yritin lähestyä sitä. Hän ojensi sen minulle vasta, kun aloin murisemaan ja istuin närkästyksissäni alas. Kuulin epätavallisen naksahduksen, mitä säikähdin ja juoksin pois.
Halusin mennä nukkumaan entiseen suosikkipetiini, mutta pelkäsin liikaa uutta kuristusepisodia. En ollut myöskään rakastunut ajatukseen, että menisin nukkumaan yläkerrassa olevaan petiini. Kuitenkin oma kaksijalkani astuisi päälleni tai repisi minulta nahkat irti.
Sohvalle makuulle mentyäni huomasin kaksijalkani menevän vesihuoneeseen, mutta tällä kertaa hän naksautteli siellä jonkinlaisia nappeja ja sen jälkeen jäi odottamaan viereeni pitkäksi aikaa. Minua kiinnosti, mitä siellä tapahtui.
Nousin ylös ja venyttelin niin, ettei omistajani huomannut. Kipitin kohti vesihuonetta, mutta reitti sinne oli kiinni. Mau’uin kaksijalalleni ja osoitin ovea hännälläni. Hän nousi sohvalta ja tuli avaamaan oven.
Tunnustelin hassua lattiaa tassuillani. Kävelin kohti suurta lasista pystysuoraa levyä, joka ei ylettänyt ihan lattiaan asti. Siitä tai sen takaa hohkasi lämpöä, eikä lattiakaan säästynyt siltä.
Kaksijalkani jotain päältään pois ja sytytti valot huoneeseen. Hän liikutti lasisen levyn päältäni pois ja astui lämpimään tilaan. Kuulin sihinää, joten pelkäsin kaksijalkani satuttaneen itsensä. Kuitenkin työnnettyäni pään lasilevyn alta, huomasin hänen olevan kunnossa.
Menin itsekin lämpimään tilaan, juuri lämpölähteen eteen. Huomasin kaksijalkani poistuvan lämpimästä huoneesta hetkeksi. Sitten hän palasi takaisin märkänä, tipputtaen vettä turkilleni.
En tykännyt märästä turkistani, joten päätin poistua. Vettä oli kuitenkin niin paljon, että se miltei peitti koko lattian. Läiskyttelin vettä ympäriinsä. Veden ääni oli kuitenkin jännittävä, joten jäin leikkimään sillä hetkeksi. Tämä oli hauskinta, mitä olin saanut tehdä pitkään aikaan. Vesipisarat liukuivat jännästi alas seinää pitkin. Vettä ei ollut tarpeaksi minun hukuttamiseen, joten olin suojassa siltä osin.
Potkin leluani voimakkaasti takatassuillani. Halusin sen itselleni, sillä kaksijalkani oli ottanut sen itselleen. Hän liikutteli sitä ilmassa vähän kuin yrittäisi estää minua saamasta sitä. Yritin repiä lelua hampaillani, mutta kaksijalkani oli liian vahva vastus. Revin niin kovaa, että hampaani miltei hajosivat.
Pian sainkin tuntea ilon ryövyävän ylitseni, kun sain lelun pois kaksijalaltani. Hän ei ollutkaan parempi kuin minä! Kaksijalkani nappasi tikun uudestaan käteensä ja heilutteli sitä taas ilmassa. Hyppelin iloisesti ylös yrittäen saada lelua kiinni. Sain napattua sen hampaillani pois ilmasta, jonka jälkeen kuvittelin sen olevan lintu. Työnsin linnun alleni ja puraisin sitä. Lelu lopetti liikkumisen, olin tappanut sen! Sain ensimmäisen saaliini kiinni! Olin onnellisempi kuin koskaan. Kehräsin hiljaa ja hyppäsin kaksijalkani syliin. Hän silitteli minua tassullaan onnittelevasti.
Päästyäni maahan kierähdin vatsalleni, mutta halusin, ettei hän koske siihen. Kokeilisin häntä. Harmikseni tunsin kaksijalkani alkavan rapsuttaa vatsaani. Otin sen tassusta kiinni hampaillani ja raavin sitä takatassuillani. Hän oli mennyt ansaani!
Juoksin pois, en pystynytkään luottamaan häneen niin paljoa. Kukaan ei saisi koskea vatsaami ilman lupaani. Hyppelin askelmat ylös piiloutuen pyörivään petiini, missä kaksijalkanikin välillä istui. Olin kerrankin väsynyt, sillä olin saanut leikkiä kaksijalkani kanssa. Ehkä hän tykkäsikin tai edes välitti minusta?
