Tyrskypentu
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Muutama auringonnousu sen jälkeen kun olin tunkeutunut Mesitähden pesään luvatta ja kolli oli vienyt minut leiriin kierrokselle, heräsin varsin epätavalliseen hälinään, joka kuului pesän ulkopuolelta. Emo oli myös hereillä ja yritti tähyillä aukiolle pensasseinässä olevista rakosista.
”Mitä tuolla tapahtuu?” kysyin saatuani itseni kunnolla hereille ja kavutessani hänen selkänsä yli pesän lattialle.
”Sen minäkin haluaisin tietää”, emo mutisi hieman hajamielisesti, nousten myöskin seisomaan. Hän astui helpon näköisesti vuoteen reunaan yli ja harppasi muutamalla askelella pesän suuaukolle, kun taas minä yritin räpiköidä hänen perässään turhauttavan lyhyillä töppöjaloillani ja olla kaatuilematta koko ajan naamalleni.
Aukiolla oli yllättävän täyttä. Kissat parveilivat lähellä leirin keskustaa; nenääni tulvahti ulkopuolisen haju. ”Tunkeilija!” huudahdin tyrmistyneenä ja syöksähdin emoni viereltä kissajoukkoon. Pujottelin kissojen jalkojen välissä, kunnes löysin tieni heidän muodostamansa piirin keskustaan, jossa seisoi pieni, pyöreähkö vaalean kellanpunainen kissa.
Olin jo aikeissa rynnätä muukalaisen kimppuun, kun isäni astui tielleni silmät iloisesti hohtaen. ”Tyrskypentu, tule tapaamaan Skafia! Hän viipyy täällä pari päivää vieraanaamme”, isä puhui kepeällä äänellä; hän ei kuulostanut lainkaan huolestuneelta siitä, että leiriimme oli päässyt klaanin ulkopuolinen.
Voimatta harata vastaan hän vei minut tulokkaan eteen ja laski häntänsä selälleni, aivan kuin olisin ollut jokin typerä saaliselukka, jonka hän oli saanut kiinni metsästyspartiossa ja jota hän esitteli nyt rinta rottingilla muille. ”Skafia, tässä on poikani Tyrskypentu”, Hiilihammas maukui säyseästi ja katsahti sitten minuun naamallaan leveä hymy.
Skafian ei juuri tarvinnut kumartua katsoessaan minuun; olimme melkein samankokoiset. ”Oletpa sinä suloinen!” naaras kehräsi hyväntahtoisesti ja katsoi minua ruskeat silmät uteliaasti räpsyen. Luimistin korviani ja yritin peruuttaa pois tilanteesta, mutta isäni esti sen seisomalla takanani. Kunhan Mesitähti saisi kuulla tästä, tuo kissankuvatus ei pystyisi syömään kiinteää ruokaa ainakaan neljänneskuuhun.
”Toivottavasti viihdyt täällä vieraanamme, Skafia.” Juuri sillä hetkellä Mesitähti asteli esiin kissojen joukosta. Valkoinen kolli katsoi nuorta naarasta lämpimästi ja nyökäytti tuolle jopa vähän päätään osoittaakseen kunnioitustaan. Minun oli vaikea uskoa näkemääni; leukani oli loksahtanut auki, enkä onnistunut muodostamaan edes yhtä, simppeliä sanaa. Hyväksyikö Mesitähti tosiaan tämän järjettömyyden? Kulkukissa Eloklaanin leirissäkö? Aivan käsittämätöntä!
”Kiitos, Mesitähti”, Skafia hyrisi pehmeästi. ”Olen varma, että tulen viihtymään.” Hänen kasvoillaan oli pieni, hellyyttävä hymy, joka sulatti kaikkien sydämet – siis kaikkien, paitsi minun. Tuo ulkopuolinen saattoi huijata muita, mutta minä en ollutkaan aivan yhtä hyväuskoinen kuin klaanitoverini.
”Tule, esittelen sinulle leiriä”, Aurinkokajo naukaisi ja kutsui hännänhuiskauksella pikkuisen naaraan mukaansa. Skafia lähti töpöttämään vanhemman kissan vierellä häntä iloisesti väristen.
Huuli mutrussa marssin Mesitähden luo vaatimaan vastauksia. En voinut käsittää, miten päällikkö oli päästänyt tuon ulkolaisen meidän joukkoomme. ”Mesitähti, mitä tuo tekee täällä?” sihahdin hampaitteni takaa ja huidoin hännälläni Skafiaa kohti. ”Eihän hän ole klaanikissa!”
//Mesi?
//414 sanaa
