Tyrskypentu
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Puolikuuta kului, ja Skafia oli edelleen leirissä riesanani. Kun hän oli saanut kerättyä itselleen tarpeeksi voimia, hän oli päättänyt jäädä Eloklaaniin vähäksi aikaa tutustumaan klaanikissojen kulttuuriin. Niinpä hän tätä nykyä osallistui partioihin muiden kanssa, söi samasta tuoresaaliskasasta ja nukkui oppilaiden pesässä, oli muka olevinaan yksi meistä. Ketään muuta asia ei tuntunut häiritsevän, mutta minua ärsytti pelkästään nähdä vilaus naaraan kellanpunaisesta turkista klaanitoverieni joukossa. Hän ei ollut klaanisyntyinen, eikä koskaan tulisi olemaankaan.
”Tuletko leikkimään meidän kanssa, Tyrskypentu?” Mauku takaani havahdutti minut ajatuksistani. Käännyin katsomaan Koivupentua ja Pilkepentua, jotka olivat ilmestyneet taakseni jossain vaiheessa. Kaksikosta nuorimmainen, Koivupentu, katseli minua ystävällinen hehku meripihkan ja vihreän sekoitteisissa silmissään. Tämä oli klaanisyntyinen, kuten minäkin, mutta Korppisiipi piti huolta hänestä. En tiennyt, ketkä hänen oikeat vanhempansa olivat, mutta minulle riitti pelkkä se tieto, että hänessä virtasi puhdas eloklaanilaisen veri.
Katseeni liukui hitaasti rotevasta Koivupennusta sirompaan Pilkepentuun, joka odotti kärsivällisesti vastaustani. Siristin hieman silmiäni; naaras oli entinen erakko, tai niin ainakin olin kuullut. Hän oli ollut pentutarhalla pitempään kuin minä, ja olimme tunteneet toisemme jo muutaman kuun ajan, mutta vasta nyt aloin hahmottaa tilannetta paremmin: koko tämän ajan olin kaveerannut epäpuhtaan kanssa, samanlaisen klaanielämästä sivullisen kuin Skafia. Miten olinkaan ollut niin sokea?
”Ei kiitos”, tuhahdin lopulta vastaukseksi ja käänsin pesätovereille selkäni. ”Leikin mieluummin yksinäni.”
Ilman että minun tarvitsi katsoa taakseni, tiesin ilmassa väreilevästä hiljaisuudesta pentujen vaihtavan keskenään kummaksuvia katseita. En ollut ennen kieltäytynyt leikkimästä heidän kanssaan, mutta nyt oli asioiden laita toisenlainen. Kohta olisin tarpeeksi vanha tulemaan oppilaaksi, ja sitten kun minä olisin oppilas, pitäisin kyllä huolen siitä, ettei leiriimme eksyisi enää ulkopuolisia.
Viime kädessä kaikki tulisivat ymmärtämään, mikä oli parasta heille itselleen. Erakot, kulkukissat ja kotikisut – kaikki kolme ryhmää yhdessä yksi iso vitsaus Eloklaanin keskuudessa.
”Koivupentu ja Pilkepentu tulivat tänään kertomaan minulle, ettet halunnut leikkiä heidän kanssaan.” Korppisiipi silmäili minua hiukan huolestuneen oloisena harjoitellessani irrottamaan hänen tuomastaan pikkulinnusta höyheniä, jotta pääsisin helpommin käsiksi niiden alla olevaan lihaan.
”Mitä siitä?” kysyin nostamatta katsettani kynsissäni olevasta siivekkäästä. Emon katse tuntui turkillani polttavan kuumana kuin aurinko.
”Se ei kuulemma ollut ensimmäinen kerta”, hän maukui sanansa painokkaasti. Tällä kertaa jätin linnun kynimisen hetkeksi sivuun ja käännyin kohti kuningatarta, jonka naamalla oli vakavahko ilme.
Kohautin hieman ärtyneenä lapojani. ”No, minä en ole enää mikään pikkupentu. Kohta olen oppilas, eikä minulla muutenkaan ole sitten enää aikaa leikkiä heidän kanssaan, joten on parempi alkaa totuttaa heitä siihen ajatukseen hyvissä ajoin”, vastasin, yllättäen jopa itsenikin ääneni jäätävän rauhallisella sävyllä. Korppisiipi katsoi minua epäuskoisena.
”Tässä on kyllä kyse jostain muustakin kuin vain pesäeron tekemisestä”, hän maukui hännällään viuhtoen, eikä antanut minun karistaa vaaleanvihreiden silmiensä katsetta nahastani. ”Sinä olet alkanut vältellä Pilkepentua. Äläkä ala väittää vastaa: minä olen huomannut sen”, emo lisäsi äänensävyllä, joka sai niskakarvani nousemaan pystyyn.
”Vaikka olet emoni, se ei tarkoita sitä, että minun pitäisi kertoa sinulle kaikki”, sihahdin takaisin yrittäen kamppailla sisälläni kasvavia tunnekuohuja vastaan. En halunnut taas ruveta riitelemään emon kanssa.
Kuitenkin Korppisiipi vaikutti loukkaantuvan sanoistani, sillä samassa hänen häntänsä valahti ja silmien katse sameni. Hän nousi ylös ja tassutti pesän toiselle puolelle, jossa käpertyi vuoteeseensa selin minuun, eikä sanonut enää mitään.
Syyllisyys pisteli nahassani kuin okaan piikit, mutta en antanut periksi. Käännyin vain rauhallisesti taas linnun puoleen ja jatkoin vähin äänin höyhenten poistamista siitä.
//524 sanaa
