Tyrskypentu
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Kohotin leukaani hiukan uhmakkaasti katsoessani Mesitähteen. ”Tietysti tahdon”, vastasin toivoakseni tarpeeksi vakuuttavan kuuloisella äänellä, sillä en halunnut päällikön saavan tietää, miten paljon pelkästään ajatuskin pahemmasta löyhkästä kuin tämä sai minut kavahtamaan inhosta.
Enempiä jaarittelematta lähdin marssimaan kohti synkän näköistä koloa, joka oli muodostunut kahden kiven väliin. Päästessäni lähemmäksi ilma tuntui muuttuvan sakeammaksi yrttien voimakkaasta hajusta. Päätäni oli jo valmiiksi alkanut särkeä, mutten voisi perääntyä enää tässä vaiheessa; menettäisin siinä tapauksessa varmasti viimeisetkin uskottavuuden rippeeni Mesitähden silmissä.
Astuessani sisälle parantajan pesään minua alkoi huimata. Ravistelin hieman sekavana päätäni, mutta jatkoin silti peremmälle. Kun olin mielestäni osoittanut päällikölle, etten ollut mikään pelkuri, käännähdin ympäri katsomaan häneen. Kolli ei vaikuttanut olevan yhtä tuskissaan pesän vahvasti tuoksuvista aromeista kuten minä.
”Kunhan vain pelottelit; ei täällä oikeasti haise edes niin pahalle”, mau’uin yrittäen kuulostaa kepeältä, mutta minulla oli hieman vaikeuksia sanojen muodostamisessa. Päänsärky oli muuttunut ikäväksi jomotukseksi takaraivossa, enkä saanut kunnolla henkeä.
”Ei niin, olet kyllä oikeassa”, Mesitähti naukui hieman vakavahko ilme kasvoillaan, mutta hän puhui kirkkaalla ja huolettoman kuuloisella äänellä. ”Mennään.” Oikeastaan edes kysymättä minulta, halusinko vielä jatkaa leiriän tutkimista vai en, hän ohjasi minut ulos pesästä ja raikkaaseen ulkoilmaan, jota hengittelemällä tunsin pikkuhiljaa ajatusteni alkavan selvitä.
Ravistelin nopeasti sottaisesti ympäriinsä sojottavaa turkkiani kuin karistaakseni muiston yrttien lemusta pois siitä ja ojensin sitten etukäpäläni mahdollisimman pitkälle eteen ja venytin itseäni. Uudet hajut olivat saaneet minut väsähtämään, mutta ei se tarkoittanut, ettäkö olisin ollut vielä valmis luovuttamaan leirin tutkimisen suhteen.
”Voitko näyttää minulle vielä joitain pesiä?” kysyin virkostuttuani vähäsen.
”Kävimme jo kaikki pesät läpi”, Mesitähti vastasi pahoittelevaan sävyyn. Luimistin korviani pettyneenä. Oliko leirimme tosiaankin niin pieni, ettei sen tutkimiseen mennyt aamupäivää kauemmin?
”Entä voisitko sitten opettaa minulle joitain taistelutaitoja!” keksin ehdottaa ja samassa korvani ponnahtivat pystyyn. ”Niin sitten minusta tulee Eloklaanin parhain taistelija, kun pääsen joku päivä soturiksi!”
Mesitähti oli Eloklaanin päällikkö, joten hän jos kuka varmasti tiesi parhaimmat taisteluliikkeet tunkeilijoiden häätämiseen.
//Mesi?
//307 sanaa
