Tyrskytassu
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Päivänvalo valui tuskallisen hitaasti loppuun. Aukiolle oli laskeutunut surusta raskas ilmapiiri, jonka hiljaisuuden rikkoi ainoastaan Aurinkokajon lohduton nyyhkytys menetetyn pojan puolesta. Mesitähti kyyhötti kumppaninsa vierellä pää painettuna ja silmät ummistettuna. Sydäntäni riipaisi katsoa heitä, joten käänsin pääni poispäin. Tehtyä ei saisi enää tekemättömäksi; minun ei auttanut kuin vain elää asian kanssa.
”Oletko kunnossa?” Hiilihammas tuli vierelleni. Hänen silmänsä olivat surusta synkät, mutta hänen äänessään oli lämpöä, joka oli selvästi osoitettu minulle. Liljatuulen levittelemien yrttien tuoksu tuntui vahvana turkissani, josta olin itse nyhtänyt karvaa vähemmäksi saadakseni tarinani kuolonklaanilaisten hyökkäyksestä näyttämään vakuuttavammalta. Isän katse tuntui korventavan kuumalta nahassani: aivan kuin se olisi voinut sulattaa valheen ohuen pinnan ja paljastaa kaikille sen taakse kätkemäni hirveyden.
”Olen”, vastasin nieleskellen. En voinut katsoa häntä silmiin. Jalkani vapisivat edelleen holtittomasti. Vaikka olin päättänyt yrittää olla ajattelematta asiaa, en pystynyt unohtamaan sitä näkyä, jossa Karpalonenä valahti hervottomaksi kynsissäni ja kollin valkoinen turkki tahriintui hänen omasta verestään.
Vilkaisin varovasti leirin keskustaan, jossa päällikkö kumppaneineen edelleen oli. Liljatuuli ja Leimutassu olivat tulleet peittämään kuoleman hajun Karpalonenän ruumiista yrteillään valvojaisia varten, mutta huomasin, että parantajan liikkeet olivat tavallista raskaammat ja kömpelömmän näköiset. Karpalonenä oli ollut sukua myös hänelle, veljenpoika.
Kun viimeinen valonpisara tihkui loppuun, klaani kerääntyi Karpalonenän ruumiin ympärille valvojaisia varten. Mesitähti, Aurinkokajo sekä Karpalonenän sisarukset nuokkuivat aivan kuolleen soturin turkissa kiinni. Olisin voinut mennä lähemmäs, mutta se tuntui jotenkin väärältä. Aivan kuin Karpalonenän henki olisi työntänyt minut syrjään sanoen: ”Tämä on syytäsi. Sinun takiasi perheeni nyt kärsii.”
Kyllä minä sen tiedän, vastasin kuvitelmalle mielessäni ja puristin silmäni tiukemmin kiinni. Vaan mistä minä olisin voinut tietää, että se olit sinä, joka hyppäsi kimppuuni? Jos voisin kääntää aikaa taaksepäin, tekisin sen varmasti, mutta kun en voi.
Käänsin korviani käpälänaskelten suuntaan, jotka lähestyivät. Avasin silmäni ja katsahdin Korppisiipeen, joka seisoi valvojaisiin osallistuvien kissojen takana naamallaan kivitetty ilme. Hänen vaaleanvihreät silmänsä käväisivät minussa, mutta sitten suuntasivat vaikeasti tulkittavan katseensa muihin.
”Kuolonklaani ei ole vastuussa Karpalonenän kuolemasta”, emo maukui yllättäen. Hänen äänensä oli lasinkirkas, ja sen reunat tuntuivat viiltävän suoraan sisimpääni. Mitä hän oli juuri sanonut?
Yksitellen kissat nostivat päänsä ja kääntyivät katsomaan mustavalkoista soturia, jonka hännänpää oli alkanut nykiä levottomasti. Viimeisenä Mesitähti punnersi itsensä käpälilleen ja käveli kankein askelin naaraan eteen.
”Mitä sinä puhut, Korppisiipi?” hänen sanat kaikuivat onttona kuin tyhjäksi koverrettu puu.
Tunsin sydämeni kiihdyttävän lyöntejään, kun Korppisiipi kohdistikin yllättäen katseensa minuun. Siinä samassa minulle valkeni: hänen täytyi tietää jotenkin. Järkytys vaihtui vähitellen yltyväksi vihaksi: inhosiko hän tosiaan minua niin paljon, että oli valmis ilmiantamaan oman poikansa koko kuullen? Jos niin oli, niin sitten minulla ei ollut enää emoa.
”Tyrskytassu teki sen. Satuin paikalle, kun lähdin yksin kävelylle Vadelmatassun harjoitusten jälkeen. Se tapahtui aivan Kuolonklaanin rajan pinnassa, ja Karpalonenä yritti vain estää Tyrskytassua käymästä Kuolonklaanin puolella saalistamassa olevan oppilaan kimppuun”, sanat putosivat ilmaan syytöksestä raskaana. Kaikkien katseet kääntyivät minuun.
Raivo sisälläni oli roihahtamaisillaan liekkeihin. ”Kuinka sinä saatoit?” ulvaisin ja syöksyin naarasta kohti kynnet ojennettuina. Hyökkäysyritykseni katkesi kuitenkin lyhyeen, kun Hiilihammas loikkasi väliimme silmät tyrmistyksestä selällään. Minun oli pakko pysähtyä. Isäni silmistä näkyvä pelko ja kauhistus lamaannutti minut.
Väkisinkin katseeni siirtyi yhä Korppisiiven edessä seisovaan Mesitähteen. Nyt kun hän tiesi totuuden, valta oli hänen käpälissään. Olin liian tolaltani tehdäkseni elettäkään.
//Mesi?
//517 sanaa
