Varjoliekki
Kirjoittaja: Koivu
Varjoliekki vaihtoi kieliä kumppaninsa kanssa sotureiden pesän edustalla, kun hän erotti valkoharmaan hahmon silmäkulmassaan. Kermanvärisen soturin niskakarvat nousivat pystyyn inhotuksesta, kun leiriin palannut kuolonklaanilainen lähti astelemaan suoraan häntä ja Sadeturkkia kohti. Myös Sadeturkki pysähtyi, ja Varjoliekki vaihtoi tämän kanssa merkitsevästi katseita, ennen kuin naaraskin käänsi päänsä Lokkitassun suuntaan. Kuolonklaanilaista ei ollut näkynyt koko edellisen päivän aikana, mistä pari oli ottanut kaiken ilon irti. Varjoliekki arveli Lokkitassun olleen vapaalla ja käyneen oman klaaninsa leirissä.
Valkoharmaa kolli pysähtyi heidän eteensä läpitunkevan pistävä katse silmissään. Kuolonklaanilainen vilkaisi hitaasti kummallekin puolelleen. Varjoliekki hämmentyi ja teki samoin. Hän toivoi samalla, että kuolonklaanilainen olisi löytänyt vaihteeksi jonkun muun, jota häiritä piinaavalla olemuksellaan. Sadeturkki tönäisi Varjoliekin lapaa hellästi päällään ja näytti siltä, että olisi yrittänyt viestiä hänelle jotakin. Kolli kallisti päätään pienesti ja yritti tulkita kumppaniaan sinisten silmien läpi.
”Ollaan ihan rauhassa”, Sadeturkki avasi suutaan niin, että tuskin henkäystäkään pääsi ulos, mutta vain Varjoliekki näki hänen huulensa liikkeet, koska Lokkitassu oli toisella puolella. Soturi nyökkäsi pienesti merkiksi, että oli ymmärtänyt. Hän tajusi, että oli vaikuttanut liian hermostuneelta. He eivät saisi antaa kuolonklaaninlaiselle minkäänlaista huomiota. Hän alkoi puhdistamaan etutassuaan, kuin olisi ollut kaksin Sadeturkin kanssa. Nyt Varjoliekki kuitenkin tunsi kuolonklaanilaisvartijan tuijottavan häntä kohti entistäkin terävämmin.
”Mitä sinä oikein sanoit?” harmaalaikkuinen kolli kysyi kuuluvaan ääneen niin, että kaikki päät lähistöllä kääntyivät katsomaan heidän suuntaansa. Varjoliekki kääntyi itse katsomaan kuolonklaanilaista reaktiona. Nyt hän ei ymmärtänyt yhtään, mistä oli kyse.
”En minä-”, Varjoliekki aloitti.
”Kuulin sinut kyllä. Puhuit kielletystä aiheesta. Siitä seuraa rangaistus”, kuolonklaanilainen jatkoi.
”Ei Varjoliekki sanonut yhtään mitään”, Sadeturkki nousi istumaan ja näytti ryhtyvän tuijotuskilpailuun kuolonklaanilaisen kanssa. Varjoliekki toivoi, ettei hänen kumppaninsa hankkisi vahingossa itseään ongelmiin. Toisaalta näytti siltä, ettei heidän tarvitsisi edes rikkoa sääntöä saadakseen rangaistuksen – kuolonklaanilainen oli ilmeisesti valmis tekemään mitä vain pilatakseen heidän päivänsä. Varjoliekki kuitenkin mietti, uskoisivatko soturit Lokkitassua noin vain.
”No, ylös siitä! Rangaistuksena siivoat kaikki pesät”, nuorempi kolli tuuppasi Varjoliekin kylkeä röyhkeästi käpälällään, kynnet paljaana. Kermanvärinen soturi nousi seisomaan ja vaihtoi epäuskoisena katseita kumppaninsa kanssa.
”Eiväthän oppilaat jaa rangaistuksia”, Varjoliekki huomautti.
”Eivät niin. Olen nykyään Lokkimieli. Ja sinä teet kuten minä sanon”, Lokkimielen kasvoille piirtyi hetkeksi pieni omahyväinen virnistys.
*Olisi pitänyt arvata, että hän on noin ovela*, Varjoliekki ajatteli ärtyneenä. Jos Varjoliekki olisi valinnut äskeiset sanansa hiukan eri tavoin, hän olisi saattanut joutua pahemmankin rangaistuksen uhriksi. Lokkimieli tuijotti häntä odottavasti, mihin kermanvärinen kolli vastasi vihaisella mulkaisulla. Varjoliekki ei tosiaan halunnut jäädä odottamaan, mitä tapahtuisi seuraavaksi, joten hän nousi ylös aikeenaan aloittaa klaaninvanhimpien pesästä. Samalla hän vilkaisi Sadeturkkia, jonka kasvoilla oli edelleen äimistynyt ilme. Ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin hyväksyä tilanne, kolli ajatteli.
//Sade
KP-boosti käytössä
