Varjotassu
Kirjoittaja: Koivu
//TAISTELUTARINA
Varjotassu tuijotti itkemään ryhtynyttä vastustajaansa syvän epäuskoisena. Musta naaraskissa oli anonut Varjotassua lopettamaan taistelu ja väittänyt sitten, että taisteli ainoastaan koska hänen oli ollut pakko noudattaa käskyä, kun Varjotassu oli huomauttanut, että kissa itse taistelun aloitti.
”Minä en vain saa päästää sinua pakoon tai Keijukainen suuttuu minulle. Voisitko palata takaisin leiriin, ettei minun tarvitse tappaa sinua?” musta naaras oli pyytänyt kuin viaton pentu.
*Niinpä niin, ja nyt sinä odotat minun säälivän sinua*, Varjotassu ajatteli edelleen vihastuneena selkäänsä saamista pitkistä, vuotavista naarmuista. Kermanvärinen kolli tuijotti vihollista kyseenalaistava katse silmissään, korvat taaksepäin käännettyinä.
”Keijukainen?” Varjotassu toisti.
”Niin, Keijukainen. Kujakissayhteisön johtaja.”
Varjotassu ei ollut kuullut kyseisestä kissasta mitään, mutta juuri nyt häntä ei kiinnostanutkaan kuulla enempää.
”Älä yritä. Kyllä sinä tiedät, millainen sota leirissä on käynnissä. Et muka halua tappaa minua, mutta haluat lähettää minut sinne muiden tapettavaksi. Noinko helpolla te kujakissat luovutatte, kun vastaan tulee soturioppilas?” Varjotassu sihisi paljastaen hampaansa. Mustan naaraan esitys ei menisi läpi.
”Ei sinun tarvitse taistella siellä. Ole kiltti, en tahdo pahaa!” naaras uikutti itku silmässä.
*Tuo kissa on aivan sekaisin päästään!*
”Ai, eikö? Ai niin, minä unohdin, että voin antaa tovereidesi raadella minut ilman puolustautumistakin”, Varjotassu sanoi sarkastisesti, kumoten vastustajan puheiden painoarvon.
Varjotassu upotti kyntensä lumeen. Ennen kuin vastustaja ehti avata suutaan uudelleen, oppilas hyökkäsi tämän kimppuun ja upotti kaikki kyntensä mustaan turkkiin. Kolli yritti pysyä kiinni naaraan selässä tämän rimpuillessa ja voihkiessa samaan aikaan kivusta. Varjotassulla oli kuitenkin sellainen tunne, ettei vastustaja yrittänyt oikeasti – että tämä säästeli voimiaan ja yritti edelleen esittää haavoittuvaista ja uhriutua.
”Yritäkin vielä pelata tunteillani!” Varjotassu mourusi niin, että melkein pelästyi itseään. Hän ei tiennyt osaavansa päästää suustaan niin aggressiivista ja kovaa ääntä. Kujakissa oli nyt pahasti alakynnessä.
Hän ei olisi uskonut pärjäävänsä taistelussa näinkään hyvin, vaikka tilanne olikin ollut tähän mennessä melko tasainen. Niistä harvoista onnistuvista taisteluliikkeistä hän sai kuitenkin kiittää täysin Mesitähteä. Varjotassu muisteli, miten Mesitähti oli pelastanut hänet; nyt olisi Varjotassun vuoro tehdä vastapalvelus ja puolustaa klaaniaan, hän ajatteli.
”Te hyökkäsitte leiriimme, joten minulta ei heru yhtään sääliä sinulle tai yhdellekään Keijukaiselle!”
//Roska?
