Varjotassu
Kirjoittaja: Koivu
//TAISTELUTARINA
Musta kujakissa oli upottanut hampaat Varjotassun niskaan, jolloin kermanvärinen kolli oli jäänyt loukkuun yhteen asentoon, eikä pystynyt kääntymään selässään kiinni olevaa vihollista kohti. Varjotassu puri hampaitaan yhteen, kun musta naaras laukoi iskuja käpälillään vuoron perään nuoren kollin lapoihin, kylkiin ja korviin.
Yhtäkkiä vastustaja lopetti kesken kaiken ja hyppäsi pois kermanvärisen kollin päältä, vaikkei Varjotassu ollut edes onnistunut puolustautumaan kunnolla. Varjotassu ei kuitenkaan ollut tästä eleestä liian hämillään; tuo viekas kujakissa oli kollin päässä jo erittäin tunnettu ailahtelevaisuudestaan. Varjotassu ei voinut olla pohtimatta, mitä mustalla naaraalla oli tällä kertaa mielessään. Hän ei ollenkaan käsittänyt, miksi naaras oli taisteluyönä puhellut niin sekavia, anoen välillä armoa itku kurkussa ja yrittäen sitten huijata Varjotassun lähtemään hänen mukaansa mukamas hakemaan Mesitähteä. Siinä ei ollut Varjotassun mielestä mitään järkeä. Mutta ehkä kujakissat vain pitivät toisten huijaamisesta, hän pohti.
Varjotassu oli jo valmistautunut siihen, että naaras hyökkäisi jälleen hänen kimppuunsa yllättäen. Sen sijaan kujakissa seisoi paikallaan tyynesti ja avasi suunsa:
”Hei, me emme tainneet esittäytyä viime kerralla.”
*Ei ole totta…* Varjotassu ajatteli ja tuijotti kujakissaa lopen kyllästyneenä.
”Minun nimeni on Roska. Mikä sinun nimesi on?” musta naaras kysyi rauhallisella ja vakaalla äänellä.
Kaikista vähiten Varjotassu halusi nyt puhua tämän manipuloivan ja kieron kissan kanssa. Varjotassu halusi vain lopettaa sen, minkä he kaksi olivat viimeksi metsässä aloittaneet – mutta tällä kertaa kunnolla. Ei, hän ei halunnut vahingoittaa vastustajaa rajummin. Mutta hän halusi taistella kunnolla ja kokea voittaneensa, eikä jäädä höpisemään jotain turhanpäiväistä, millä kujakissa oli viimeksi häntä harhauttanut. Kaiken lisäksi nyt tämä halusi tietää hänen nimensä. Mitä kujakissa sillä tiedolla muka tekisi? Kolli alkoi nyt ärsyyntyä toden teolla.
”Ei kuulu sinulle”, Varjotassu sihahti tylysti hampaat yhdessä. Kermanvärinen kolli veti kyntensä kunnolla esiin ja syöksyi vihollisen kimppuun varoittamatta. Naaraan keltaisissa silmissä välähti pettynyt ilme, jonka Varjotassu arveli olevan vain näyttelyä; se näytti jotenkin liioitellulta, vaikkei hän ollutkaan ihan varma. Hetken painimisen jälkeen Varjotassu sai Roskan kyljestä hyvän otteen. Kolli yritti näykkiä mustan naaraan niskaa ja kaulaa, mutta tämän pää heilui puolelta toiselle aivan liian nopeasti joka kerta, kun hän yritti. Varjotassu pöllytti etutassullaan lunta Roskan naamaa päin ja painoi tämän vatsalleen hankeen. Hän halusi kostaa pitkät arvet selässään. Varjotassu viilteli kynsillään naaraan selkää, mutta lopetti pian huomatessaan, ettei tämä vastustellutkaan.
”Ei sinun tarvitse olla noin ilkeä minulle, kun haluan vain tutustua sinuun. Ei meidän tarvitse taistella, vaikka muut tekevät niin”, Roska lausui rauhallisella äänellä, kuin olisi ollut jonkin sortin mentori. Varjotassu ei kuitenkaan luottanut naaraan sanoihin tippaakaan. Hän painoi toisen etutassunsa naaraan pään päälle niin, että tämän kuono upposi takaisin lumeen. Sen täytyi olla varsin inhottava tunne, sillä alkaneesta rimpuilusta päätellen kissa ei saanut kunnolla happea, mutta juuri nyt Varjotassu oli niin vihainen, että halusi vastustajansa vain pitävän suunsa kiinni. Hän ei tiennyt itsekään, miksi kujakissan pelleilyt menivät hänellä niin syvästi tunteisiin. Kai häntä vain kuvotti kaikenlaiset ylimenevät ystävällisyyden eleet – etenkin, kun hän tiesi, että se oli lähes poikkeuksetta epäaitoa. Kehenkään ei voinut luottaa. Etenkään kujakissaan, joka käyttäytyi aivan päinvastoin kuin puhui. Varjotassun silmissä oli itsestään selvää, etteivät Roskan aikeet olleet hyvät. Varjotassu oli varma, että oikeasti Roska vain halusi satuttaa häntä mahdollisimman pahasti.
Hetken kuluttua Varjotassu hellitti otteensa, mutta läimäytti nopean iskun naaraan kasvoihin tämän noustessa ylös. Viha leiskui kollin savuisissa silmissä; hän oli nyt jossakin aivan muualla, eikä tiennyt, miten palata takaisin siihen tavanomaiseen latteaan tunnetilaan. Kun Roska oli saanut otettua pari suurta hengenvetoa, Varjotassu hyökkäsi takaisin tämän kimppuun armoa antamatta. Mielessään hän oli palannut siihen kauheaan taisteluyöhön, jonka tapahtumat eivät olleet jättäneet häntä rauhaan unissaankaan.
”Minä olen Varjotassu”, kolli mourahti aggressiivisesti samalla, kun laukoi iskuja etutassuillaan Roskan päähän.
//Roska
