Varpulaulu
Kirjoittaja: Saaga
Menin hieman hämmennyksiin Kortetuikkeen sanoista. Eihän hän ollut loukannut minua mitenkään.
“Anteeksi, ei, ei… ööh… Ei ole ollut tarkoitus vä-vältellä… ööh”, änkytin. En osannut muodostaa lauseita. Sanat vain leijailivat erikseen ympäriinsä. En saanut mistään kiinni ja kaikki tuntui sekavalta.
“Anteeksi”, pahoittelin. Tunsin kuinka kyyneleet puskivat silmistäni mutta en antanut niiden tulla. Älä räpytä silmiäsi, neuvoin itseäni.
“Et todellakaan ole tehnyt mitään”, puuskahdin ja koitin pidätellä kyyneleitä. En voisi itkeä, en nyt, en juuri kun minut oli nimitetty enkä Kortetuikkeen edessä. Liian monta syytä olla itkemättä. Näin siis purskahdin itkuun ihastukseni edessä juuri soturiseremoniani jälkeen. En rohjennut katsoa Kortetuiketta. Häntäni vääntyili vieläkin hermostuneemmin kuin aikaisemmin.
“Olen pahoillani. Olen aika kauhea ystävä”, sopersin ja peruutin taaksepäin. Halusin samaan aikaan eroon Kortetuikkeesta ja olla hänen lähellään. Ristiriita sai minut vain suuremman paniikin valtaan. Vavahtelin siinä koittaessani päättää mitä tekisin ja Kortetuike ihan varmasti huomasi ahdinkoni.
“Anteeksi!” sopersin nyt kovempaan äänen. En tiennyt mitä tehdä, olin aivan jumissa. Jos lähtisin pois, Kortetuike loukkaantuisi. Jos jäisin, hän ei enää pitäisi minusta. No ei varmaan muutenkaan pitänyt. Kuka minusta muka pitäisi?! Kuka pitäisi surkeasta ruikuttaja Varpulaulusta, joka ei kykene edes keskustelemaan normaalisti.
//Korte?
