Varpulaulu
Kirjoittaja: Saaga
Vastaisin myöntävästi Kortetuikkeen kysymykseen ja sain hänet näyttämään oikein tyytyväiseltä.
“Hyvä”, hän naukui. Nyökkäsin ja katsoin pois. Ajattelin siskoani ja Kortetuiketta yhdessä. Heillä meni niin luontevasti, kun minusta taas tuntui että olin pelkkä rasite ystävälleni. En koskaan saisi häneltä vastakaikua romanttisiin tunteisiini, joten olin jo pikku hiljaa saanut ne kuriin.
“Haluatko mennä kävelylle?” Kortetuike kysyi. Minusta tuntui, ettei kehoni millään halunnut minun liikuttavan sitä juuri mihinkään suuntaan. Vilkaisin myös Kortetuiketta ja tämäkään ei vaikuttanut kauhean energiseltä.
“En tiedä. Minua väsyttää”, sanoin hiljaa ja katsoin maata. Kortetuike nousi ylös.
“No tehdään silti jotain”, hän ehdotti. Pudistin päätäni.
“Entä, jos mennään vaan lepäämään? Voimme vaikka jutella tai vaan levätä. Näytät yhtä väsyneeltä kuin minusta tuntuu juuri nyt”, totesin. Kortetuike näytti hiukan yllättyneeltä, mutta myöntyi. Kömmimme soturien pesään. Tassutin omalle makuusijalleni ja Kortetuike kävi sen viereen. Taputin tilaa vieressäni.
“Mahdut kyllä tähänkin”, sanoin ujosti. Kortetuike hymyili lempeästi ja kömpi vierelleni. Turkkimme osuivat yhteen ja tuntui, että sisälläni roihusi liekki jonka kipinät levisivät kehossani. Hymyilin pienesti ja laskin pääni alas, mutta koin heti syylisyyttä. Kortetuike katsoi minuun. Katsoin heti pois. Katsekontakti tuntui oudolta ja epämiellyttävältä.
“Oletko levännyt tarpeeksi lähiaikoina?” Kortetuike kysyi. Katsahdin kollia ja huokaisin.
“En minä muuta teekkään. Oletko itse? Näytät tosi uupuneelta”, töksäytin vähän liian ilkeään sävyyn. Halusin pahoitella, mutta toisaalta en sillä ehkä kolli tajuaisi etten tarvinnut hänen alituista huolenpitoaan. Kortetuikkeen piti keskittyä myös omaan elämäänsä ja lepäämiseensä välillä.
“Olen, on ihan normaalia olla väsynyt”, Kortetuike naukui puolustelevasti. Tuhahdin.
“Pitäisikö sinun keskittyä omaan elämääsi hieman enemmän? Olet kokoajan hyysäämässä minua, enkä edes ole pyytänyt huolenpitoasi”, päästin suustani nousin ja kävelin pois katsomatta taakseni. Jätin Kortetuikkeen makuusijalleni ja toivoin, että tämä siirtyisi pian jotta pääsisin nukkumaan. Minua väsytti ja kiukutti.
***
Kävelin aukiolla autuaan tietämättömänä siitä, että pian sylissäni olisi itkevä pikkusiskoni. Mustikkapyörre nyyhki ja änkytti jotain epäselvää.
”H-än sa-no-i e-tt-ä e-n ansai-tsi-si paik-kaa täst-ä perhee-stä”, hän sai suustaan. Katsoin järkyttyneenä naarasta ja vetäydyin hieman kauemmas. En pitänyt tämän tyylistä tarrautua minuun noin.
“Haluatko, että haen parantajan?” ehdotin lihakset jäykistyneenä ja karvat hienoisesti pystyssä. Olin aivan järkyttynyt, enkä todellakaan tiennyt mitä tehdä. Koitin silittää tassullani maahan romahtaneen siskoni selkää.
//Mustikka?
