Varpulaulu
Kirjoittaja: Saaga
Nukkuisin kenties vain yhen yön yli tai sitten nukkuisin kuita, kun vihdoin pääsisin pesääni. Kortetuike ja Korpikaste olivat kunnossa. Se oli minulle tärkeintä kaikista. En kestäisi enää yhtäkään menetystä. Laahustin soturien pesälle ja sieltä suoraan omalle makuusijalleni. En tiennyt missä sisko ja ystäväni olivat, mutta olkoot siellä. Minä menisin petiin. Oli kestänyt ihan tarpeeksi rauhoitella minut Korpikasteen uhkarohkeasta pelastuksesta ja Kortetuikkeen typerästä typeryydestä. Nukahdin miltei heti ja mielenikin taisi olla levon tarpeessa, sillä en nähnyt unia.
Herätessäni noin puolen kuun jälkeen traumaattisesta kokemuksestamme joella tiesin, että jokin oli vinosti. Nousin ja luulin hetken, että itse olin vino kunnes tajusin vain seisovani puoliksi makuusijassani ja puoliksi ulkona. Kömmin kokonaan ulos kuopasta ja pesästäkin. Katselin ympärilleni. Kortetuike tassutti luokseni huolestuneen ja myötätuntoisen näköisenä. Olin nukkunut pitkään, mutta en olettanut kokonaan nukkuneeni jonkun merkittävän ja vieläpä surullisen tapahtuman ohi. Eihän kukaan ollut kuollut. Eihän. Vilkuilin ympärilleni vauhkona kunnes katseeni kiinnittyi parantajan pesältä tulevaan saattueeseen. He kantoivat ruumista. Ei. Ei. EI! He kantoivat ruumista, jolla oli valkea vatsa ja isän ruskea paksu turkki.
“Isä…” naukaisin järkytyksestä jähmettyneenä. Oli kuin maa olisi nielaissut puolet tassuistani. En pystynyt liikkumaan. En pystynyt ajattelemaan. En edes tiennyt, että isä oli ollut parantajan pesällä. Mitä hänelle oikein oli käynyt? Mitä minulle oikein oli käynyt? Miksi en ollut edes ollut tietoinen, että isäni oli parantajan pesällä? Avoimesta suustani pääsi jonkinlainen nyyhkäyksen ja parkaisun yhdistymä, kun isän ruumis laskettiin maahan keskelle leiriä. Tuon silmät olivat jo kiinni. Ne jäänsiniset silmät, joita nyt kaipasin hurjasti. En ollut koskaan ollut mitenkään ihmeellisen läheinen isäni kanssa, mutta hän oli minun isäni. Minun isäni. Minun isäni ja ainoa vanhempani emoni kuoleman jälkeen. Tunsin Kortetuikkeen hännän laskeutuvan lohduttavasti lavalleni. En osannut sanoa mitään. En edes pystynyt katsomaan kolliin päin.
//Korte?
