Varpulaulu
Kirjoittaja: Saaga
Nyökkäsin hitaasti Kortetuikkeelle ja tämä auttoi minut ylös. Tassutimme poispäin seremoniasta ja osoitin hännälläni Kortetuikkeelle kohtaa aivan leirin toisella puolen, josta ei todennäköisesti kuulisi kissojen puhetta. Kolli nyökkäsi ja talutti minut sinne. Istuin varjoihin. Ystäväni istui vierelleni.
“Onko sinulla nälkä?” Kortetuike kysyi hellästi. Pudistin päätäni. Minusta tuntui, että oksentaisin jos edes katsoisin ruokaa. Vatsassani velloi sellainen määrä surua ja kipua, ettei sinne mahtuisi mitään muuta.
“Selvä sitten. Olen tässä, jos haluat puhua”, hän ilmoitti yhtä lempeästi kuin aikaisemmin. Kolli oli hirvittävän kärsivällinen kanssani. Nojauduin häntä kohti. Turkkiemme koskettaessa pysähdyin hetkeksi ennen kuin uskalsin nojata häneen kokonaan. Halusin avata suuni ja kertoa miltä minusta tuntui, mutta se tuntui täysin mahdottomalta. Tuntui kuin joku olisi tukkinut kurkkuni. Sitä kuristi ja kyyneleet kihosivat silmiini. Itkin hiljaa. Nyyhkytykset vain purkautuivat kurkustani, kun itku ravisteli kehoani. Jossain kohtaa istuminen kävi liian raskaaksi ja pudottauduin irti Kortetuikkeen kyljestä ja maahan kerälle. Tiesin turkkini olevan hirvittävän sotkuinen. Se menisi vielä rastoille, joita en saisi ikinä setvittyä. Näytin varmasti kauhealle.
//Korte?
