Varpulaulu
Kirjoittaja: Saaga
//Viikonlopun kp-boosti//
Häntäni liikkui automaattisesti silittäen Mustikkapyörteen päätä. Olin uupunut. Hyvin uupunut.
“Miksi hänen piti lähteä?” totesin vahingossa ääneen. Leimusilmä nosti päänsä yrttiensä seasta.
“Kenen?” parantajakolli kysyi. Tottakai kaikki olivat edelleen varovaisia kanssani. Eihän sitä tiennyt milloin taas alkaisin näkemään harhoja.
“Kuusihännän. Miksi hänen piti kuolla. Mustikkapyörre on niin tolaltaan ja kaikki tuntuu hyvin raskaalta”, sanoin katsellen tassujani. En halunnut rasittaa Leimusilmää puheillani, mutta oli minun jollekulle pakko puhua. Muuten sekoaisin lopullisesti. Kaikki se paino lavoillani istuminenkin tuntui mahdottomalta.
“Onko hän edelleen tajuton?” Leimusilmä kysyi ja asteli lähemmäs. Sävähdin ja väistin kollin tieltä.
“En ymmärrä miten pienestä kaatumisesta voi tulla näin iso haava”, parantaja hymähti ja kääntyi pois. Hän meni takaisin yrttiensä pariin.
“Olisit kuunnellut ohjeitani ja mennyt hänen peräänsä”, Leimusilmä totesi minulle vilkaisten minuun. Kolli syytti minua. Hän syytti minua. Kaikki oli minun syytäni. Nieleskelin kyyneleitä.
“Miksi minulla on niin kova kipu päässä, Leimusilmä?” Mustikkapyörre mumisi. Käännähdin heti katsomaan naarasta. Kuinka paljon hän oli kuullut? Syyttikö hänkin minua? Oliko kaikki todella minun syytäni?! Leimusilmä toi pikkusisarelleni jonkin yritin ja mustavalkoturkkinen potilas nieli sen. Siirtelin tassujani turkki tulessa. Kipinät löivät rintaani.
“Voinko minä nousta? Haluaisin käydä happihyppelyllä”, Mustikkapyörre sanoi. Sisälläni oleva ääni alkoi heti hälyyttää. Käveleminen ei kuulostanut hyvältä idealta.
***
Ulkoilu ei päättynyt hyvin, kun naaras kaatui ja pyörtyi taas. Tällä kertaa hän sai ruhjeita selkäänsä ja minä sain taas lisää painoa lavoilleni. Lähdin heti vietyäni Leimusilmälle tiedon Mustikkapyörteen loukkaantumisesta. Vedin henkeä aukiolla, mutta se ei tuntunut riittävän.
“Varpulaulu”, klaanitoverini Kuuhohde naukaisi. Korvani nousivat varovaisesti pystyyn ja jännityin. Miksi hän lähestyi minua?
“Lähdetko saalistamaan kanssani?” Kuuhohde jatkoi. Katsoin naarasta silmät suurina ja koitin käsitellä juuri kuulemaani kysymystä. Hän pyysi minua, kaikista kissoista juuri minua, saalistamaan kanssaan.
“Lähden, jos niin haluat”, totesin hieman ujosti hymyillen. Kuuhohde heilautti hopeanharmaata häntäänsä. Lähdin tuon mukaan ulos leiristä. Oli rentouttavaa olla joskus myös jonkun kanssa, joka ei tiennyt minusta juuri mitään. Kyllä koko klaani minut tunsi ja tiesi sinä välillä sekoavana raukkana, mutta Kuuhohde ei tainnut maineestani piitata. Hiljainen parivaljakkomme löysikin jo pian saalista. Meillä oli hauskaa, kun nappasimme pari lintua ja melkein saimme kiinni jäniksen. Emme juurikaan jutelleet. Puhuimme ehkä saalistamisesta hiukan, mutta emme muusta. Uupumukseni alkoi muuttua vain fyysiseksi, kun sain palauduttua ja tukeuduttua naaraaseen, vaikkei hän edes tainnut sitä huomata. Palasimme leiriin ja sanoimme näkemiin. Toivoin itsekseni, että palaisimme vielä Kuuhohteen kanssa yhdessä metsään ja tekisimme jotain kivaa. Mielenikin alkoi jo rauhoittua ja painuessani unille nukahdin miltei heti.
***
Koin sen verran syyllisyyttä Mustikkapyörteen sattumuksista, että välttelin hänen luoksensa palaamista koko päivän. Vasta kun aurinko laski, pakottauduin parantajan pesälle.
“Hei Mustikkapyörre. Onko sinulla nyt parempi olo?” kysyin naaraalta hiljaa. Kiersin häntäni käpälilleni ja pidin etäisyyteni siskoon. Minua ei huvittanut leikkiä taas jotain sammalmätästä ja olla Mustikkapyörreen roikuttavana. Sisko vastasi myöntävästi ja kysyi mitä hänelle oli käynyt. Lupasin kertoa, kun hän tulisi terveeksi. En halunnut järkyttää hänen mieltään nyt ja aiheuttaa uutta itkuepisodia.
“Oletko syönyt? Voin tuoda meille jotain jaettavaa, jos tahdot?” kysyin edelleen makuulla olevalta kissalta. Hän mietti hetken.
“Voisin minä syödäkin”, hän vastasi. Nyökkäsin ja käännyin. Olin jo lähtemässä hakemaan jotakin, mutta sitten pysähdyin ja käännyin takaisin ympäri.
“Mistä saaliseläimistä pidät?” kysyin toiselta. Minusta tuntui, että tunnelma muuttui kamalan kiusalliseksi.
“Pidän kalasta.”
“Selvä”, sanoin ja nyt vihdoin lähdin. Nappasin kasasta yhden yksinäisen kalan, joka näytti sopivan kokoiselta kahdelle syöjälle. Vein sen Mustikkapyörteen luokse parantajan pesälle. Naaras lepäsi silmät ummessa.
“Toin tälläisen, toivottavasti se kelpaa”, sanoin laimeasti. Minulla ei ollut yhtään ylimääräistä energiaa pistää vuorovaikutukseen Mustikkapyörteen kanssa, mutta koitin silti parhaani.
//mustikka?
KP-boosti käytössä
