Varpulaulu
Kirjoittaja: Saaga
Katsoin hiukan hämmentyneenä Mustikkapyörteen perään, kun tämä vain otti ja lähti parantajan pesältä sanomatta minulle mitään. Katsoin Leimusilmää neuvottomana.
“Mene hänen peräänsä”, parantajakolli käski. Nyökkäsin ja tassutin ulos parantajanpesästä. Kissojen puheensorina täytti korvani epämielyttävällä tavalla. Halusin päästä pois leiristä. Vilkuilin ympärilleni etsien sisareni valkomustaa turkkia. Ehdin juuri nähdä, kun naaras kaatui maahan. Kirosin sekä olematonta Tähtiklaania että sitäkin olemattomampaa Pimeyden Metsää. Miksi minun piti olla mukana tässä sotkussa?
“Mustikkapyörre!” huusin tunkeutuessani kissojen ohitse. Heitä oli kertynyt soturin ympärille melkoinen joukko. Näin maassa verta ja henkeni salpautui hetkeksi. Minun oli kerättävä itseni ja autettava. Kyyristyin soturin viereen. Kortetuike tupsahti vierelleni. Katsoin kollia, mutta hän oli keskittynyt loukkaantuneen siskoni auttamiseen. Kannoimme yhdessä naaraan samalle pesälle kuin mistä tämä oli juuri lähtenyt. Kortetuike lähti sitten sanomatta mitään minulle. Sydäntäni vihlaisi hieman. Leimusilmä kiiruhti Mustikkapyörteen luokse ja päätin jättää parantajan hoitamaan potilastaan rauhassa. Lähdin pois pesästä ja leiristäkin. Halusin oman tilani. Halusin nostaa seinät, jotka tuntuivat kaatuvan päälleni leirissä. Minusta tuntui hassulta ja hetken luulin olevani väärinpäin, tassut taivaassa. Stressi sisarestani otti koville. Rummutin käpälilläni metsän pohjaa juostessani. Kuvainnollisesti karkuun velvollisuuksiani, oikeasti vain päästäkseni eroon ahdistavasta tunteesta rinnassani.
***
Palattuani leiriin menin heti ensimmäiseksi tarkistamaan Mustikkapyörteen tilanteen. Olin ollut hyvinkin kauan ulkona, joten ei ollut yllätys nähdä naarasta miltei hereillä. Järkytyin, kun loukkaantunut soturi kysyi isästämme ja hänen olinpaikastaan. Jähmetyin ja koitin järjestää ajatuksiani.
“Hän… hän on Tähtiklaanissa, Mustikkapyörre”, sanoin änkyttäen hieman. En itse uskonut moiseen, mutta jos se helpottaisi Mustikkapyörrettä niin sanoisin sen ilomielin. Sitten naaras oli taas kiinni turkissani. Taputin tätä jäykästi selkään tassullani ja koitin päästä irti hänestä, mutta hän ei liikahtanutkaan.
“Kaikki kyllä järjestyy”, sanoin ja koitin rauhoitella pillittävää sisartani. Sitten päähäni pälkähti lisää kysymyksiä. Miksi Mustikkapyörre nyt kysyi isästä? Oliko hän unohtanut isän kuoleman? Siitä oli kuitenkin jo kuita aikaa.
“Mustikkapyörre, etkö oikeasti muista hänen pois menoaan?” kysyin naaraalta enemmän huolestuneesti kuin hellästi, vaikka hellä olikin ollut tavoitteeni.
//Mustikka?
