Varpulaulu
Kirjoittaja: Saaga
Istuin isäni muistotilaisuudessa hiljaa Kortetuikkeen vierellä. Kolli oli ystävällinen, kun oli siinä vierelläni. Yksin en olisi tästä selvinnyt. En tokikaan pystynyt oikein sanomaan hänelle sitä tai mitään muutakaan. Olin saanut tietää Kuusihännän järkyttävästä onnettomuudesta. Mieleni vain täyttyi kaikista niistä hetkistä, kun isä oli ollut kanssani. Viimeisin muisto oli yhdeltä hiljaiselta yöltä, kun en ollut saanut unta ja olin törmännyt Kuusihäntään kuljeskellessani. Hän oli pyytänyt minua kanssaan syömään varpusen rippeet loppuun. Suostuin ja menin isän luokse. Hän kertoi minulle tarinaa, jota en enää muistanut. Ajatukseni keskeytti Mesitähden lempeä ääni. Siirsin väsyneen katseeni maasta päällikköön, kun tämä kysyi halusinko jakaa jotain isästäni hänen muistolleen. Pudistin päätäni hitaasti ja suljin sitten silmäni. En puhuisi kaikille. Oli jo tarpeeksi inhottavaa, että Mesitähti oli kohdistanut muiden huomion minuun. Toivoin, ettei kukaan luullut etten välittänyt isästäni, kun en sanonut hänestä mitään. Asia ei todellakaan ollut niin. Isä oli ollut minulle hyvin rakas. En vain ollut valmis puhumaan. Seuraavien kissojen puheenvuorojen aikana hivuttauduin hitaasti lähemmäs Kortetuiketta. Hain tästä turvaa ja lämpöä. Olisin halunnut vaan suoraan nojata tähän, mutta en uskaltanut. Entä jos kolli ei pitäisikään siitä ja nolaisin itseni?
//Korte?
