Varpulaulu
Kirjoittaja: Saaga
//Varpulaulu näkee tarinassa harhoja eikä hänen todellisuudentajunsa ole aivan kunnossa 😀 //
“Mustikkapyörre! Meidän pitää kertoa koko klaanille! He ovat vaarallisia, usko jo!” nau’uin hätäisesti ravistellen siskoani, joka vain käpertyi tiukemmin kerälle. Tuon turkki värisi. Ehkä Lehtomyrsky ja Kuusihäntä olivat jo hänenkin sisällään ja raatelivat häntä sisäisesti yhtä kovin kuin minua tuntuivat raatelevan. Mustikkapyörre kömpi ylös. Ehkä hän vihdoin ymmärsi! Hän tajusi kuinka vakava tilanne oli, ja että meidän piti varoittaa klaania!
“Si-sinä vain pilaat kaiken”, Mustikkapyörre sanoi ja tuuppasi minua taemmas. Hämmentyneenä koitin pitää tasapainoni ja tajuta naaraan sanat. Eikö hän tajunnut? Miksei kukaan tajunnut?! Sitten sisko lähti ulos pesästä.
“Ei Mustikkapyörre! Siellä on vaarallista! Älä mene sinne yksin!” huusin tuon perään ja koitin hoippua itsekin aukiota kohti. Pitäisin siskosta huolen. Katsoisin, etteivät vanhempamme hyökkäisi hänenkin kimppuunsa. He eivät saaneet tuhota siskoani. Ei. Tunsin hennon kosketuksen lavallani. Säikähdin ja hyppäsin karkuun karvat pystyssä sojottaen.
“Varpulaulu, kuuletko minut?” Leimusilmän ääni kysyi. Näköni reunalla sykkivä mustuus lähti pikku hiljaa hälvenemään, kun sykkeeni rauhoittui. Nyökkäsin vastaukseksi.
“Kaikki on hyvin, Varpulaulu. Kukaan ei hyökkää. Sinä näit vain harhoja ja olet kunnossa”, parantajakolli sanoi. Huohottava hengitykseni tasaantui, kun käsitin asian. Häpeä iski aaltoina ylitseni. Olin taas menettänyt kontrollin itsestäni. Olin ihan oikeasti hullu. Koitin hieman silotella karvojani ja nuolin rintaani.
“Varpulaulu, haluatko unikonsiemeniä? Sinun olisi hyvä nukkua. Voimme puhua aamulla.”
***
Heräsin uuteen päivään erittäin väsyneenä. En juurikaan muistanut yöllisestä välikohtauksesta mitään, mutta polttava häpeän tunne oli edelleen läsnä. Nostin päätäni ja etsin katseellani Mustikkapyörrettä. Helpotuksekseni hän oli kunnossa ja omalla pesällään istumassa. Auringon vienot säteet tulvivat pesän suuaukosta sisään, joten minun oli täytynyt nukkua aika pitkään. Nousin hitaasti jaloilleni ja kokeilin liikuttaa niitä. Kehoni tuntui yllättävän normaalille rinnassani pyörivää ahdistuksen ja häpeän sekaista palloa lukuun ottamatta. Pallo tuntui loikkivan sisälläni rinnasta mahaan ja kurkkuun. Nielaisin ja katsoin Mustikkapyörrettä silmiin.
“Hei, kuule. En muista kunnolla mitä yöllä tapahtui, mutta olen pahoillani”, sanoin hiljaisesti painaen pääni ja katseeni tassuihini. En tiennyt antaisiko naaras noin vain anteeksi, mutta ehkä hän tajuaisi jos selittäisin hänelle.
//Mustikka?
