Varpulaulu
Kirjoittaja: Saaga
Nyökyttelin, kun olin saanut lopetettua itkemisen. Ehkä oli hyvä ajatus vähän irrottautua näistä ajatuksista hetkeksi ja tehdä muuta. Vilkaisin Korpikasteen suuntaan mutta tuo vaikutti kiireiseltä. Naaras nimittäin jutteli isällemme ja mulkoili pikkusisaruksiamme aika vihaisena.
“Voisimmeko me ehkä mennä kahden?” kysyin varovasti. Kortetuike nyökkäsi.
“Kyllä se sopii”, hän sanoi ja lähti kävelemään kohti leirin ulos käyntiä. Harpoin hänen peräänsä. Koitin pitää pienen varovaisen hymyn naamallani, jonka olin sille luonut Kortetuikkeen hyväksyttyä pyyntöni. Tietysti rakastin siskoani ja halusin olla tuon kanssa mutta hän tuntui vievän aika paljon tilaa ja yleensä sitä ei oikein tuntunut riittävän minulle. Hän otti kaiken huomion itseensä ja puhui päälleni. Uskoin kuitenkin, ettei tämä tehnyt sitä tahallaan eikä se minua niin haitannut mutta oli mukava välillä olla jonkun kanssa ihan vain kahdestaan. Olin inhottava, kun edes kehtasin ajatella sisartani tuollaisessa valossa. Hän varmasti yritti parhaansa. Miksi kaikki muut olivat täydellisiä ja minä olin tälläinen typerys?
“Haluatko puhua jostakin?” Kortetuike kysyi ja herätti minut nykyhetkeen.
“Ai, kyllä se sopii”, nau’uin ihastellen varpaitani. Pysyttelin kollin rinnalla polulla kulkiessamme. Olin viimeyönä nähnyt taas painajaisen ja se oli liittynyt metsään – nimenomaan tähän metsään.
“Oletko miettinyt haluatko joskus oppilaan?” kolli kysyi ja katsoi minua. Tämän silmät kimmelsivät oudosti ja sydämeni alkoi hakkamaan kovempaa. Oliko tämäkin painajainen? Eihän… ei Kortetuike ikinä ollut niissä.
“En ole miettinyt. Olen kyllä surkea opettamaan, heh”, tokaisin ja siirsin katseeni pois toisesta.
“Oletko sinä? Olisit varmasti mahtava mestari, olethan hyvä soturinakin”, kehuin kollia. En halunnut olla töykeä enkä keksinyt muuta epätöykeää kuin kehuminen.
//Korte?
