Varputassu
Kirjoittaja: Saaga
Menin nukkumaan aikalailla heti, kun olimme lopetelleet hommat. Kuuntelin sadekuuron rauhoittavaa ääntä pesästä ja ummistin silmäni. Pakosti ajatuksiini tunki taas se fakta, että emoni oli vienyt toisen kissan hengen. Asia oli vaivannut minua pitkään mutta aina, kun se tuli puheeksi aloin ajatella sitä taas ja vain yksityiskohtaisemmin. Kuvittelin kuinka emo viiltäisi siskoni kurkun auki. Tajusin kuinka pitkälle ajatukset alkoivat mennä ja koitin estää niitä, sillä eihän emo missään nimessä tappaisi siskoani! Seuraavaksi mieleeni puski Kortetassu. Kolli oli komea jollain erilaisella tavalla. Useakin klaanitovereistani oli kaunis tai komea mutta en nähnyt ketään samoin silmin kuin Kortetassua. Sävähdin ja käänsin kylkeäni jättäen ajatukset toiselle puolelle makuusijaani. En minä voinut ihastua Kortetassuun. Hän oli kolli! Ei kolli voinut ihastua kolliin, vai? Huokaisin ja koitin sitten todella nukahtaa.
Kävelin metsässä tai en ollut varma kävelinkö minä. Seurasin, kun kehoni käveli. Minua vastaan käveli aivan oman näköiseni kissa, jonka tunnistin emokseni. Henkäisin, kun näin, että emon takana makasi kuollut kissa. Katselin itseänija sitten emoa ja nyt huomasin myös sen, että emon turkki oli täynnä verta mutta hänessä ei näkynyt naarmuakaan. Veri oli siis kuolleen kissan.
“Olen hirviö!” emo valitti ja romahti maahan. Halusin menna lohduttamaan häntä mutta kehoni ei totellut, mikä toki oli loogista. Yhtäkkiä oma kehoni jännittyi ja katsoin sivusta, kun hyökkäsin kohti emoani.
“Tapoit hänet! Tapoit Korpitassun!” kuulin oman ääneni huutavan. Kauhu valtasi minut ja halusin estää tapahtumat. Miten saatoin tehdä noin! En minä huutaisi ikinä tuolla tavoin varsinkaan emolleni. Maailma tuntui kaatuvan, kun näin itseni riistämässä emon hengen. Mielessäni vilisi ja toivoin tämän loppuvan.
Hätkähdin hereille hirvittävästä unestani. Tajusin vasta hetken päästä, että joku koitti herättää minua ja nousin ylös räpytellen silmiäni kiivaasti. Tunsin kuinka niitä poltteli mutta sivuutin asian. Äskeinen oli vain unta.
“Meillä on yhteisharjoitukset. Mestarimme odottavat”, Kortetassu naukui hiljaa, koska koitti parhaansa mukaan olla herättämättä muita. Nyökkäsin ja lähdin seuraamaan häntä. Vilkaisin nopeasti Korpitassun makuusijan suuntaan mutta, kun olin todennut sen tyhjäksi tajusin, että naaras oli vielä parantumassa parantajien pesässä. Ehkä ehtisin tervehtiä häntä siellä harjoitustemme jälkeen. Pujahdimme yhdessä Kortetassun kanssa ulos pesästä. Kävelimme vielä ulos leiristäkin metsään, missä Pohjaharha ja Lieskakajo odottelivatkin meitä jo.
“Huomenta”, naukaisin päästyämme heidän luokseen. Molemmat vastasivat kohteliailla nyökäytyksillä. He kertoivat, että voisimme pitää taisteluharjoitukset yhdessä ja nyökyttelimme Kortetassun kanssa vastaukseksi.
Käveltyämme jonkun aikaa pääsimme paikkaan, jossa mestarikaksikko oli selvästi päättänyt pitää harjoitukset. Paikka oli ihan koivumetsän kupeessa joen lähellä. Asetuin kuuntelemaan ohjeita istualleni Kortetassun viereen.
“Ajattelimme Pohjaharhan kanssa, että voisimme harjoitella ja muistutella mieleen ensin jotain perustaisteluliikkeitä ja taistella sitten te oppilaat vastaan me kaksi”, Lieskakajo naukui ja viittoili hännällään itseään ja Pohjaharjaa. Pieni hymy pääsi leviämään kasvoilleni, koska nämä harjoitukset kuulostivat mielestäni mukavalta.
“Sopii minulle”, nau’uin hieman hiljaisella äänellä, koska en halunnut missään nimessä kerätä huomiota itseeni. Kortetassukin näytti siltä, että hänellekin sopisi nämä harjoitukset. En kyllä toisaalta ihmetellyt, koska tämä kuulosti hauskalle.
“Aloitetaan vaikka vatsan alle kierähdyksellä, koska Varputassu ei ole oppinut sitä vielä, vai?”, Pohjaharha naukui ja katsoi minua.
“Olen minä”, sanoin. Pohjaharhan ilme oli lievästi yllättynyt.
“No näytä se sitten”, hän naukaisi ja huiskaisi hännällään. Nyökkäsin ja kierähdin nopeasti kyljelleni luikahtaen samalla mestarini vatsan alle. Iskin sitä – hellästi, koska kyseessä oli harjoitus – ja pakenin nopeasti vatsan alta. En olettanut, että Pohjaharha kävisi päälle, joten hän sai naulittua minut hyvin maata vasten.
“Olet ymmärtänyt idean mutta sinun on oltava nopeampi”, mestari huomautti ja päästi minut altaan. Nousin käpälilleni ja pudistelin enimpiä roskia turkistani.
“Voisit kokeilla tätä Kortetassun kanssa ja katsoa pystytkö pakenemaan hänen altaan tarpeeksi nopeasti”, Lieskakajo ehdotti katsahtaen Pohjaharhaan, joka nyökkäsi.
“Selvä”, sanoin ja valmistauduin tekemään liikkeen Kortetassulle. Minua hieman ujostutti koskea häneen mutta ehkä se siitä. Sujahdin kollin vatsan alle sulavalla liikkellä ja iskin – taas hellästi – pujahtaessani pois ja koittaessani nousta kompastuin tassuuni ja kaaduin suoraan kohti kollia. Hän kaatui alleni pienen tömähdyksen saattelemana.
“Anteeksi”, naukaisin hiljaa ja kömmin pois Kortetassun päältä turkki häpeästä kuumotellen.
//Korte?
