Vienotassu
Kirjoittaja: Ampiainen
Katsoin parantajaa suoraan silmiin sydän kurkussa.. pyyntöni tuntui repeytyvän riekaleiksi liian aikaisen kysymisen vuoksi.
”Kiitos kun Edes ajattelet asiaa…” Huudan sisimpääni myöten mutta sain sain kuitenkin sanat tulemaan ulos hiljaa kuiskaten. Sydämeni tuntui olevan riekaleina ajatukseni tuntuivat myrskyävän elämäni tuntui olevan pelkkää pettymystä surua menetystä.. ei mitään hyvää!! Sydämeni huusi minulle että minun pitäisi mennä… Pois… Pois… Ja jättää kaikki parantajuudesta taakse… En halunnut tehdä niin… Mutta halusin mennä… Nyt… En kyennyt olemaan täällä en aikaan nyt.. enkä ehkä saisi olla koskaan.. samalla kuin parantajat ja heidän oppilaansa.. Sydämeni pampasi syvällä rinnassani kunnes en enään kyennyt estämään tassujani vaan juoksin itku kurkussa ulos parantajan pesästä… Menin kauimaiseen kolkaan leiristä siihen kauimaiseen parantajan pesästä… Sydämeni tuntui raskaalta.. suljin silmäni ja purskahdin syvään hiljaiseen itkuun. Nostin katseeni ylös taivaalle, oli ilmiselvästi jo ilta.. tähdet ainakin olivat jo nousemassa taivaalle.. Sydämeni pampasi enkä tuntenut mitään muuta kuin pelkkää surua, pettymystä ja menetystä… Itkin hiljaisesti ja pyytelin anteeksi tähtiklaanilta kaikkea… Nousin hitaasti seisomaan ja tassutin itkuisena oppilaiden pesälle, päästyäni sinne niin käperyin nyyhkytämään maakualusilleni ja nukahdin… Toivoen että näkisin sisareni tähtiklaanista… Jos hän edes oli siellä…
