Vienotassu
Kirjoittaja: Ampiainen
Makoilen sammalvuotteellani toimettomana.
”Hei, vienotassu voisitko käydä katsomassa onko meillä vielä sammalta jäljellä!” leimusilmä maukui ja nostettuani päätäni huomaan kollin lajittelevan taas jäljellä olevia yrttejämme. Nousen seisomaan ja tassutan sammalvarastolle. Sammalia ei ollut oikeastaan yhtään.
”Ei niitä ole miltei yhtään!” mauun epätavallisen kovalla äänellä. Tassutan pois sammalvaraston luota ja jolkotan mestarini luo. Leimusilmä nosti katseensa minuun.
”Ehkä voisit mennä jonkun soturin kanssa metsään katsomaan löytyisikö sieltä lisää?” leimusilmä kysyi. Hymyillen hennosti ja nyökkään.
”Ketä pyytäisin mukaan?” kysyn uteliaana. Leimusilmä siirteli yrttejä kahteen eri kasoihin, kunnes lopulta vastasi.
”Ehkä voisit pyytää uskolintua?” mestarini ehdotti mietteliään kuuloisena. Uskolintu? No on se varmasti ihan hyvä idea.. Olemmehan me läheiset? Emme kyllä lähellekään yhtä läheiset kuin minä leimusilmään ja haukkatassuun.
”Selvä”, mauun ja tassutan hitaasti ulos pesästä. Löydän uskolinnun nopeasti joten enään minun pitäisi löytää oikeat sanat. Uskolintu onneksi aloitti keskustelun.
”Kas hei vienotassu, onko sinulla jotain asiaa?” kolli kysyy kääntyen katsomaan minua.
”Ööö.. Leimusilmä pyysi että lähtisin katsomaan löytyykö metsästä yhtään sammalta ja hän ehdotti että pyytäisin sinut mukaan”, mauun ujona. Uskolintu näytti ensin hämmästyneeltä mutta kuitenkin myöntyi nopeasti.
”Voimmeko mahdollisesti lähteä nyt?” kysyn hymyillen. Uskolintu vain kohautti lapojaan joten lähdimme matkaan enempiä miettimättä. Olimme jo jonkin matkan päässä kunnes pysähdyin. Tästä paikasta voisi löytyä vähän sammalta! Mutta se ei ollut todennäköistä koska paikka oli aivan lumen peitossa. Aloin pyyhkiä lunta pois maan päältä yritäen löytää sen alta sammalta kunnes yhtäkkiä kuulen ääniä.
”Onko täällä ketään? Huhuu?” kuulin jonkun tuntemattoman kollikissan äänen. Ilmeisesti myös uskolintu oli kuullut sillä hänen niskakarvansa nousivat pystyyn.
”Kuulostaa pelokkaalta, ehkä meidän pitäisi mennä katsomaan voimmeko auttaa?” kysyn uskolinnulta. Uskolintu nyökkytteli edelleen karvat pystyssä. Hiivin niin hiljaa kuin mahdollista eteenpäin kunnes huomasin Pienikokoisen ruskearaidallisen kollikissan joka tuijotti minua ruskeat silmät pyöreinä ja pelokkaina, tosin toinen niistä oli ilmeisesti sumeampi ja sokea. Uskolintu tassuti vierelleni ja jäi hetkeksi katsomaan kollia hölmistyneen näköisenä. Tassutan hitaasti lähemmäs kollia lempeästi hymyilen.
”Hei, oletko kunnossa? Mikä sinut on tuonut eloklaanin reviirille? Entä mikä sinun nimesi on? Minun nimeni on vienotassu ja tuo tuossa on uskolintu”, mauun uteliaana.
”Ai.. ööh… Olen
Rontti. Minä.. minä halusin tuota… halusin siis… tai siis kuulin, että Eloklaani ottaa kissoja joukkoihinsa ja minä vähän ajattelin, että voisin ehkä liittyä joukkoihinne”,
Kolli mumisi.
”Sepä hieno nimi-” aloitan mutta lauseeni keskeyttyy kun haistan tutun tuoskun ja kuulen pensaan rapinan äänen, käännän katseeni pensasta kohden joka rapisi ja piiloti sisälleen jotakin. Haistoin nopsaliekkin ja syreenisumun. Mutta olivatko he siellä vai oliko siellä jokin peto? Peräänyin hitusen ja asetauduin rontin eteen vähän niinkuin suojellakseni kollia, miksi minä niin tein? En tuntenut kollia!
”Ku-kuka siellä?” kysyn ääni vapisten.
//nopsa?
