Virtaviima
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Vaikka olinkin oppinut sietämään Jääviillon seuraa Eloklaanissa viettänämämme aikana, välillämme oli yhä toisinaan – joskin harvemmin kuin yleensä – havaittavissa kitkaa. Juuri tällä kyseisellä hetkellä kuka tahansa ulkopuolinen olisi voinut nähdä salamoiden iskevän ympärillämme ilmapiirin jännitteestä.
Jääviillolla oli otsaa haukkua minua hiirenaivoksi ja vieläpä vierittää syy menetetystä tilaisuudesta puijata Ampiaispistoa minun niskoilleni. Mikä ketunläjä! Kollin idea oli ollut minusta niin naurettava, että minun oli ollut pakko kyseenalaistaa se ääneen, minkä seurauksena olimme ruvenneet inttelemään, ja lopputulos oli se, että tabbykuvioinen soturi oli ehtinyt jo pentutarhalle asti ennen kuin olimme päässeet yhtämielisyyteen mistään.
Minun olisi tehnyt mieli käydä Jääviillon kurkkuun kiinni, mutta hillitsin itseni kuvittelemalla Kyyhkypyrähdyksen viereeni. Mietin, miten sisareni olisi neuvonut minua toimimaan tässä tilanteessa. Tämä olisi luultavasti sanonut jotain ”Älä hoppuile, kostaa ehdit myöhemminkin, mutta keskity nyt hoitelemaan ensin Ampiaispisto pois kuvioista” suuntaista. Ja miten minua ärsyttikään, kun tajusin kuvitelma-Kyyhkypyrähdyksen olevan oikeassa. Mutta vielä minä joskus maksaisin Jääviillolle potut pottuina.
”Lentoon pyrähtäneen linnun perään on turha itkeä, Jääviilto hyvä”, nau’uin kollille kylmän rauhallisesti. Minun oli pinnisteltävä toden teolla pitääkseni kieleni kurissa. ”On keskityttävä seuraavaan tilaisuuteen. Ampiaispisto on nyt pentutarhalla, mikä tarkoittaa, että voimme edelleen toteuttaa minun ideani. Keksimme Ampiaispistolle muuta puuha ja yritämme pitää hänet parhaamme mukaan kaukana pentutarhasta, jotta hän menettää malttinsa ja tulistuu.” Silmäilin vieressäni karvojaan pörhistelevää soturia nyrpeästi.
//Jää?
