Virtaviima
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Täytyi myöntää, että Jääviillon ajatus ei ollut hullumpi. Normaaleissa olosuhteissa en olisi edes harkinnut moista älyttömyyttä, etenkin kun se tuli Jääviillolta, mutta tylsyys oli saamassa minusta yliotteen ja kaipasin siihen kipeästi muutosta, vaikka se sitten tarkoittaisi säännöissä joustamista. Loppujen lopuksi kyllä toverimme uskoisivat ennemmin omiensa sanaa kuin joidenkin pahaisten eloklaanilaisten?
Siirsin katseeni Jääviillosta leiriaukioon ryhtyäkseni etsimään sopivaa uhria huijauksellemme. Sen täytyi olla joku niin sinisilmäinen typerys, jonka saisi vaivattomasti paria narua vetelemällä tekemään niin kuin halusimme ja ottamaan samalla tietämättään syyt niskaansa siitä. Eloklaanista löytyi monta tyhmää kissaa, mutta harmi kyllä jo reippaasti yli pari kuuta kestänyt kurinpalautus oli tehnyt heistä valppaita ja varovaisia, ja he harkitsivat nykyään tarkemmin sanomisiaan ja tekemisiään rangaistuksen pelossa.
Huomioni kiinnitti raitaturkkinen kolli, joka oli palannut juuri leiriin partion mukana. Kyseessä ei ollut kukaan muu kuin tunnettu ongelmatapaus, Vihatassu, jota kukin kuolonklaanilainen oli saanut ojentaa vuorollaan milloin mistäkin syystä. Jotkut pajut taipuivat vasta kun ne katkaistiin.
Oppilas suuntasi autiolle tuoresaaliskasalle ja ryhtyi valikoimaan itselleen saalista. Vaihdoin Jääviillon kanssa vaivihkaa katseita – kolli näytti myös huomanneen tilanteen potentiaalisuuden.
”Mennään.” Nousin ylös häntääni huiskauttaen ja lähdin tassuttamaan pahaa-aavistamatonta kollirukkaa kohti takaapäin. Oppilas tonki saaliskasaa niin keskittyneen oloisena, ettei huomannut minun ja Jääviillon tuloa, ennen kuin olimme jo aivan hänessä kiinni.
”Aijai, pikku matonen on löytänyt maasta omenan, joka ei kuulu sille”, virnuilin Vihatassulle ja katsoin tämän tassujen juuressa olevaa pulskaa hiirtä. ”Taidankin ottaa tämän.” Kurotin tassullani kohti jyrsijää, mutta Vihatassu läimäisi sen kauemmaksi sihisten.
”Tämä on minun saaliini”, kolli jyrähti, ja hänen raidallinen turkkinsa oli pörhistynyt närkästyneesti.
Luimistin korviani samalla kun kohotin tassuani, johon oli tullut pieni naarmu Vihatassun kynnestä. Lipaisin sitä ja maistoin veren metallisen maun kielelläni. Pahansuopa hymy levisi kasvoilleni – juuri sellainen virheliike, jota olimme kaivanneet.
”Uskallatko uhmata ylempiäsi, matonen?” sihahdin Vihatassulle. Katseeni kulki hänen ylitseen kollin toisella puolella olevaan Jääviiltoon, jonka jäänsiniset silmät välähtivät vaarallisesti. ”Eikös vain vartijoiden uhmaamisesta seuraakin rangaistus, Jääviilto? Etenkin, jos vartijaa on satutettu.” Nostin naarmun saanutta tassuani näytille.
//Jää?
