Neponen
//Kirjoittaja: Koivu
//Kotikisu | Klaanien läheinen kaksijalkala
Neponen oli luikahtanut pelosta täristen pensaan alle, ja juuri kun kolli oli kääntymässä katsomaan, seurasivatko koirat, jokin mätkähti hänen päälleen. Neponen säpsähti ja huitaisi suurella käpälällään lujan osuman toiseen. Vaikka hän tajusikin nopeasti sen olleen vain Kalle, paino selässä teki olosta entistäkin epämukavamman. Poskeen osuman saanut Kalle näytti tyrmistyneeltä ja peruutti hiukan. Neposen ilme oli kuitenkin edelleen tuima – häntä ärsytti nyt tosi paljon… Miksei Kalle ollut katsonut eteensä? Ei toinen voinut vain hypätä Neposen päälle noin ajattelemattomasti!
Kaikista kertomistaan valheista huolimatta Neponen oli kauhuissaan koirista.
”Miksi sinä et antanut niille koirille köniin?” Kalle kysyi hämillään.
Neponen ei tiennyt yhtään mitä sanoa. Suuri ruskea kolli huokaisi ja alkoi pudistella päätään sillä välin, kun yritti keksiä jonkun uskottavan tekosyyn. Eihän hän voisi näyttää säälittävältä ja nololta Kallen edessä!
Naamiokuvioinen kolli kallisti päätään kysyvästi. Neposen häntä viuhui puolelta toiselle.
”No, minulla oli toisenlainen suunnitelma mielessä”, Neponen tokaisi, ”mutta nyt se meni pieleen. Olisin yllättänyt ne pensaasta.”
”Miksi sinun piti hypätä päälleni tuolla tavalla?” hän jatkoi kulmat kurtussa, varsin ärtyneen näköisenä.
”Voi ei! A-anteeksi Neponen, ihan oikeasti, se oli vahinko!” Kalle naukui, eikä Neponen muistanut nähneensä ystäväänsä niin hädissään.
Neposelle tuli jopa hiukan paha mieli Kallen puolesta. Tämä oli oikeasti pahoillaan, ja se riitti Neposelle tällä kertaa. Neposen ilme leppyi hiukan. Sitä paitsi, kolli oli onnistuneesti saanut puheenaiheen käännettyä muualle.
”Saat anteeksi”, Neponen maukaisi ja huokaisi taas. Hän oli varsin anteliaalla päällä tänään. Kalle saisi olla siitä kiitollinen.
”Tule Kalle. Jatketaan matkaa. Sinulla on vielä paljon näkemättä!”
Neponen pujahti ulos pensaasta, mutta pysätyi hetkeksi aivan sen eteen seisomaan ja odotti, että Kalle kävelisi hänen ohitseen. Neposta pelotti edelleen… mutta vain vähän… että mitä jos koirat tulisivat takaisin. Vilkaistessa kummallekin puolelle hän kuitenkin totesi, että ne olivat jo kaukana.
Hän huomasi Kallen pysähtyneen ja kääntyneen katsomaan häntä. Nuorempi kolli näytti hiukan epäröivältä. Vai epäilikö Kalle kenties Neposen selitystä? Ei kai… Ei Kalle sentään niin terävä ollut päästään. Tai ehkä Kalle olikin loukkaantunut Neposen lyönnistä, kolli arvaili itsekseen, vaikkei yhtään ollut varma.
Neponen tassutti ystävänsä viereen.
”Onko kaikki hyvin? Haluatko mielummin palata kotiin?” Neponen kysyi ja lisäsi: ”Seikkailut eivät ole kaikkien juttu. Ymmärrän, jos sinua pelottaa ne koirat vielä.”
//Kalle
