Tähdenlento
//Kirjoittaja: Käärmis
//Erakko | Klaanien lähialueet
Kaksi kissaa eivät vaikuttaneet kovin ystävällisiltä, vaikka yritin parhaani mukaan olla heille mukava. He vaan hokivat, että meidän pitäisi lähteä reviiriltään ja, että heidän nimensä eivät meille kuulu. Yritin tinkiä oliko jompikumpi heistä Rontti, mutta ainakaan kolli ei tuntunut kovin innostuneelta jakamaan nimeään.
“Mikä nimi se sellainen edes on?” naaras ärähti ja mulkaisi minua ja veljeäni uhkaavasti. Eli selkeästi kumpikaan heistä ei ollut Rontti. Eivät he varmasti toistensa nimiä ilkkuisi.
“Antaa laputtaa jo”, kolli jatkoi ja naaras mulkaisi meitä taas. Sitten hän vilkaisi toveriaan. En olisi yllättynyt, vaikka he olisivat olleet kumppanuksia.
“Niin, tassua toisen eteen!” naaraskin ärähti ja työnsi kyntensä esiin uhkaavasti.
“Hyvä on! Me lähdemme!” Revontuli naukaisi rauhallisesti ja alkoi puskea minua lähtöön. Murahdin ärtyneesti, koska en pitänyt siitä, kuinka nämä kissat kohtelivat meitä, mutta annoin sitten asian vain olla.
“Ihme hermoheikot”, huokaisin pudistellen päätäni, kun olimme jo kerenneet jonkin matkan päähän kaksikosta. Revontuli näytti hieman pohtivaiselta.
“Eikös se kolli sinusta hieman muistuttanut meitä?” veljeni kysyi. Se veti minut hiljaiseksi. Tosiaan. Pieni koko, tumma turkki, valkoiset yksityiskohdat, ulkonevat kulmahampaat, korvien sisuksissa olevat tummemmat raidat… kollilla todella oli paljon yhtenäisyyksiä minun ja veljeni kanssa.
“Tosiaan…” mumisin.
Oli kulunut hyvä tovi siitä, kun olimme kiistelleet kumman kissakaksikon kanssa ja olin jo lähes unohtanut heidät kokonaan. Nyt kuljeksin veljeni kanssa metsässä rennosti juttelemassa niitä näitä.
“-ja jos minä koskaan löytäisin itselleni kumppanin, vannon, etten koskaan jättäisi häntä, sinua tai mahdollisia pentujamme”, Revontuli naukui. Hymyilin veljelleni.
“Enkä minä muuta sinulta odottaisikaan”, naukaisin. “Jos jättäisit, se olisi vuosisadan juttu! Olisin niin yllättynyt, että luulisin varmaan koko loppuelämäni olevan vain unta”, naurahdin.
“No mutta, etkös sinä itse haluaisi omaa kumppania?” veljeni kysyi. Kohautin lapojani.
“Tiedäpäs tuota. Sen saa nähdä”, naukaisin virnistäen hieman veljelleni.
