Rubiini
//Kirjoittaja: EmppuOmppu
//Erakko | Kujakissayhteisö
Lievästi sanottuna Rubiini oli hiukan yllättynyt ruvetessa kyselemään, oliko hän saanut uusia ystäviä kujakissayhteisössä ja oliko joihinkin heistä ollut helppo tutustua. Kaikista viimeisimpänä Rubiini oli odottanut Nefirin kyselevän häneltä sellaisia.
”Joo, kai”, hän vastasi lapojaan kohauttaen ja nyökkäsi päällään Leopardin suuntaan. Leopardilaikukas naaras puheli iloisesti pojalleen, Menninkäiselle, joka kaiketi oli juuri palannut harjoituksista Kharonin ja Päivänsäteen kanssa. ”Leopardi on varmastikin koko yhteisön mukavin kissa, ja häneen tutustuin ensimmäisenä. Hän on aina kaikkia kohtaan niin kiltti ja avoin.”
Nefiri katsoi Leopardia arvioiva ilme naamallaan. Rubiini mietti, mahtoiko valkoinen erakko harkita ystävystymistä vanhemman naaraan kanssa. Hänestä se oli oikein hyvä idea, sillä Nefiri kaipasi uusia ystäviä – ehkä muihin tutustuminen saisi hänet vähän rentoutumaan.
”Sitten on toki myös Keijo”, Rubiini jatkoi ja ohjasi ystävänsä katseen pulskaan, tummanruskeaan kollikissaan, joka istuskeli lähellä Leopardia ja yritti yltää pesemään vatsaturkkiaan. Hän taipui kaksinkerroin ja onnistui lopulta tavoitteessaan, vaikkakin se näytti hieman vaivalloiselta. ”Hänkin on ihan mukava, mutta hän on tosi laiska. Hän yleensä pyytää passauttamaan itseään, jos hänen kanssaan tutustuu yhtään paremmin.”
Rubiini oli näkevinään Nefirin kasvoilla käväisevän inhon, mutta ilme hävisi yhtä äkkiä kuin oli ilmestynytkin.
Nefiri nyökytteli päätään miettiväisen näköisenä. ”Vai niin.”
Yrittäessään keksiä seuraavaa potentiaalista ystäväehdokasta Nefirille, Rubiinin katse osui Kharoniin ja tämän veljeen Deimokseen, jotka istuivat vähän syrjempänä muista.
”Tuo suuri tummanharmaa kissa tuolla, Deimos, vaikuttaa myöskin ihan leppoisalta kaverilta”, hän naukaisi samalla, kun silmäili kolleja. Kaksikko vaikutti olevan uppoutunut niin syvälle keskusteluunsa, etteivät he huomanneet joutuneensa tarkkailevien silmäparien kohteeksi. ”Kuitenkaan hänen veljensä, Kharon, ei anna itsestään kovin helposti lähestyttävää kuvaa. Hän yleensä vain ärisee ja mulkoilee kaikkia, vaikka näyttääkin tulevan hyvin toimeen Keijukaisen suojatin kanssa.”
”Tiedätpä sinä paljon näistä kissoista”, Silver puuttui yllättäen keskusteluun ja katsoi Rubiinia toinen kulma kohotettuna. Rubiini katsahti häneen virnistäen ylpeänä.
”Minulla on ollut paljon aikaa tarkkailla heitä. Kun pääsee käymään harvemmin ulkona, täytyy keksiä jotain tekemistä sisällä”, hän vastasi. Silver pudisteli päätään hiukan huvittuneen oloisena, mutta rupesi sitten sukimaan itseään. Rubiini kääntyi katsomaan taas Nefiriä, jonka huomio oli yhä suunnattuna hänen äsken luettelemiensa kissojen suuntaan.
”Sanoisin kuitenkin, että keskustelu kannattaa ensin aloittaa Leopardin kanssa ja sitten siirtyä muihin”, Rubiini maukui naaraalle pilke silmäkulmassaan. Nefiri ei ollut myöntänyt hänelle ääneen halujaan päästä tutustumaan yhteisön kissoihin, mutta hän halusi silti rohkaista tätä yrittämään.
Yhtäkkiä kaikkien kolmen kissan huomio kiinnittyi heitä kohti astelevaan tummanharmaaseen naaraaseen, jonka toinen puoli kasvoista oli häiritsevän valkoinen. Päivänsäteen tummansiniset silmät pysähtyivät Rubiinin.
”Sinä tulet illalla kanssamme etsimään ruokaa”, naaras ilmoitti lyhyesti ja lähti sitten matkoihinsa. Rubiini katsoi hänen peräänsä korvat luimussa. Hän ei tiennyt, mitä ajatteli itseään joitakin kuita vanhemmasta naaraasta. Muutaman tietyn kissan seurassa hän vaikutti varsin helposti lähestyttävältä ja pirteältä persoonalta, mutta muiden seurassa hän esiintyi kovin monessa erilaisessa roolissa, minkä takia Rubiini ei ollut onnistunut muodostamaan hänestä yhtä selkeää kuvaa. Hän ei kuitenkaan päättänyt lannistua, vaan aikoi tänään yrittää saada naarasta onnituksi enemmän tietoja – ja kenties luoda uusia ystävyyssuhteita.
Illan tullen Rubiini oli valmistautumassa lähtemään ruoan etsintään Päivänsäteen ja parin muun kissan kanssa. Kun aika tuli, Päivänsäde kutsui Rubiinin mukaansa ja he kapusivat ulos ikkunasta. Laskeutuessaan maahan, Rubiini yllättyi, miten syvälle lumeen hän upposi. Nefiri ei ollut valehdellut sanoessaan lunta tulleen lisää.
Siitä oli aikaa, kun Rubiini viimeksi oli käynyt ulkona. Silloin hän oli ollut katupartion mukana etsimässä mahdollisia tunkeilijoita, joiden kohtalo oli eittämättä sama kuin hänen ja Nefirin ja Silverin.
Käveltyään jonkin aikaa hiljaisuudessa, Päivänsäde yllättäen aloitti keskustelun: ”Mistä sinä olet saanut noin paljon arpia?” Hänen äänensä ei ollut yhtä uhkaava kuin aiemmin päivällä ja hän vaikutti muutenkin paljon rennommalta.
Rubiini epäröi miettiessään, mitä vastaisi. ”Vanhassa kodissani sattui tulipalo ja minut nakattiin ikkunan läpi ulos. Nämä arvet tulivat lasinsirpaleista”, hän päätti lopulta puhua totuuden mukaisesti ja toivoi, että se auttaisi luomaan hänen ja Päivänsäteen välille jonkinlaisen sillan keskustelulle.
Päivänsäde katsoi nuorempaa kissaa selvästi vaikuttuneena. ”Oho! Se oli varmasti tosi pelottavaa”, hän henkäisi. Rubiini nyökkäsi vähän ja katsoi hetkeksi pois päin menneisyyden ikävien muistojen palatessa hänen mieleensä kuin tulehtunut haava. Sitten hän tajusi katsoa Päivänsäteen kylkeä ja näki tälläkin olevan rivi jonkin eläimen jättämiä arpia valkoisen laikkunsa päällä.
”Mistä sinä sait nuo?” hän rohkeni kysyä ja heilautti häntäänsä naaraan kylkeä kohti. Päivänsäteen naamalle levisi vaikeasti tulkittava virne, mutta Rubiini pystyi erottamaan siinä hitusen ylpeyttä.
”Taistelin kettua vastaan Kharonin kanssa. Me voitimme sen, mutta ennen sitä se pirulainen ehti jättää nämä jäljet”, naaras murahti innostuneen kuuloisena. ”Minusta ne antavat minulle lisää katu-uskottavuutta, vai mitä luulet?”
Rubiini nyökytteli päätään, ja hän alkoi miettiä, antoivatko hänen arpensa hänelle sitä niin sanottua ”katu-uskottavuutta”.
”Olenko minä katu-uskottava?” hän kysyi Päivänsäteeltä, joka naurahti.
”Sinulla on katu-uskottavuutta enemmän kuin kellään täällä”, hän maukui, mutta lisäsi sitten pieni virne naamallaan: ”Siis tietenkin minun ja Keijukaisen jälkeen.”
Rubiini räpytteli silmiään hieman yllättyneenä naaraan kommentista. Hän oli ennen häpeillyt arpiaan kovasti ja pitänyt niitä rumina, mutta Päivänsäde oli saanut hänet vakuutetuksi siitä, että arvet eivät olleet huono asia. Valkoinen naaras tunsi olonsa itsevarmemmaksi ja alkoi uskoa siihen, että hänestä ja Päivänsäteestä voisi ehkä oikeasti tulla ystävät. Hän ei ollut lainkaan niin pelottava kuin millaisen hän kuvan hän oli itsestään antanut.
Rubiini ja Päivänsäde etsivät muiden kanssa ruokaa pitkän aikaa. He onnistuivat löytämään kaksijaloilta jääneitä ruoanrippeitä aimo kasan, ja Päivänsäde sai kiinni kaduille harhautuneen hiiren.
Partion aikana Rubiini oli tuntenut olonsa kotoisammaksi ja hänestä oli tuntunut, että hän kuului joukkoon. He olivat Päivänsäteen kanssa rupatelleet yhtä sun toista samalla, kun he olivat tonkineet kaksijalkojen tähteitä, ja Päivänsäde oli luvannut opettaa hänelle joitain taisteluliikkeitä, joita oli oppinut Kharonilta.
Kotimatkallakaan heidän juttunsa ei katkennut. Kun he pääsivät takaisin yhteisön luo, Rubiini oli väsynyt mutta onnellinen onnistuneesta retkestä. Hän hyvästeli Päivänsäteen nopeasti ja kiitti tätä seurasta. Päivänsäde hyvästeli hänet hymyillen.
Silver ja Nefiri olivat edelleen samassa paikassa, johon Rubiini oli heidät jättänyt lähtiessään etsimään ruokaa. Kaksikko kääntyi katsomaan häneen, kun hän tuli heidän luokseen.
”Hei!” hän tervehti heitä pirteästi ja kävi istumaan. Silver ja Nefiri vaihtoivat katseita.
”Teillä taisi olla onnistunut etsintäretki?” Silver murahti ja vilkaisi vaivihkaa Päivänsäteen ja muiden kissojen suuntaan. Rubiini nyökytteli päätään ylpeänä.
”Kyllä! Ja minä sain uuden ystävän!” hän ilmoitti iloisesti ja osoitti hännällään Päivänsädettä. ”Hän lupasi opettaa minulle taisteluliikkeitä joku kerta.”
Silver näytti epäilevältä, samoin Nefiri. Rubiini päätti jättää huomiotta heidän epäluuloiset ilmeensä ja vaihtaa aihetta.
”Nefiri, yrititkö tutustua kehenkään sillä välin, kun olin poissa?” hän kysyi harmaakorvaiselta naaraalta uteliaana.
//Nefiri?
