Kharon
//Kirjoittaja: Elandra
//Erakko |
”Minä kerron sinulle sen, mitä sinun pitää tietää, ja juuri nyt sinun ei tarvitse tietää mitään muuta. Tyhmähän minä olisin, jos kertoisin sinulle heti kaiken ja menettäisin valttikorttini”, Kharon ärähti samalla, kun piiskasi hännällään ilmaa ärsyyntyneenä. Vaikka Päivänsäde yritti esittää, ettei häntä kiinnostanut klaani lainkaan, Kharon näki hänen lävitseen. Naaras nyrpisti nenäänsä ja pyöräytti silmiään.
”Eikö meidän pitäisi jatkaa matkaa?” tumma erakko kysyi ja päätti keskustelun siihen. Kharon nyökäytti pienesti päätään ja viittoi Päivänsäteen peräänsä. Kollikissa pysähtyi hetkeksi kuullessaan etäältä kantautuvaa, voimistuvaa murinaa. Puiden takaa erottui ukkospolku, jota pitkin juoksi kiiltävä tumma hirviö, jonka kirkkaat silmät loistivat, vaikkei vielä edes hämärtänyt. Hirviöillä taisi olla surkea näkö, jos ne valoisallakin tarvitsivat valoa avukseen, Kharon pohti mielessään.
He olivat kulkeneet koko matkan lähellä pientä, kivikkoista ukkospolkua, mutta tyytyneet pysymään metsän suojassa. Kharon toivoi, että ukkospolku veisi heidät takaisin kujakissayhteisön kaksijalkalaan.
Kun hirviö oli hävinnyt näköpiiristä, eikä sen murina enää kantautunut Kharonin korviin, kaksikko jatkoi matkaansa. Kharonin onneksi Päivänsäde pysyi suurimman osan vaelluksesta hiljaa. Edes naaraan askeleetkaan eivät olleet enää niin raivostuttavia. Päivänsäde oli kai oppinut ja väisteli parhaansa mukaan eteensä tulevia risuja.
Ennen kuin aurinko alkoi taas laskea, kaksikon eteen ilmestyi ukkospolku. Se oli leveämpi kuin heidän aiemmin seuraamansa polku, ja lisäksi tätä uutta polkua peitti tasainen, musta kivipinta. Ukkospolun toisella puolen seisoi rivissä samanlaisia keppejä kuin kaksijalkalan kujilla. Kharon tiesi, että pimeän tullen niiden päihin syttyisi valot, joita kujakissat kutsuivat kaiketi tähdiksi tai auringoiksi tai joiksikin muiksi taivaankappaleiksi.
”Hirviön on täytynyt tulla täältä”, Päivänsäde sanoi ääneen sen, mitä myös Kharon oli miettinyt mielessään. Laikukas kolli katseli ympärilleen. Heillä oli edessään uusi pulma.
”Mutta kummasta suunnasta? Tämä ukkospolku jatkuu molempiin suuntiin”, entinen eloklaanilainen tokaisi näreissään. Hän alkoi olla jo epätoivoinen. Löytäisivätkö he ikinä takaisin Deimoksen ja muiden luokse kujakissayhteisöön? Kharon oli huolissaan veljestään, sillä Keijukainen voisi tehdä hänelle ihan mitä tahansa, ellei Päivänsäde palaisi pikimmiten takaisin kaksijalkalaan.
”Kokeillaan tätä suuntaa”, Päivänsäde päätti ja otti kerrankin ohjat käsiinsä. Tumma naaras lähti lampsimaan ukkospolun viertä pitkin heistä katsottuna oikealle päin. Kharon ei ollut aivan vakuuttunut, mutta vaihtoehdot olivat vähissä. Eivät he voineet jäädä tähänkään, vaan oli kokeiltava onnea ja lähdettävä johonkin suuntaan. Mikäli suunta osoittautuisi vääräksi, he voisivat aina palata takaisin ja kokeilla myös toista suuntaa.
Päivänsäde kulki ukkospolun kivistä pintaa pitkin, mutta Kharon kulki mieluummin pientareen puolella.
Vähän väliä kaukaa kantautui hirviöiden kovaäänistä ulinaa, jolloin kissat tiesivät väistyä syrjään polulta. He painautuivat pientareella kasvavien kasvien taakse piiloon, kun hirviöt juoksivat ohi piittaamatta heistä. Jokainen ohi kulkeva hirviö jätti peräänsä katkun, jota Kharon ei voinut sietää. Se sai hänet yskimään ja nyrpistämään nenäänsä, johon Päivänsäde vastasi vain vahingoniloisella virnistyksellä.
”Mielestäni olisi paljon kannattavampaa kulkea metsän puolella, jotta meidän ei tarvitsisi piiloutua hirviöiltä aina kun ne menevät ohi. Sitä paitsi, sinun täytyy opetella liikkumaan metsässä. Luuletko, että kuljemme ukkospolkuja pitkin silloinkin, kun lähdemme kohti Eloklaania?” Kharon esitti piikitellen kysymyksen Päivänsäteelle, joka oli kulkenut hyvän tovin hänen edellään.
//Päivi?
// 472 sanaa
