Järkäletassu
//Kirjoittaja: Aura
//Erakko | Kujakissayhteisön lähialueet
Järkäletassu katseli tassujaan hieman kiusaantuneena, sillä Tyrskytiikeri oli mennyt hänen sanoistaan hetkeksi hämilleen ja hiljaiseksi. Järkäletassun mieli sanoi, että pakene, pilasit jotain, mutta hänen tassunsa olivat kuin liimaantuneet maahan. Kollin tassuja koristi veri ja hän ei tiennyt mitä ajatella punertavasta väristä käpälillään. Kulkukatit olivat kyllä saaneet mitä ne olivat ansainneet, mitäpä olivat yrittäneet varastaa kujakissayhteisölle kuuluvia syötäviä. Järkäletassu murahti itekseen, nuo kissat eivät varastaisi enää koskaan kenenkään aterioita.. Raidallinen ja vahva kolli vastasi sitten hänen kysymykseensä olevansa kunnossa, mutta saaneensa muutamat haavat ja ruhjeet. Kukapa nyt kaikista taisteluista haavoitta selviäisi?
”Niin, tuo veri kannattaa kyllä pestä pian pois. Muuten turkkisi on täynnä verikokkareita”, kolli vastasi matalla ja möreällä äänellä. Järkäletassu sukaisi hieman etukäpäläänsä ja veren rautainen maku tulvi välittömästi kollikissan kielen päälle. Järkäletassu heitti sitten ilmoille ehdotuksensa yhteisestä ateriasta, kunhan vain he saisivat vietyä kaksijalkojen jätteet kujakissayhteisön herkuiksi. Tummaturkkinen kolli huomasi kuitenkin Tyrskytiikerin värähtävän.
”Oleko pelkuri?” kolli kiusasi toista, mutta ei kuitenkaan mitenkään pahantahtoisesti. Kunhan vain hieman härkki kollin egoa. Järkäletassu hymähti Tyrskytiikerin vastatessa uskaltavansa maistaa suomuista lieroa.
”Hyvä, ne ovat suurta herkkuani”, Järkäletassu kertoi sitten ja vaihtoi aiheen sulavasti nimeensä. Järkäletassu oli tuntunut jo tovin typerältä nimeltä, eihän hän ollut enää mikään oppilasikäinen pentu, vaan täysikasvuinen kolli. Järkäletassu ihaili sitä, että Tyrskytiikeri oli vaihtanut nimensä itsenäisesti ja halusi toimia samoin.
. ”Minäkään en halunnut olla Tyrskytassu koko loppuikääni, joten otin vapauttaden vaihtaa sen Tyrskytiikeriksi. Sinulle sopisi joku mahtipontinen nimi, kuten vaikka… Järkäleturma? Ei, ei se toimi. Entä sitten… Järkäleloikka? Koska loikkasi tärisyttää tannerta, aivan putoava järkäle”, Tyrskytiikeri naurahti ja Järkäletassu hymähti.
”Vai että mahtipontinen nimi.. Selvä, kutsu minua tästä edes sitten uudella mahtipontisella nimelläni. Saanen esitellä, Järkäleloikka”, suurikokoinen kissa virnisti ja töytäisi toista käpälällään toverillisesti.
”Tule, käärme odottaa meitä! Vannon, että et ole koskaan maistanut mitään sen kaltaista”, Järkäleloikka mörähti ja tunsi mielihyvää uudesta nimestään. Hän makusteli nimeään tyytyväisenä, olisiko hän edes osannut itse keksiä parempaa? Tuskin.
”Sinulla on hyvä nimipää”, Järkäleloikka maukui tapansa mukaan matalalla äänellä. Tummaturkkisen kissan siniset silmät välkkyivät hiirenkorvaisessa kaksijalkalassa.
”Kaipaatko sinä koskaan ulos täältä? En tarkoita klaaneihin, vaan metsään. Vai viihdytkö sinä Keijukaisen käskytettävänä ja katukissana?” kollikissa kysyi yllättäen. Kaksijalkalan katuihin hänen anturansa olivat kuita sitten tottuneet, mutta Järkäleloikan mieli ei. Ajatus katukissana olosta tuntui edelleen oudolta ja hän tiesi, että ei olisi täällä, jos Tyrskytiikeri ei olisi. Järkäleloikasta tuntui, että hän seuraisi tuota kollia vaikka maailman ääriin. Koska hän.. välitti? Niin sen oli pakko olla, Järkäleloikka todella välitti Tyrskytiikeristä. Toinen oli tummaturkkiselle ja suurikokoiselle kujakissayhteisöläiselle paljon enemmän, kuin vain kissa joka sattui nukkumaan hänen kanssaan samassa pesässä. Järkäleloikka ei kuitenkaan ollut varma mitä Tyrskytiikeri ajatteli hänestä eikä pehmoilu nyt muutenkaan ollut suuren kissan tyylistä! Järkäleloikka vilkuili raidallista kissaa aika-ajoin, kun toinen ei huomannut ja hymähteli itsekseen.
//Tyrskyli? 😉
